Vuosi alkaa viime vuotta positiivisemmissa merkeissä: yrityskyselyn mukaan liikevaihdot ja investoinnit kasvussa
18.1.2025 00:01:16 EET | Tesi | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen, suomalaisille pk-yrityksille tehdyn kasvuyrityspulssi-kyselyn mukaan yrityssektorilla on hyvää kerrottavaa: isompien yritysten investointihanat ovat aukeamassa ja ennusteet liikevaihdon ja tilauskantojen kasvusta ovat positiivisia.

Kaikilla toimialoilla ennustetaan edellisvuotta vahvempaa kasvua: vuoden 2024 liikevaihdon arvioidaan kasvaneen kahdella prosentilla. Vuodelle 2025 yritykset ennustavat keskimäärin jopa kahdeksan prosentin kasvua liikevaihtoon.
”Myös tilauskantojen hienoinen kasvu on positiivinen signaali. Ne vaikuttavat liikevaihdon kasvuun viiveellä, mutta ennakoivat sitä, että tunnelin päässä on valoa ja kasvuvauhti on kiihtymässä”, Jakob Sandell, Tesin tutkimuspäällikkö, kertoo.
”Selvityksen positiivisin uutinen on käänne teollisuuden alan yritysten näkymissä. Sekä investointien että liikevaihdon ennustetaan palaavan kasvu-uralle. Merkittävänä ja vientivetoisena toimialana tällä on myös heijastusvaikutuksia muille toimialoille”, jatkaa Henri Hakamo, Tesin strategia- ja tutkimusjohtaja.
Kärkipaikkaa pitää edelleen informaatio- ja viestintäala: se on muita toimialoja edellä liki jokaisen mittarin mukaan aina liikevaihdon kasvusta kansainvälistymiseen ja investointeihin. Alan yritykset ennakoivat liikevaihdon kasvavan 21 prosenttia viime vuodesta ja tilauskantoihin arvioidaan yli 15 prosentin nousua. Myös investointihaluja löytyy: noin joka neljäs alan yritys suunnittelee investoivansa yli 20 prosenttia liikevaihdostaan kuluvan vuoden aikana.
Investointihanat ovat aukeamassa toimialojen läpi. Investoivien yritysten osuus kokonaisuudessaan ei ole juurikaan kasvamassa, vaan pysyy noin puolessa, mutta ne yritykset, jotka investoivat, investoivat aiempaa enemmän. Varsinkin isompien, yli 20 miljoonan liikevaihtoa tekevien yritysten investoinnit ovat kasvamassa.
Otoksen pääomasijoituksen saaneet yritykset puolestaan kasvavat nopeammin ja investoivat verrokkejaan enemmän. Ne ennustavat 43 % liikevaihdon kasvua ja liki puolet kyselyyn vastanneista, pääomasijoituksen saaneista yrityksistä suunnittelee lisäävänsä investointeja kuluvan vuoden aikana.
Kasvuyrityspulssi on Tesin yhdessä Taloustutkimuksen kanssa toteuttama pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu tutkimus, jossa selvitetään muun muassa kasvuun, kannattavuuteen, rahoitukseen, investointeihin, työvoimapulaan ja osaamiseen liittyviä asioita. Kyselyyn osallistui 1470 yritystä ja sen vastausaika oli 8.10. 2024 – 2.1.2025. Tutkimus kattaa talouden kannalta merkittävimmät toimialat (8/16 toimialaa). Alle viiden henkilön yritykset on rajattu kyselyn ulkopuolelle, mutta liikevaihdon ylärajaa ei ole asetettu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henri Hakamostrategia- ja tutkimusjohtajaTesi
Puh:+358 40 050 2721henri.hakamo@tesi.fiJakob Sandelltutkimuspäällikkö
Selvityksen yhteyshenkilö
Saara VettenrantaviestintäpäällikköTesi
Viestinnän yhteyshenkilö
Kuvat
Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.
tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje
Taustaa Tesistä:
- Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
- Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Suomen valtion 100 % omistama
- Hallinnoidut pääomat 2,6 miljardia euroa
- 12 miljardia euroa liikevaihtoa ja noin 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta vähemmistöomistajana

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Finnish private equity and venture capital funds deliver returns despite economic headwinds7.5.2026 00:01:39 EEST | Press release
According to a new survey by Tesi (Finnish Industry Investment), the total returns of Finnish venture capital funds investing in startups have turned upward for the first time since 2021–2022. Buyout and growth funds investing in more established growth companies are holding their ground in a challenging exit market and continue their strong return development.
Tesin vuosi 2025: uuden strategian toteutus käyntiin menestyksekkäästi19.3.2026 11:30:44 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy:n) uuden strategian toteutus lähti vuonna 2025 erittäin onnistuneesti käyntiin. Tesin tulos 178 miljoonaa euroa jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä, mihin vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävät arvonnousut. Turbulentista maailmantilanteesta huolimatta vuoden aikana julkistettiin sekä Suomen historian suurin pääomasijoitusrahasto että suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituskierros. Myös valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui suunnitellusti ja onnistuneesti.
Tesi’s year 2025: new strategy off to a successful start19.3.2026 11:30:44 EET | Press release
The implementation of Tesi’s (Finnish Industry Investment Ltd) new strategy started successfully in 2025. Tesi reported a strong IFRS result of EUR 178 million, continuing the positive development of the previous year, supported in particular by significant valuation increases in individual investments. Despite global turbulence, the year saw the announcement of both the largest venture capital fund in Finland’s history and the largest funding round ever raised by an unlisted Finnish company. The consolidation of the state’s venture capital activities into Tesi was also completed successfully and as planned.
Tesin yhtiökokous: hallituksen puheenjohtajana jatkaa Andreas Tallberg, uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi Riku Huttunen ja jäseneksi Anni Tuulos19.3.2026 11:14:22 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) hallituksen puheenjohtajana jatkaa Andreas Tallberg. Uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi on valittu työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen ja jäseneksi Relexin strategiasta ja kehityksestä vastaava johtaja Anni Tuulos. Tesin hallituksen jäseninä jatkavat Päivi Arminen, Juha Ketola, Olli Kärkkäinen ja Lassi Noponen. Valinnat teki Tesin yhtiökokous 19.3.2026. Yhtiökokous vahvisti konsernin ja emoyhtiön tilinpäätökset ajalta 1.1.–31.12.2025 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtaja Pia Santavirralle sekä hyväksyi hallituksen esityksen emoyhtiön tuloksen käyttämisestä. Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Marcus Tötterman. Hallituksen jäsenet Hallituksen kuvat
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

