Tampereen yliopisto mukana rakentamassa Euroopan Unionin sirutuotannon suunnittelualustaa
17.1.2025 08:00:00 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
KORJAUS klo 17.1.2025: Rahoituksen kokonaismäärä on 25 milj. euroa, aiempi tieto 24 milj. €
Tampereen yliopisto on saanut yhdessä 11 muun toimijan kanssa 25 miljoonan euron EU-rahoituksen puolijohdeteollisuuden suunnittelualustan rakentamiseksi.

Kahdestatoista eurooppalaisesta tutkimuslaitoksesta ja yliopistosta koostuvan konsortion tehtävä on luoda palvelualusta, Design Platform, joka kokoaa yhteen erilaisia työkaluja ja palveluita sirukehittämisen tueksi. Alusta on osa EU:n Siruja Euroopalle -aloitetta, jolla tuetaan eurooppalaisen puolijohdealan innovaatioita ja teknologisten valmiuksien kehittämistä.
Uusi suunnittelualusta tukee startupeja ja pk-yrityksiä
Siruja Euroopalle -aloite haluaa tukea erityisesti eurooppalaisia startupeja ja pk-yrityksiä, joilla ei välttämättä ole kyvykkyyttä itse suunnitella ja valmistaa siruja. Aiemmin ohjelmassa on hyväksytty viisi laajaa pilottilinjaa sirujen valmistukseen liittyen ja näissä Suomesta ovat mukana Tampereen yliopisto ja VTT. Design Platform puolestaan rakentaa suunnittelupalvelua tukemaan näitä sirutuotannon pilottilinjoja.
Konsortio määrittelee ja rakentaa pilvipalvelun, joka tuo sirusuunnittelun työkalut yhteen. Palvelu mahdollistaa työkalujen käytön kokeilua ja pilotointia erityisesti niille, jotka eivät kustannusten takia pysty itse niitä hankkimaan. Konsortion tehtävänä on koordinoida ja määritellä alustan kehitystä sekä luoda valintakriteereitä Siruja Euroopasta -aloitteen suunnittelutyötä tukeviin rahoitushakuihin.
– Tämä on erittäin merkittävä avaus sekä yliopistoille että yrityksille. Suunnittelualusta madaltaa huomattavasti kynnystä käynnistää omien sirujen suunnittelu tietotekniikka- ja elektroniikka-alan yrityksissä, kertoo tietokonetekniikan professori, Tampereen yliopiston osalta hankkeen vastuullinen johtaja Timo Hämäläinen.
Design Platform edistää EU:n omavaraisuutta sirujen tuotannon suhteen
Design Platformin tärkein tavoite on vankistaa sirusuunnittelun ekosysteemiä Euroopan Unionin alueella. Unioni on hyväksynyt vuonna 2023 sirusäädöksen, jonka vahvistaa Euroopan sisäistä puolijohde-ekosysteemiä.
Tavoitteena on kehittää puolijohdeteollisuutta, houkutella investointeja, edistää tutkimusta ja innovointia sekä lisätä sirutuotannon omavaraisuutta Euroopan Unionissa. Tarkoitus on kaksinkertaistaa EU:n maailmanlaajuinen markkinaosuus puolijohteiden tuotannossa vuoteen 2030 mennessä.
Tampereen yliopisto ainoana mukana Pohjoismaista
Tampereen yliopisto on ainoa pohjoismaalainen toimija 12 partnerin muodostamassa konsortiossa. Tampereen yliopiston rooli on merkittävä, sillä vastuuna on kasvattaa tietoisuutta Design Platformista ja sen tuomista mahdollisuuksista EU:n laajuisesti.
– Tampereen yliopisto on mukana Siruja Euroopalle -aloitteen ytimessä. Olemalla mukana näin merkittävässä eurooppalaisessa yhteistyössä pääsemme viemään osaamistamme maailmalle ja toisaalta tuomaan tietoa Suomeen. Olemme ainoa suomalainen osapuoli projektissa ja meillä on myös vastuu pitää huoli siitä, että suomalainen siruteollisuus on mukana, kun EU:n omavaraisuutta sirujen suhteen viedään eteenpäin, kertoo Tampereen yliopiston vararehtori Jarmo Takala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo HämäläinenHankkeen vastuullinen johtaja, professoriTampereen yliopisto
Puh:040 849 0777timo.hamalainen@tuni.fiTampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Space Nordic käynnistyy vahvistamaan pohjoismaista avaruusalan yhteistyötä1.6.2026 11:50:00 EEST | Tiedote
Uusi Space Nordic -hanke yhdistää hajanaiset Pohjoismaiden avaruusalan toimijat, jotta alue voi kilpailla tehokkaammin kansainvälisillä markkinoilla.
Harri Nieminen Tampereen yliopiston työelämäprofessoriksi liikkuvien työkoneiden alalle1.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Automaatioalan asiantuntija ja yhteistyön tekijä Harri Nieminen on nimitetty työelämäprofessoriksi Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekuntaan. Uuden viisivuotisen professuurin myötä on tarkoitus terävöittää yliopiston kansainvälistä asemaa liikkuvien työkoneiden alalla sekä vahvistaa siltaa tutkimuksen ja teollisuuden välillä. VTT:stä yliopistoon siirtyvä Nieminen aloittaa uudessa roolissaan 1. kesäkuuta 2026.
Vuorineuvos Paavo V. Suomisen rahasto palkitsee pitkän matematiikan laudaturit29.5.2026 15:29:27 EEST | Tiedote
Stipendin saa yhteensä 96 ylioppilasta Tampereen kaupunkiseudun lukioista. Vuorineuvos Paavo V. Suomisen rahasto kuuluu Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiön rahastoihin.
Kaupunkilaiset ideoivat arjen kestävyyttä: pian voi hakea yhteisöavustusta paikallisiin kokeiluihin ja ratkaisuihin27.5.2026 13:19:37 EEST | Tiedote
Urban Prosumers -hanke kutsuu Tampereen seudun yhteisöt ja asukkaat mukaan kehittämään arjen ratkaisuja kestävyyshaasteisiin. Hanke jakaa yhteisöavustusta yhteisöjen ja asukkaiden itsensä toteuttamiin paikallisiin kokeiluihin ja ratkaisuihin, jotka liittyvät ilmastokestävään liikkumiseen, energiaan ja ruokaan.
Hajanainen energiapolitiikka hidastaa kaupunkien päästöjen vähentämistä25.5.2026 13:08:19 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan energiatehokkuustavoitteita tulisi tarkastella yksittäisten rakennusten sijaan kaupunkienergiajärjestelmän tasolla. Tutkimus osoitti, että jos kiinteistökohtaiset lämpöpumput yleistyvät kaukolämmön kustannuksella, hyötyjen lisäksi tästä seuraa myös merkittäviä haittoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme