Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisön tuore talouskatsaus ennakoi parempaa vuotta startup-yrityksille

Jaa

Suomalaisten startupien kasvumahdollisuudet paranevat kuluvan vuoden aikana, ennakoi Suomen startup-yhteisön pääekonomisti. Tänä vuonna päästään ehkä jo 1,3 miljardiin euroon saadun rahoituksen määrässä.

Suomen startup-yhteisön tuore talouskatsaus vuodelle 2025 ennakoi myönteisempiä aikoja suomalaisille startup-yrityksille. Raportin mukaan startup-yritysten rahoitus osoittaa elpymisen merkkejä, ja luottamus ympäröivään taloustilanteeseen on varovaisessa nousussa.

Raportin mukaan myös luottamus ympäröivään taloustilanteeseen on vahvistunut vuoden 2024 aikana vuoteen 2023 verrattuna. Kyselytutkimus osoitti optimismia vuoden 2024 aikana, vaikka vuoden loppua kohti optimismi hieman heikkeni. Vuodesta  2025 odotetaan kuitenkin taloudellisesti parempaa verrattuna vuoteen 2024. 

“Taloustilanne on ollut hankala startupeille viimeiset kaksi vuotta ja kasvu on ollut hitaampaa. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että edessä on hieman paremmat kasvumahdollisuudet”, toteaa startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.

Taustalla vaikuttaa yleinen taloustilanne. Hintojen nousupaineet ovat hellittäneet, jonka vuoksi korkotason ennakoidaan laskevan, mikä todennäköisesti helpottaa startupien rahoituksen saantia kuluvan vuoden aikana.

Viime vuosien haastavat talousolosuhteet ovat vaikuttaneet startup-sektoriin merkittävästi. Vuonna 2023 startup-sijoitukset laskivat lähes 50 prosentilla. Vuoden 2024 loppupuolella nähtiin jo merkittäviä rahoituskierroksia, kuten Ouran 197 miljoonan ja Hostawayn 345 miljoonan euron rahoitukset.

Startup-rahoituksen määrän ennakoidaan kasvavan vuoden 2024 aikana 1,1 miljardiin euroon ja vuoden 2025 aikana noin 1,3 miljardiin euroon, mikä olisi linjassa vuosien 2013-2022 kasvuvauhdin kanssa. Viime vuoden kokonaistilanne julkaistaan viiveellä. 

Yleisen taloustilanteen kehityksestä kertoo paljon myös se, että keskeisten instituutioiden, kuten Suomen Pankin ja Valtiovarainministeriön ennusteet povaavat nopeutuvaa talouskasvua vuodelle 2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisön jäsenkyselyn mukaan velkarahoituksen suosio on kasvussa startupeissa19.8.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreimman Startup Barometrin mukaan startupit suhtautuvat velkarhoitukseen aiempaa myönteisemmin. Julkisessa keskustelussa startupien rahoitusuutisointi painottuu usein pääomasijoituksiin, kun taas velkarahoituskierrokset jäävät vähemmälle huomiolle. Suomen startup-yhteisön jäsenkyselyssä yrityksiä pyydettiin arvioimaan asteikolla 1–5 velkarahoituksen merkitystä tällä hetkellä, vuotta aiemmin ja vuotta eteenpäin. Kyselyn mukaan velkarahoituksen merkityksen arvioidaan kasvavan: vuonna 2024 keskiarvo oli 2,9/5, ja vuodelle 2026 ennustetaan jo 3,4/5. Kuvion selite: Startup-yritysten arvio lainarahoituksen merkityksestä asteikolla 1-5. “On kiinnostava huomata, että startup-yritykset näkevät velkarahoituksen relevanttina rahoitusmekanisminä Suomessa. Nordean tilastoissa olemme havainneet selvän piikin aiempiin vuosiin nähden startupien velkarahoituksessa. Alkuvaiheen startupien velkarahoitus on viimeiset kolme vuotta ollut vakaata sekä kappalemääräisesti, että euroissa mitattuna. Alkuvuode

Startup-yritysten luottamus ympäröivään taloustilanteeseen laskussa – huolenaiheena etenkin Yhdysvaltojen kauppapolitiikka.14.8.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Suomen startup-yhteisön tuore barometri kertoo, että odotukset ympäröivän taloustilanteen kehityksestä ovat heikentyneet yhtäjaksoisesti jo vuoden ajan. Yhdeksi syyksi odotusten heikkenemiseen on noussut Yhdysvaltojen epäselvä ja ailahteleva kauppapolitiikka. “Barometrin aineistoa kerättäessä kauppasopimustilanne oli varsin sekava. Nyt EU ja Yhdysvallat ovat päässeet alustavaan tullisopimukseen, mikä vähentää yritysten kokemaa epävarmuutta ja voi näkyä tulevissa barometreissa positiivisena kehityksenä. Startupit ovat onnistuessaan globaaleja toimijoita, joten Yhdysvaltojen päätökset heijastuvat välillisesti niihin”, kommentoi Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad. Kuvio 1: Startup-yhteisön jäsenyritysten sentimentti ympäröivään talouteen nähden. Tulokset havainnollistettu saldoluvuilla, jotka voivat saada arvoja -100 ja +100 välillä. Suurempi luku tarkoittaa myönteisempää suhtautumista ja pienempi luku taas kielteisempää suhtautumista. Startupien taloustilanne on vakaa, mut

Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen: “Leikkaukset olisi kohdennettava uudistavien yritystukien sijaan säilyttäviin tukiin.”7.8.2025 11:52:57 EEST | Tiedote

Valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa tavoitellaan 1 miljardin säästöjä vuosien 2026 ja 2027 aikana. Paljon puhutuista yritystuista päätettiin leikata valtaosin sellaisista toiminnoista, joilla on tutkitusti talouskasvua parantava vaikutus. Säilyttävien yritystukien sijasta leikkausten painopiste käännettiin talouden rakenteita uudistaviin tutkimus- ja kehitysinvestointien (T&K) leikkaamiseen. Nimellisesti siis yritystukiin kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat taloutta kasvattaviin tutkimus- ja kehitysinvestointeihin. Suomen startup-yhteisön toimitusjohtajan Riikka Pakarisen mukaan on täysin ymmärrettävää, että säästökohteita etsitään ja niitä etsitään nimenomaan yritystukien puolelta. Sen sijaan se, että leikkaus kohdistuu pääasiassa säilyttävien yritystukien sijaan uutta kasvua luovaa tutkimus- ja kehitysinvestoiteihin on harmillista ja varmasti heikentää joiltain osin Suomen talouskasvun edellytyksiä. “Haluamme nostaa esiin tarpeen uudistaa yritystukijärjestelmää suuntaan, jo

Finnish Edtech Sector Shows Strong Growth and Global Potential Despite Headwinds9.6.2025 10:27:17 EEST | Press release

The Finnish Startup Community, in partnership with Edtech Finland, Education Finland, Helsinki Education Hub, and HundrED, has published a new report on Finland’s education technology ecosystem. The Finnish Edtech Report 2025 highlights the sector’s significance, with total revenue reaching approximately €290 million in 2023 and a workforce of over 2,080 employees. The report includes all firms operating in the education technology sector, not just startup firms. This publication marks the first joint study since Edtech Finland merged with the Finnish Startup Community, an initiative aimed at deepening collaboration and increasing visibility for the evolving Edtech landscape in Finland. The report lays the groundwork for ongoing monitoring of the sector’s development and economic impact. “Companies identified operating in the Finnish edtech sector have nearly quadrupled their net sales since 2010, and the industry now includes more than 270 active firms. While 2023 brought a modest dec

Suomalainen oppimisteknologia jatkaa vahvaa kasvuaan haasteista huolimatta9.6.2025 10:21:09 EEST | Tiedote

Suomen startup-yhteisö on julkaissut yhdessä Edtech Finlandin, Education Finlandin, Helsinki Education Hubin ja HundrEDin kanssa raportin Suomen oppimisteknologiasektorista. Finnish Edtech Report 2025 pyrkii antamaan kokonaiskuvan oppimisteknologia-ekosysteemissä toimivista yrityksistä. Sektorin yhteenlaskettu liikevaihto nousi noin 290 miljoonaan euroon vuonna 2023, ja yritykset työllistivät yli 2 080 henkilöä. Kyseessä on ensimmäinen yhteinen julkaisu sen jälkeen, kun Edtech Finland liittyi osaksi Suomen startup-yhteisöä. Tavoitteena on syventää yhteistyötä ja lisätä oppimisteknologia-alan näkyvyyttä Suomessa. Raportti luo pohjan sektorin kehityksen ja taloudellisen merkityksen systemaattiselle seurannalle tulevina vuosina. "Suomen oppimisteknologialan ekosysteemi on lähes nelinkertaistanut liikevaihtonsa vuosien 2010-2023 välillä ja ekosysteemissä toimii nyt jo yli 270 yritystä. Vaikka vuonna 2023 nähtiin pieni notkahdus työllisyydessä, pidemmän aikavälin kasvutrendi on vahva," kert

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye