Naisjärjestöjen Keskusliitto ry

Lähisuhdeväkivallan vähättely näkyy hylättyinä syytteinä

17.1.2025 15:28:28 EET | Naisjärjestöjen Keskusliitto ry | Tiedote

Jaa

Kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat toistuvasti huomauttaneet Suomea rikosprosessien hitaudesta ja riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Pahoinpitely läheisissä suhteissa on virallisen syytteen alainen rikos. Rikosvastuu lähisuhdeväkivallasta ei kuitenkaan toteudu, sillä sen esitutkintaa rajoitetaan ja syytteitä jätetään nostamatta, ilmenee syyttäjien ratkaisukäytäntöjä arvioineesta yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksestä.

Syyttämättä jättämistä perustellaan syyttäjien päätöksissä sillä, että osapuolet ovat sopineet asiasta keskenään tai osallistuneet sovitteluun. Tämä jättää väkivallan kokijan alttiiksi väkivallantekijän painostukselle ja ylläpitää mielikuvaa väkivallasta perheen sisäisenä asiana.  

”Lähisuhdeväkivalta on rikos, ei riita. Sen täytyy näkyä myös syyttäjien päätöksissä ja sitä kautta väkivallan kokijan tukena”, painottaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Silvia Modig. 

Selvityksessä tarkastelluissa syyttäjien päätöksissä tuodaan usein esille, että väkivaltaa pidetään vähäisenä, eikä pariskunnan välillä ollut aikaisemmin esiintynyt väkivaltaa. Väkivallasta kuitenkin vain pieni osa tulee viranomaisten tietoon, ja juuri väkivallan jatkuvuutta viranomaisten on ollut hankala tunnistaa.  

Pari- ja lähisuhdeväkivalta on sukupuolittunutta: uhreista 74 prosenttia on naisia, epäillyistä väkivallantekijöistä 75 prosenttia on miehiä. Joka kolmas nainen on kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppanin taholta. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ehkäisevä Istanbulin sopimus ja EU:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen direktiivi korostavat väkivallantekijöiden syytteeseen ja rikosvastuuseen saattamista. Kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat toistuvasti huomauttaneet Suomea rikosprosessien hitaudesta ja riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.   

Lähisuhdeväkivallan sovittelu kieltäminen tämän vuoden alusta lukien oli tärkeä edistysaskel kohti naisiin kohdistuvan väkivallan vakavasti ottamista, ja nyt on korkea aika laittaa väkivallan tekijät vastuuseen rikoksistaan. Tämä edellyttää, että lähisuhdeväkivaltarikokset tutkitaan tehokkaasti ja syytteitä nostetaan nykyistä enemmän. 

Lisätietoja:  

Naisjärjestöjen Keskusliiton toiminnanjohtaja Katri Leino-Nzau, katri.leino-nzau@naisjarjestot.fi, 010 582 9660 

Naisjärjestöjen Keskusliiton vaikuttamisen asiantuntija Annika Hinkkanen, annika.hinkkanen@naisjarjestot.fi, 010 582 9662 

Yhteyshenkilöt

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry (NJKL) on vuonna 1911 perustettu feministinen nais- ja tasa-arvojärjestöjen kattojärjestö, joka edistää ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, rohkea kannan ottaja, joka tuo jäsenjärjestöjen äänet yhteen ja jonka toiminta ja päätöksenteko on avointa, osallistavaa ja heijastaa jäsenistön moninaisuutta.
Vaikuttamistyömme pohjautuu aina luotettavaan, tutkittuun tietoon ja ihmisoikeussopimusten velvoitteiden edistämiseen.

kuvassa näkyy liilalla tekstillä kirjoitettuna naisjärjestöjen keskusliitto ja oranssia aaltoviivaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naisjärjestöjen Keskusliitto ry

Talibanin aseman normalisointi vaarantaa Afganistanin naisten oikeudet15.6.2026 17:03:11 EEST | Tiedote

Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää huolestuttavana, että Suomi ja Euroopan unioni harkitsevat yhteyksien syventämistä Talibaniin. Sisäministeri Mari Rantanen on julkisuudessa kannattanut neuvotteluyhteyden avaamista Talibanin kanssa afganistanilaisten palautusten edistämiseksi. Samalla Euroopan komissio on kutsunut Talibanin edustajat Brysseliin. Talibanin aseman normalisointi heikentää kansainvälisiä pyrkimyksiä puolustaa Afganistanin naisten ja tyttöjen oikeuksia.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye