Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Aivoverisuonisairaudet lyhentävät naisten elinikää Päijät-Hämeessä – hyvinvointipalvelu ohjaa tarkastelemaan elintapoja
Sydänliitto on julkaissut uuden verkkopalvelun vaihdevuosia tai niiden esivaihetta eläville naisille. Hyvinvointipalvelu on osa Sydänliiton naisten sydänterveyden erityispiirteisiin keskittyvää Naisen sydän -hanketta, jonka yhteistyökumppanina Päijät-Hämeen hyvinvointialue on toiminut.
Päijät-Hämeessä uudesta palvelusta kertovaa kampanjaa painotetaan senkin vuoksi, että Kansallisen terveysindeksin (2021-2023) mukaan täällä ihmiset sairastuvat muuta maata yleisemmin aivoverisuonisairauksiin.
– Erityisesti nämä sairaudet lyhensivät päijäthämäläisten naisten elinikää. Päijät-Hämeessä on myös koko muuta maata enemmän kaikkiin sairauksiin liittyviä sellaisia naisten kuolemia, jotka olisivat ennaltaehkäistävissä. Parannusta on tapahtunut hyvin vähän ja kehitys on jäänyt jälkeen koko maan naisiin verrattuna, asiantuntijalääkäri Risto Kuronen kertoo.
Oivalluksia omasta hyvinvoinnista
Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia. Välillä voi olla haastavaa tunnistaa, mitkä kaikki tekijät siihen vaikuttavat ja miten vaihdevuodet haastavat sitä. Naisen sydän -hyvinvointipalvelu auttaa ymmärtämään hyvinvoinnin merkitystä ja mahdollisuuksia parantaa sitä osana uutta elämänvaihetta. Se on kaikille avoin ja maksuton verkkopalvelu. Sen avulla nainen saa tietoa, palautetta ja vinkkejä elää arjessa paremmin jaksaen. Naisen sydän -hyvinvointipalvelua voi myös käyttää tukena elintapamuutoksessa.
Tutustu palveluun: sydan.fi/naisensydan/palvelu
Yhteyshenkilöt
Risto Kuronenasiantuntijalääkäri
Puh:044 4406 623risto.kuronen@paijatha.fiSari Hokkanenasiantuntijasairaanhoitaja
Puh:044 7195 877sari.hokkanen@paijatha.fiKirsti Kasilakehittämispäällikkö, terveyden edistäminenSydänliitto
Puh:050 342 72 34kirsti.kasila@sydanliitto.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hätänumeroviikko ja 112-päivä muistuttavat hätänumeron oikeasta käytöstä10.2.2025 11:00:23 EET | Tiedote
Valtakunnallista hätänumeroviikkoa vietetään 10.–16. helmikuuta, jolloin ihmisiä opastetaan hätänumeron oikeasta käytöstä ja hätätilanteiden tunnistamisesta. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi, ensihoito ja sosiaalipäivystys ovat mukana järjestämässä 112-päivää kauppakeskus Triossa 15.2.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotitalouksien varautuminen turvaa myös hyvinvointialueen toimintaa4.2.2025 16:05:11 EET | Tiedote
7.2. vietetään valtakunnallista varautumispäivää. Päivän tarkoituksena on vahvistaa yksityishenkilöiden varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin ja kannustaa huolehtimaan kotivarasta. Jokaisen kotitalouden tulisi pärjätä vähintään 72 tuntia itsenäisesti.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesänuoria palkataan jälleen avustaviin tehtäviin4.2.2025 09:24:08 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue palkkaa tänäkin kesänä noin 200 kesänuorta avustaviin tehtäviin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pientalojen paloturvallisuuden itsearviointi alkaa3.2.2025 10:44:55 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitos toteuttaa pientalojen valvontaa paloturvallisuuden itsearviointina. Itsearviointilomake on lähetetty 4000 pientaloon Päijät-Hämeen alueella, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia alueen pientaloasukkaista.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialueen palveluille viime vuonna suuri tarve29.1.2025 13:39:37 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue kehitti palveluitaan toisena toimintavuotenaan 2024. Ikääntyneiden palvelujen tarve arvioitiin 4,6 päivässä, pelastuslaitos pelasti vaarasta 94 henkilöä, perhe- ja sosiaalipalvelujen tarve kasvoi ja avosairaanhoidon käynneistä 17 prosenttia hoitui digitaalisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme