Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Ravintoloiden hävikkiruokakokeilut onnistuivat – kokeiluista osa toimipisteiden normaalia toimintaa

20.1.2025 09:30:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Jaa

Helsingissä kokeiltiin vuonna 2024 oppilaitosten lounailta ja ravintoloilta ylijääneen ruoan lahjoittamista ja jakamista sitä tarvitseville ruoka-aputoimijoiden kautta. Kokeilut onnistuivat hyvin ja siirtyvät tammikuussa osaksi lahjoittavien ravintoloiden normaalia toimintaa. Vastaavia kokeiluja on tehty Vantaalla ja Espoossa.

Kuvituskuva ruokalinjastosta.
Soupster Family on mukana lahjoittamassa linjastohävikkiä Helsingissä. Tiia Tuomainen / Soupster Family

Kokeiluissa lahjoittavina tahoina toimivat Helsingissä Sodexo, Soupster Family ja Palmia. Hävikkiruokaterminaali Stadin safka noutaa linjastosta ylijääneen ruoan ja kuljettaa sen eteenpäin kokeiluissa mukana oleville ruoka-aputoimijoille. Ruoka-aputoimijat tarjoavat ruoan asiakkailleen paikan päällä nautittavana ateriana.

Palaute kokeilujen linjastohävikkiä vastaanottavilta järjestöiltä on ollut positiivista. Myös kokeiluissa mukana olleissa kouluissa ja oppilaitoksissa on iloittu siitä, että linjastolta ylijäänyt ruoka ei mene hukkaan.

– Kokeiluissa on ollut mukana yhteensä 12 lahjoittavaa toimipistettä, joista meille on tullut maalis-joulukuun 2024 välisenä aikana yhteensä yli 7 000 kiloa linjastohävikkiä toimitettavaksi eteenpäin ruoka-aputoimijoille. Linjastohävikistä tarjotaan helsinkiläisille  740 ateriaa viikossa, kiittelee Stadin safkan kokeiluista vastaava ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä.

Kokeilut osaksi normaalia toimintaa

Kokeilut ovat Helsingissä ja Vantaalla osa Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -hanketta, jonka tavoitteena on ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen pääkaupunkiseudun ravitsemispalveluissa sekä pääkaupunkiseudun ruokahävikkiekosysteemin kehittäminen. Espoo ei ole virallinen hankepartneri, mutta tiiviisti mukana yhteistyössä. Vantaalla lahjoittajina toimivat samat ravitsemispalvelut kuin Helsingissä, ja Espoossa lisäksi Espoo Catering.

– Lahjoitimme syys-joulukuun välisenä aikana Helsingissä yhteensä 2 855 kiloa linjastohävikkiä ruoka-apuun. Koska kokeilu on sujunut erinomaisesti kaikkien osapuolten mielestä, se siirtyy nyt kokeilussa mukana olleissa toimipisteissä osaksi normaalia toimintaa, iloitsee Soupsterin keittiön kehitysjohtaja Tiia Tuomainen.

Hankkeen puolesta käynnistetään uusia kokeiluja sekä ruokahävikin vähentämiseen että hävikkiruoan hyödyntämiseen liittyen vuonna 2025.

Lisätiedot:

Anni Heinälä
Ruoka-aputoiminnan päällikkö, Stadin safka
p. 040 756 8514 / 09 310 24670
anni.heinala@hel.fi

Tiia Tuomainen
Keittiön kehitysjohtaja, Souspter Family
p. 050 355 7119
tiia@soupster.com

Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -projektia koordinoi Vantaan kaupunki, joka toteuttaa sitä yhdessä Helsingin kaupungin, Luonnonvarakeskuksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa. Projektin toiminta-aika on 1.4.2023–31.3.2026, ja se rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tuella. Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto. Hanke on osa HEVi-ohjelmaa.

Avainsanat

Kuvat

Kuvituskuva ruokalinjastosta.
Soupster Family on mukana lahjoittamassa linjastohävikkiä Helsingissä.
Tiia Tuomainen / Soupster Family
Lataa
Logobanneri
Food waste ecosystem -hankkeen yhteistyökumppanit
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Utvärderingen som Apottis ägare beställde är klar: värderarna rekommenderar effektiverad användning och gemensam utveckling av systemet3.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande

En oberoende utvärdering som HUS-sammanslutningen, Helsingfors stad och Vanda och Kervo välfärdsområde beställde om framtida alternativ för klient- och patientdatasystemet är klar. Värderarna rekommenderar som första alternativ att systemet Apotti utvecklas gemensamt, användningen effektiviseras och att Oy Apotti Ab:s verksamhet utvecklas inom den nuvarande gemensamma ägarstrukturen.

Apotin omistajien tilaama arvio on valmistunut: arvioijat suosittelevat järjestelmän käytön tehostamista ja yhteistä kehittämistä3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote

HUS-yhtymän, Helsingin kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tilaama riippumaton arvio asiakas- ja potilastietojärjestelmän tulevaisuuden vaihtoehdoista on valmistunut. Ensisijaiseksi etenemisvaihtoehdoksi suositellaan Apotti-järjestelmän yhteistä kehittämistä, käytön tehostamista ja Oy Apotti Ab:n toiminnan kehittämistä nykyisessä yhteisomistuksessa.

Assessment report commissioned by Apotti owners is ready: assessors recommend more efficient use and joint development of the system3.9.2026 13:00:00 EEST | Press release

An independent assessment report on future client and patient data system options is ready. The report was commissioned by the HUS group, the city of Helsinki and the wellbeing services county of Vantaa and Kerava. The recommended primary option involves joint development of the Apotti system, making the system more efficient and improving the operations of Oy Apotti Ab under the current form of joint ownership.

Vinnaren av Helsinki Design Award är JKMM Arkkitehdit1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Nordens ledande design- och arkitekturfestival, Helsinki Design Week, och Helsingfors stad tilldelar JKMM Arkkitehdit priset Helsinki Design Award 2026. Priset är ett erkännande för ett helhetsinriktat och ambitiöst planeringsarbete samt en aktiv roll som förnyare av den finländska arkitekturen och planeringskulturen. I JKMM Arkkitehdits arbete förenas arkitektur, inredningsarkitektur, stadsplanering, möbeldesign, grafisk design och konst.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye