Keskimaa juhlistaa 110-vuotisjuhlavuottaan lahjoittamalla potkupukuja Keski-Suomen vastasyntyneille
20.1.2025 13:59:55 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi Keskimaa lahjoittaa kaikille Sairaala Novassa vuonna 2025 syntyneille vauvoille uniikit juhlavuoden potkupuvut, jotka on valmistettu käsityönä Jyväskylässä.

Keskimaa on saanut olla 110 vuoden ajan osa keskisuomalaisten elämää. Juhlavuoden kunniaksi Keskimaa haluaa kiittää asiakkaitaan ja juhlistaa pitkää taivaltaan monin eri tavoin.
− Olemme todella innoissamme saadessamme juhlistaa juhlavuottamme tänä vuonna. Haluamme onnitella perheitä, joille syntyy tänä vuonna pienokainen ja jotka auttavat Keski-Suomea kasvamaan. Ajattelimme, että paikallisin voimin valmistetut ja juhlavuoden kuosilla toteutetut uniikit potkupuvut ilahduttaisivat vauvan kanssa kotiutuvia perheitä. Potkupuvut jaetaan Sairaala Novan synnytysosastolla kaikille tämän vuoden aikana syntyville pienokaisille, kertoo Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.
Keskimaan 110-vuotisjuhlakuosissa näkyy hienostuneet vuosirenkaat, jotka kätkevät sisälleen sanat ”lähelläsi, arjessasi, kanssasi ja eduksesi”. Keskimaan juhlavuoden kuosin on suunnitellut Keskimaan graafinen suunnittelija Milla Kyllönen.
Potkupukujen ompelusta ja mallin suunnittelusta vastaa jyväskyläläinen lastenvaatteisiin erikoistunut vaatealan toimija Melli EcoDesign.
− Tämän erän valmistaminen on meille erityinen kunnia. Olemme ylpeitä siitä, että meidät on valittu valmistamaan näin merkittävä vauvanvaate-erä, joka juhlistaa uuden elämän alkua. Jokainen vaate on suunniteltu ja valmistettu huolella uudessa ompelimossamme Jyväskylässä, jossa yhdistyvät paikallinen osaaminen, käsityötaito ja vastuullinen ajattelu. Tämä projekti vahvistaa sitoutumistamme korkeaan laatuun ja kotimaisen käsityöperinteen vaalimiseen, Melli EcoDesignin yrittäjä Marica Jensen sanoo.
Potkupuvut jaetaan Sairaala Novan säätiön koordinoimana Novan synnytysosastolla vuoden 2025 aikana syntyneille vauvalle. Potkupukujen jakaminen päästiin aloittamaan synnytysosastolla viikolla 3.
− Sairaala Novan säätiö yhdessä Sairaala Novan synnytysosaston hoitohenkilökunnan kanssa kiittävät tästä huomionosoituksesta, jonka kautta saamme olla mukana juhlistamassa Keskimaan juhlavuotta. Moni keskisuomalainen lapsiperhe saa lämpöisen vaatelahjoituksen kautta juurensa syvemmälle keskisuomalaiseen perinteiseen. Lahjaksi saatu potkupuku tuo varmasti jatkossa perheille mieleen tästä heille tärkeästä vuodesta myöhemmin erilaisia muistoja, joihin he voivat palata yhä uudestaan, kertoo Sairaala Novan säätiön asiamies Mari Tastula.
Sairaala Novassa syntyy noin 150–210 vauvaa kuukausittain. Keskimaa on varautunut toimittamaan potkupuvut synnytysosaston kautta kaikille vuonna 2025 syntyville vauvoille.
− Olemme valmistautuneet vuoteen 2 400 potkupuvulla, mutta olisi hienoa, jos niitä tarvittaisiin vieläkin enemmän! Toivomme, että nämä potkupuvut tuovat iloa vastasyntyneiden perheille ympäri Keski-Suomen, Noora Luoma lisää.
Potkupukujen jakaminen päästiin aloittamaan Novan synnytysosastolla viikolla 3, johtuen kankaan toimituksen viivästymisestä. Keskimaa on varautunut lähettämään potkupuvut jälkikäteen vuoden kahden ensimmäisen viikon aikana syntyneille vauvoille, joiden perheet voivat ilmoittaa yhteystietonsa Keskimaan viestintään (tarkempi ohjeistus: keskimaa.fi/110v).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma, puh. 010 767 3040, noora.luoma@sok.fi
Sairaala Novan säätiö sr, asiamies Mari Tastula, puh. 041 311 9856, mari.tastula@hyvaks.fi
Melli EcoDesign, yrittäjä Marica Jensen, puh. 040 4136 136, marica@melliecodesign.com
Kuvat


Linkit
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa3.2.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.
Uudistuksia Sokkarilla – kauppakeskuksen ravintolapalveluita kehitetään30.1.2026 12:08:28 EET | Tiedote
Jyväskylän ydinkeskustassa Kauppakeskus Sokkarilla käynnistyy alkuvuoden aikana useita uudistuksia, jotka parantavat palvelutarjontaa ja kehittävät toimijoiden tiloja. Uudistustyöt sijoittuvat erityisesti pohjakerrokseen sekä Mestarin Herkun ravintola- ja kahvilatoiminnan alueelle. Lisäksi useat 2. kerroksen ravintolatoimijat ovat hiljattain uudistaneet tilojaan.
Revolution avautuu uudistuneena – tutut puitteet, raikas ilme ja entistä laadukkaammat live‑illat29.1.2026 11:55:00 EET | Tiedote
Jyväskylän kävelykadulla sijaitseva ravintola Revolution avautuu asiakkaille uudistuneena perjantaina 30.1.2026 klo 21, kun tammikuun aikana toteutettu remontti on saatu päätökseen. Uudistus tuo tiloihin raikkaamman ilmeen ja parantaa ravintolan toiminnallisuutta, säilyttäen samalla Revolutionin tutun tunnelman.
Keski-Suomen suurin suurteholatausasema avautuu ABC Hirvaskankaalle28.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on avannut ABC Hirvaskankaalle Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman, joka palvelee nyt 24 suurteholatauspisteen ja 2400 kilowatin kokonaistehon lisäksi autoilijoita ympärivuorokautisilla, matkantekoa tukevilla palveluilla.
S-market Hankasalmi uudistuu – energiatehokkuus ja asiointikokemus paranevat15.1.2026 10:25:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Hankasalmella, jonka myötä myymälän toiminnallisuudet paranevat. Uudistuksen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta, tehostaa myymälän toimintaa ja vastata entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistustyöt alkavat vaiheittain helmikuussa ja myymäläuudistus valmistuu kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme