Hallituksen alkoholipolitiikka on riski mielenterveydelle
Alkoholin saatavuuden lisääminen todennäköisesti pahentaa mielenterveyden ongelmia. MIELI ry on laatinut politiikkasuositukset, joilla voidaan vähentää alkoholin haittoja mielenterveydelle.

MIELI ry:n koostamasta Alkoholi- ja mielenterveys -asiantuntijaraportista käy ilmi esimerkiksi se, että myydyn alkoholin määrä on yhteydessä psykiatrisen sairaalahoidon tarpeeseen. Mitä suurempi tilastoitu alkoholin myynti alueella on, sitä enemmän käytetään psykiatrian sairaalapaikkoja.
“Alkoholipolitiikalla on keskeinen rooli suomalaisten mielenterveyden edistämisessä. Vastuullisella alkoholipolitiikalla ja alkoholin saatavuutta rajoittamalla vahvistamme myös tulevien sukupolvien mielenterveyttä Suomessa”, psykiatrian dosentti ja MIELI ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck sanoo.
Wahlbeckin mukaan alkoholipolitiikan tulee olla ensisijaisesti terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa eikä elinkeinopolitiikkaa.
“Alkoholipolitiikassa tulee nykyistä paremmin tunnistaa alkoholin mielenterveysvaikutuksia ja kokonaisvaikutuksia ihmisiin ja yhteiskuntaan. Politiikassa tulee huomioida alkoholinkäytön vaikutuksia esimerkiksi työkykykyyn, lasten hyvinvointiin ja perheväkivaltaan, mielenterveyden häiriöihin ja itsemurhiin, muistihäiriöihin ja rahapeliongelmiin”, Wahlbeck sanoo.
Alkoholin riskikäyttö vaikuttaa myös läheisiin
Alkoholin riskikäyttö ja humalahakuinen juominen heikentävät mielenterveyttä. Esimerkiksi masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisiä alkoholin riskikäyttäjillä. Alkoholinkäyttö heikentää unta ja riskikäyttö lisää myös itsemurhariskiä.
Alkoholin vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään sen käyttäjiin.
“Alkoholin riskikäytöllä on laajoja ja vakavia vaikutuksia myös läheisten, kuten perheenjäsenten ja ystävien mielenterveyteen ja hyvinvointiin”, hän sanoo. Wahlbeckin mukaan alkoholinkäyttö on suomalaisten miesten merkittävin mielenterveyttä heikentävä tekijä.
Alkoholinkäyttö aiheuttaa merkittäviä kustannuksia
Alkoholin aiheuttamat kuolemat, työkyvyttömyyseläkkeet, hoitojaksot ja rikokset aiheuttivat vuonna 2022 1,4–1,6 miljardin euron kustannukset. Tämän lisäksi on arvioitu, että alkoholin välillisten kustannusten suuruus on vähintään miljardi euroa.
“Kokonaiskustannukset ovat tätäkin suuremmat, kun huomioidaan alkoholinkäytön aiheuttama lastensuojelun tarve ja muu sosiaalityö”, Wahlbeck sanoo.
Työnantajille alkoholi aiheuttaa vähintään puolen miljardin kustannukset joka vuosi. Erityisesti humalahakuinen juominen ja alkoholin riskikäyttö lisäävät poissaoloja ja heikentävät työntekijän tuottavuutta.
Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on jo nyt mielenterveysperusteisia. Alkoholinkäyttö on myös maailmanlaajuisesti merkittävin syy työkyvyttömyyteen.
Alkoholi- ja mielenterveys -asiantuntijaraportti on koottu itsenäisesti Alko Oy:n toimeksiannosta. Alkoholihaittojen ehkäisy on osa Alkon erityistehtävää, jota toteutetaan muun muassa tukemalla kotimaista alkoholitutkimusta, yhteistyöllä järjestöjen ja kumppanien kanssa sekä viestimällä alkoholin haitallisista terveysvaikutuksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristian Wahlbeck
Johtava asiantuntija
+358 40 065 9101
etunimi.sukunimi@mieli.fi
Kalle Erkkilä
Viestinnän asiantuntija
+358 40 487 8402
etunimi.sukunimi@mieli.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. MIELI ry edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla. Mieli.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI rf: Politiken måste beakta beslutens inverkan på den psykiska hälsa8.10.2025 10:33:21 EEST | Tiedote
Det finns ofta strukturella faktorer bakom psykiska utmaningar, faktorer som individen har svårt att påverka. Därför är det viktigt att politiken systematiskt gör en bedömning av vilken inverkan besluten har på den psykiska hälsan. Världsdagen för psykisk hälsa som firas 10.10 är en viktig stund för att lyfta upp både de individuella och de strukturella dimensionerna av psykisk hälsa.
MIELI ry: Politiikassa pitää huomioida mielenterveysvaikutukset6.10.2025 09:50:31 EEST | Tiedote
Mielen haasteiden taustalla on usein rakenteellisia tekijöitä, joihin yksilönä on vaikea vaikuttaa. Siksi politiikassa pitäisi systemaattisesti arvioida päätösten mielenterveysvaikutukset. 10.10. vietettävä maailman mielenterveyspäivä on tärkeä hetki nostaa esiin mielenterveyden sekä yksilölliset että rakenteelliset ulottuvuudet.
Suicidpreventiva dagen 10.9. MIELI rf: Samtalshjälp kan förebygga självmord9.9.2025 11:44:46 EEST | Tiedote
Samtalen med självdestruktivt innehåll i MIELI rf:s Kristelefon och krischat har ökat klart i år. Samtalshjälp med låg tröskel är ett effektivt och fungerande sätt att förebygga självmord.
Itsemurhien ehkäisypäivä 10.9. MIELI ry: Keskusteluapu auttaa vähentämään itsemurhia4.9.2025 15:57:10 EEST | Tiedote
Itsetuhoisten yhteydenottojen määrä MIELI Kriisipuhelimessa ja -chatissa on noussut viime vuodesta merkittävästi. Matalan kynnyksen keskusteluapu on toimiva keino ehkäistä itsemurhia.
Mielenterveysjärjestöjen puheenjohtajat: Järjestöleikkaukset uhkaavat sote-järjestelmän toimivuutta26.8.2025 09:28:35 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat mittavat valtionavustusleikkaukset vaarantavat koko suomalaisen sote-järjestelmän kestävyyden. Kyse ei ole vain järjestöjen toimintaedellytyksistä, vaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnista, osallisuudesta ja turvallisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme