Mikkelipuiston talvi tarjoilee herkkuja, lempeitä löylyjä ja tapahtumia
17.1.2025 09:02:31 EET | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Mikkelipuisto tarjoaa tänä talvena monipuolisesti ohjelmaa ja tekemistä eri ikäisille. Osuuskauppa Suur-Savon vastikään avattu uusi Saunaravintola KAIHU ja ravintola Greeneri palvelevat Mikkelipuistossa päivittäin myös talvisaikaan ja luvassa on tapahtumia niin lapsiperheille kuin aikuisempaan makuun.

Uuden Saunaravintola KAIHUn myötä ravintola Greenerin palveluja on laajennettu talven ajalle: Greeneri palvelee arkisin lounasasiakkaita ja Premium-annoksiakin on tarjolla joka päivä. Viikonloppuisin Greenerissa herkutellaan jatkossa runsaalla viikonloppubuffalla ja ravintolassa järjestetään myös Taidelounaita ja Lasten Lauantai -tapahtumia.
– Haluamme panostaa Greenerin palveluihin entistä enemmän myös pääsesonkimme kesän ulkopuolella. Teemme tiiviisti yhteistyötä KAIHUn kanssa ja olemme kehitelleet asiakkaille muun muassa yhteisiä tapahtumia ja etuja. Esimerkiksi viikonloppubuffan ruokailijoille tarjoamme alennuksen KAIHUn saman päivän saunavuoroista. Kaiken kaikkiaan KAIHUn avautuminen on piristänyt kivasti Mikkelipuiston talvea, iloitsee Mikkelipuiston ravintoloiden ravintolapäällikkö Sanna Boisman.
Lasten Lauantait alkuvuodesta Greenerissä
Lapsiperheet on huomioitu Greenerissä kerran kuukaudessa järjestettävällä lasten ikiomalla viikonloppubuffalla. 18.1. klo 11–15 järjestettävän Lasten Lauantain teemana on lautapelit ja burgerit: buffassa herkutellaan itse koottavilla burgereilla ja ruokailun yhteydessä voi nautiskella yhdessäolosta lautapelejä pelaillen. Naapurin KAIHUssa on tarjolla perheiden saunavuoro klo 12–13.30, jonne alle 12-vuotiaat pääsevät Lasten Lauantaina veloituksetta maksavan aikuisen seurassa.
Helmikuun Lasten Lauantaita vietetään 22.2. lasten pilkkitapahtuman merkeissä. Klo 11–15 tarjoiltavan viikonloppubuffan ajan on mahdollista käydä kokeilemassa pilkkimistä ja lainata kalastusvälineitä paikan päältä. Klo 12–14 ohjelmassa on myös Alasmaan Tilan talutusratsastusta. Tapahtuman päätteeksi voi käydä lämmittelemässä perheiden saunavuorossa KAIHUssa klo 15–17. Helmikuun tapahtuma järjestetään yhteistyössä Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kanssa.
Myös maaliskuulle on suunnitteilla Lasten Lauantai 22.3. ja tapahtuman ohjelma tarkentuu alkuvuodesta. Seuraa ilmoitteluamme Greenerin ja Mikkelipuiston nettisivuilla ja somekanavissa.
Rentoudu Saunaravintola KAIHUn löylyissä
Käynnin talvisessa Mikkelipuistossa kruunaa upea saunaelämys kelluvassa Saunaravintola KAIHUssa. Kahden saunan ja modernien pukeutumis- ja peseytymistilojen lisäksi KAIHUsta löytyy lämmitetty ulkoallas sekä mahdollisuus avantouintiin. KAIHUn saunavuorot ovat vapaasti varattavissa yleisen saunan tapaan osoitteessa saunat.fi. KAIHUssa palvelee myös pientä purtavaa tarjoileva lounge bar ja kehitteillä on jatkossa erilaisia tapahtumia asiakkaille.
– Talven ensimmäisenä ohjelmana KAIHUssa järjestetään lauantaina 25.1. klo 12–14 Avantomestarin vinkit -tapahtuma, jonne voi tulla kuuntelemaan saunomisen lomassa tärppejä avantouintiin kokeneilta avantoharrastajilta. Tapahtumaan osallistujille on luvassa myös 25 %:n alennus Greenerin a la carte -listan antimista, kertoo Mikkelipuiston puistopäällikkö Inari Vähätiitto.
Pian KAIHUssa alkavat myös aamun saunavuorot, 14.2. järjestetään ystävänpäiväteemainen tapahtuma, jolloin starttaa myös KAIHUn lenkkisaunakonsepti ja 8.3. on luvassa saunajoogaa. Kevään tullen toiminta uudistuu entisestään, kun KAIHUn kattoterassi ravintoloineen avautuu asiakkaille ja kesä tuo mukanaan erilaisia teemailtoja ja muuta ohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna BoismanravintolapäällikköOsuuskauppa Suur-Savo / Greeneri & Mikkelipuisto
Puh:010 764 2461sanna.boisman@sok.fiInari VähätiittopuistopäällikköOsuuskauppa Suur-Savo / Mikkelipuisto
Puh:010 764 2421inari.vahatiitto@sok.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Osuuskauppa Suur-Savolle onnistunut vuosi 2025 – yhä laajempi joukko Etelä-Savon kotitalouksista hyötyy Osuuskaupan tuottamista eduista20.2.2026 09:05:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajien määrä jatkoi vahvaa kasvua vuonna 2025. Vuoden aikana Osuuskauppa Suur-Savoon liittyi 3 430 uutta asiakasomistajaa. Omistajia Suur-Savossa oli vuoden 2025 lopussa 71 857. S-Etukortti löytyy nyt 91,1 % alueen talouksista. Bonusta, ylijäämänpalautusta ja maksutapaetuja maksettiin ennätykselliset 17,9 miljoonaa euroa.
Prisma Savonlinnan kassalinjasto uudistuu helmikuussa16.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Prisma Savonlinnan kassalinjasto uudistuu helmikuun loppupuolella merkittävällä investoinnilla, joka parantaa niin asiakkaiden asiointikokemusta kuin henkilökunnan työergonomiaa. Myymälän kassapalvelut toimivat uudistuksen ajan normaalisti.
S-Etukortilla kaksi yhden hinnalla Jukurit – Kiekko-Espoo –otteluun 13.2.2.2.2026 16:05:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen kaksi lippua yhden hinnalla ystävänpäivän aattona pelattavaan Jukurit – Kiekko-Espoo –liigaotteluun. Huippujääkiekosta pääsee nauttimaan kaverin kanssa edullisemmin S-Etukortilla 13.2. Mikkelin Let’s Go Areenalla.
Osuuskauppa Suur-Savo tuo 23 uutta ABC-latauspistettä 5-tien varteen23.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Sähköautoilijoiden matka 5-tiellä helpottuu entisestään, kun Osuuskauppa Suur-Savo vastaa kasvavaan lataustarpeeseen lisäämällä suurteholatauspisteitä Kuortin, Pitkäjärven ja Juvan ABC-liikenneasemille. Uudet latausasemat palvelevat asiakkaita jo tammikuun lopussa.
Isot ruokaostokset tunnissa kotiovelle13.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon kahdeksan myymälää aloittavat Mikkelissä 13.1. ja Savonlinnassa 14.1. ruokaostosten tunnin toimitukset. Toimitukset tilataan osoitteesta S-kaupat.fi tai S-kaupat-sovelluksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme