Suomen Keskusta r.p.

Keskustan Kettunen: Orpon sumutus maakuntalennoista lopetettava ja linja kerrottava

Jaa

Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen hämmästelee pääministeri Orpon epäselviä puheita maakuntalentojen tulevaisuudesta. Viime päivät on kohistu siitä, päättääkö hallitus lopettaa lennot maakuntakentille vai ei. Orpo kiersi kysymyksen perjantaina twiittaamalla, että lentokenttiä ei lopeteta, mutta lentoyhteyksien tulevaisuuden pääministerin vastaus jättää täysin epävarmaksi.

  • Ei luvatusta lentokenttien säilyttämisestä ole hyötyä, jos Orpo lopettaa lennot näille kentille. Lentokenttä ilman lentoyhteyttä on kuin bussipysäkki, jonka ohi ei kulje busseja, Kettunen sanoo.
  • Hallituksen linja lentojen säilyttämiseen on pääministerin twiitin jälkeen entistäkin epäselvempi. Sumutuksesta herää kysymys, että kerrotaanko huhtikuun vaalien jälkeen lentoyhteyksien lakkauttamisesta lukuisiin maakuntiin? 
  • Hallituksen hiljaisuus lentoyhteyksien tulevaisuudesta on korviahuumaavaa, ja lyö kasvavaa epävarmuutta yrittäjien parissa kautta Suomen. Perjantain epäselvä viestintä asian ympärillä pahentaa tilannetta.

Valtionyhtiö Finavia vaati maanantaina valtion tukemien lentoyhteyksien lakkauttamista lukuisiin maakuntiin. Orpon hallitus ei ole kertonut kantaansa asiaan, mikä on herättänyt kasvavaa huolta yrityksissä ympäri Suomen. Keskuskauppakamarien julkaiseman tutkimuksen mukaan nyt uhan alle laitettujen lentoyhteyksien merkitys kaupalle, työpaikoille ja yritysten liikevaihdolle on valtava. 

  • Nyt valtiovallan päästä on luotu uhka yhteyksien katkeamisesta, mikä saman tien painaa jarrua investoinneissa, rekrytoinneissa ja talouskasvussa, Kettunen sanoo.
  • ⁠Orpon hallituksen sumea linja ei luo luottamusta, vaan epävarmuutta. Muistutan, että Orpon hallitus rikkoi juuri 2000-luvun konkurssiennätyksen ja työttömyys on kovinta yhdeksään vuoteen. Nyt on aika ryhdistäytyä.
  • Nyt tarvitaan selkeä vastaus pääministeriltä: Jatketaan lentoyhteyksiä nykyisellä tavalla vai ei? Ja tästä kysymyksestä ei sitten selvitä harhauttamalla keskustelua kiitoratoihin, Kettunen vaatii.

Tällä hetkellä valtio tukee ostopalveluliikenteenä lentoja Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen ja Kemi-Tornioon.  Valtio tukee myös lentoja Savonlinnaan ja Poriin.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan Lohi: Totuutta leikkauksista ei saa lykätä vaalien yli20.2.2025 09:21:40 EET | Tiedote

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi vaatii pääministeri Orpoa ja valtiovarainministeri Purraa kertomaan rehellisesti, miten hallitus aikoo vaalien jälkeen heikentää suomalaisten terveys- ja vanhuspalveluita. Yle kertoi keskiviikko-iltana, että hallituksen suunnitelma karsia esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluita on laitettu hyllylle vaaleihin asti, ja että vastuuministeri Juusoa ei ole tavoitettu selittämään asiaa. Päätösten valmistelun pistäminen jäihin vaalien ajaksi kertoo poliittisesta paniikista vaalien alla. Pääministeri ja valtiovarainministeri kuitenkin erehtyvät pahasti, jos he luulevat olevan viisasta salata suunnitelma lisäleikkauksista esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluihin. Ensin vastuuministeri Juuso komennettiin jo lähes vuosi sitten valmistelemaan suuret lisäleikkaukset sosiaalihuoltoon ja erikoissairaanhoitoon, ja nyt vaalien lähestyessä liinat vedettiin väliaikaisesti kiinni. Kyllä jokainen näkee, mikä on pelin henki, Lohi sanoo. Lohi ihmettelee,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye