Yrittäjät: Veromuutokset heikentäneet yksinyrittäjien tuloja
20.1.2025 08:00:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Yksinyrittäjien tulot ovat pienentyneet merkittävästi kevääseen 2024 verrattuna. Nyt yli puolet yksinyrittäjistä tienaa alle 30 000 euroa vuodessa, selviää Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäraportista. Suomen Yrittäjät arvioi, että yhtenä syynä tähän ovat muun muassa veronkiristykset.
Yli puolet yksinyrittäjävastaajista tienaa vuodessa alle 30 000 euroa ja kolme kymmenestä alle 20 000 euroa. Yksinyrittäjistä 17 prosenttia yltää 50 000 euron vuosituloihin. Viime keväänä, huhtikuussa alle 30 000 euroa tienasi 46 prosenttia.
Tilanne vaikuttaa olevan vaikein kaupan ja palveluiden toimialoilla sekä naisyrittäjillä.
Tiedot selviävät Suomen Yrittäjien tuoreesta yksinyrittäjäraportista, jonka perustuu yksinyrittäjien vastauksia pk-yritysten Yrittäjägallupiin. Kyselyyn vastasi 473 yksinyrittäjää marraskuussa 2024.
”Vuonna 2024 hallitus teki muutoksia, jotka tähän vaikuttavat, esimerkiksi alv:n korotus. Tulojen heikentymisen taustalla vaikuttaa myös kustannusten nousu. Myös edellisen hallituksen toteuttama YEL-uudistus tuntuu joillakin. Palvelualojen kysynnän muutos voi vaikuttaa siihen, että juuri naisyrittäjät kohtaavat tällä hetkellä enemmän vaikeuksia”, yksinyrittäjyysasiantuntija Sonja Antosalo Suomen Yrittäjistä sanoo.
Huhtikuussa julkaistun raporttiin verrattuna hieman useampi yksinyrittäjävastaaja uskoo, että heidän yrityksensä taloudellinen tilanne tulee heikentymään seuraavan vuoden aikana.
”Talouden yleinen tilanne ja kuluttajien heikko luottamus ovat kytköksissä yksinyrittäjävaltaisiin aloihin. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen leikkaus osuu moneen yksinyrittäjään”, Antosalo sanoo.
Kysyttäessä tyytyväisyyttä hallitukseen yksinyrittäjävastaajat ovat muita yrittäjiä tyytymättömämpiä. Oppositioon ollaan hieman muita yrittäjävastaajia tyytyväisempiä. Tyytyväisyys hallitukseen on alhaisinta nuorilla ja naisilla.
”Tyytymättömyyttä aiheuttanee varmasti viimeaikaiset leikkaukset ja veromuutokset. Lisäksi monet hallituksen tekemät muutokset ovat suoraan vaikutuksessa aloihin, joilla moni yksinyrittäjä toimii varsinkin naisyrittäjä”, Antosalo sanoo.
Tekoälystä tukea yksinyrittäjyyteen
Kyselyssä tiedusteltiin tekoälyn käytöstä yrityksissä. Yli puolet yksinyrittäjistä (64 %) ei vielä käytä tekoälyä yrityksessään.
Yksinyrittäjävastaavat uskovat muita harvemmin lisäävänsä tekoälyn käyttöä työssään seuraavan vuoden aikana.
”Yksinyrittäjät eivät välttämättä tunnista tarvitsevansa liiketoimintansa automatisointia yhtä paljon kuin isommat yritykset. Lisäksi henkilökohtaisuus ja käytännönläheinen lähestymistapa ovat yksinyrittäjille tärkeitä. Moni ei halua ikään kuin etääntyä asiakkaista,” Antosalo sanoo.
Taustalla vaikuttaa myös osaamisen puute. Tekoälyn nopea kehitys vaatii aikaa ja resursseja perehtymiseen, joita yksinyrittäjällä on rajallisesti.
”Asiaan kannatta kuitenkin paneutua, koska tekoäly voi tuoda kilpailuetua myös yksinyrittäjille. Siksi on tärkeää, että yksinyrittäjiä tuetaan tekoälyn hyödyntämisessä koulutuksin. Yrittäjät tarjoaa paraikaa koulutusohjelmaa yhdessä Elisan kanssa”, Antosalo sanoo.
Suomen Yrittäjien toimenpiteet yksinyrittäjien aseman parantamiseksi:
1. Toteutetaan yrittäjien eläkejärjestelmän (YEL) kokonaisuudistus niin, että yrittäjien usko järjestelmään palautuu.
2. Sallitaan yrittäjätyön ja palkkatyön vakuuttaminen työttömyyden varalta samanaikaisesti.
3. Luovutaan myyntivoiton jaksotuksesta työttömyysturvassa.
4. Asetetaan yrittäjän asumistuen perusteeksi todelliset tulot.
5. Jätetään huomioimatta opintojen ulkopuolella saatujen elinkeinotoiminnan tulot opintotuen tarveharkinnassa.
6. Toisen asteen oppisopimuskoulutusta kehitetään ja korkea-asteen oppisopimuksia pilotoidaan.
7. Otetaan kaikki yritysmuodot huomioon kannustavan verojärjestelmän kehittämisessä.
8. Nostetaan arvonlisäverollisuuden vähäisen toiminnan raja 30 000 euroon.
9. Toteutetaan lapsenhoitajan palkan vähennysoikeus toiminimiyrittäjille.
10. Mahdollistetaan liikunta- ja kulttuuriedun verovähennysoikeus toiminimiyrittäjälle.
11. Otetaan yksinyrittäjät tiiviimmin huomioon yritys- ja neuvontapalveluissa sekä rahoitusmahdollisuuksissa.
12. Panostetaan omistajanvaihdoksen tukemista edistäviin palveluihin.
13. Tuodaan työterveyshuoltoon toimintamalleja tukemaan yrittäjien työkykyä sekä vastaamaan muuttuvan yrittäjyyden ja työn uusien muotojen haasteisiin.
14. Edistetään ensimmäisen työntekijän palkkaamista alentamalla työllistämisen riskiä, esimerkiksi:
a. lyhennetään sairausvakuutuslain sairauspäivärahan omavastuuaikaa kymmenestä kolmeen päivään.
b. mahdollistetaan ensimmäisen sairauspoissaolopäivän palkattomuus.
c. helpotetaan henkilöperusteista irtisanomista.
Tutustu Yksinyrittäjäraporttiin täällä.
Lisätiedot: Sonja Antosalo, asiantuntija, 050 303 7846, sonja.antosalo@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Yhteyshenkilöt
Sonja Antosalo
Puh:050 303 7846sonja.antosalo@yrittajat.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne kohentunut, näkymät heikentyneet syksyn aikana17.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne on hieman parantunut, osoittaa Yrittäjägallup. – Viime aikoina nähty talouden kasvu alkaa näkyä yritysten tilanteessa. Se on erittäin tervetullutta monen vaikean vuoden jälkeen. Parantuminen on jatkunut koko vuoden 2026, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Stina Siikonen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi16.10.2026 16:45:59 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Stina Siikonen Varsinais-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi Etelä-Pohjanmaalta ja Janne Lintukorpi Hämeestä. Yrittäjien valtuuston puheenjohtajana jatkaa Mari Laaksonen Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Vuorinen Pirkanmaalta.
Yrittäjät: Osinkoverotuksen kiristys olisi myrkkyä kasvulle16.10.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan valtiovarainministeriössä valmistelluista ehdotuksista kiristää listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta. Keskustelussa on väläytetty ratkaisuja, jotka eivät huomioi yrittäjäriskiä tai kaksinkertaisen verotuksen ongelmaa eivätkä kannusta yrittäjyyteen.
Yrittäjät: Polttoainepaketti on tervetullut – nyt vauhtia ammattidieseliin15.10.2026 16:11:32 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen sopimaa polttoainepakettia tervetulleena. – On hyvä, että hallitus tunnistaa kuljetusalan vaikean tilanteen ja reagoi siihen. Erityisen tärkeää on, että korkeiden polttoainekustannusten kanssa kamppaileville kuljetusyrityksille on tulossa suoraa tukea. Tilapäinen tuki ei silti ratkaise alan kustannusongelmaa pysyvästi. Seuraavaksi hallituksen on vauhditettava ammattidieselin käyttöönottoa.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tulossa myymälöihin – kauan odotettu esitys15.10.2026 14:39:13 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää erittäin tärkeänä hallituksen esitystä yrityslähestymiskiellosta. Suomen Yrittäjät on esittänyt yrityslähestymiskieltoa pitkään. Nyt hallitus esittää, että Suomessa otettaan käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kokemaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissään. Kaupan alan yritykset tarvitsevat työkalut suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme