Tällaisena asuntosijoittajat näkevät tulevaisuuden: ”houkuttelevuus kasvaa 2030-luvulla”
Yksityisistä vuokranantajista 52 prosenttia näkee asuntosijoittamisen houkuttelevuuden kasvavan 5–10 vuoden aikajänteellä. Lähes yhtä moni (50 %) näkee houkuttelevuuden kasvavan myös yli 10 vuoden päästä. Suurimpina kilpailutekijöinä vuokraustoiminnassa pidetään asunnon sijaintia, vuokralaistyytyväisyyttä ja vuokran tasoa, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2025 -kyselystä. Kyselyyn vastasi lähes 2400 asuntosijoittajaa.

Vuokranantajakyselystä 2025 ilmenee, että 38 prosenttia yksityisistä vuokranantajista uskoo asuntosijoitustoiminnan houkuttelevuuden lisääntyvän, kun katsotaan 1–5 vuotta eteenpäin. Joka kolmas uskoo houkuttelevuuden kasvavan hieman ja 5 prosenttia taas merkittävästi. Samalla viidennes uskoo houkuttelevuuden laskevan hieman ja 5 prosenttia taas merkittävästi.
Yli 10 vuotta eteenpäin katsottaessa jo yli puolet uskoo houkuttelevuuden kasvavan joko hieman tai merkittävästi. Kolmasosa näkee houkuttelevuuden pysyvän nykyisellä tasollaan, ja kuudesosa näkee houkuttelevuuden laskevan.
”Kyselyn vastaukset kuvaavat ajan henkeä. Takana on vuokraustoiminnan vaikeampia ajanjaksoja, jolloin kulupuoli on ollut paineessa ylöspäin ja samalla vuokralaisen löytäminen on ollut huomattavasti keskimääräistä hankalampaa. Vaikka nyt näkyy, että hoitovastikkeiden suurimmat korotukset ovat todennäköisesti takanapäin, korkonäkymä on laskeva ja vuokralaisen löytyminen on taas helpottumassa, on lähihistoria varmasti vuokranantajien tuoreessa muistissa painaen houkuttelevuutta hieman alaspäin”, arvioi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Vuokralaisen löytäminen on tällä hetkellä melko tai erittäin helppoa 41 prosentin vastaajista mielestä, kun vielä viime vuonna näin vastasi reilu kolmannes. Vuokrankorotukset jätti puolestaan viime vuonna tekemättä hieman useampi (64 %) kuin vuonna 2023 (61 %).
”Kuitenkin pidemmälle katsoessa vuokranantajat varmasti uskaltavat luottaa yhteen tosiseikkaan – yksityisiä vuokranantajia tarvitaan jatkossa yhä enemmän. Vuokralla asumisen suosio tulee jatkumaan kasvavana ja viihtyisiä vuokrakoteja tarvitaan yhä enemmän. Kyselyn perusteella vuokraustoiminnan houkuttelevuus kasvaa selvästi 2030-luvulla”, tiivistää Karlsson.
Yksityiset vuokranantajat pitävät vuokra-asumisen tärkeimpinä kilpailutekijöinä sijaintia, vuokralaistyytyväisyyttä ja vuokran tasoa. Lähes yhdeksän kymmenestä pitää vuokrasuhteen hoitoa joko erittäin tai vähintään jonkin verran tärkeänä.
”Vastuullisuutta voi toki lähestyä monella tapaa, mutta vuokralaistyytyväisyyden nostaminen näin korkealla kriteereissä on konkreettista vastuullisuutta”, toteaa Karlsson.
Maltillinen velkaantuminen ja pitkäjänteisyys korostuvat
Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä lähes 60 prosentilla velkaa on alle puolet sijoitusasuntojen arvosta. 70 prosenttia tai enemmän velkaa on 16 prosentilla, kun taas 14 prosentilla asunnot ovat täysin velattomia. Taloyhtiölainoja yli 50 prosenttia sijoitusasuntojen arvosta on sen sijaan harvemmalla kuin joka viidennellä.
Suurin osa asuntosijoittajista (67 %) tavoittelee vaurastumista yli 10 vuoden aikajänteellä ja ainoastaan 7 prosenttia uskoo vaurastuvansa alle kuudessa vuodessa. Tämä näkyy myös tavoitteissa, sillä kolmanneksen tavoite on säästää eläkepäivien toimeentulon turvaksi, viidennes tavoittelee taloudellisen liikkumavaran kasvattamista ja 15 prosenttia tähtää taloudelliseen riippumattomuuteen. Selvästi enemmän kuin yhdeksän kymmenestä tavoittelee joko pientä tai maltillista tuoton ja riskin suhdetta.
Suomen Vuokranantajien Vuokranantajakysely 2025 toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2390 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 22.11.-8.12.2024. Vuokranantajakysely on vuosittain toistuva tutkimus, joka toteutetaan loppuvuodesta.
Tarkemmat tiedot tutkimuksen tuloksista ja kaupunkikohtaisista tiedoista on mahdollista pyytää median käyttöön eemeli.karlsson@vuokranantajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eemeli KarlssonEkonomisti, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:044 283 6062eemeli.karlsson@vuokranantajat.fiSuomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on noin 34000 vuokranantajaa. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yhteensä noin 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista. Yksityisiä vuokranantajia on Suomessa noin 360 000 ja yksittäinen vuokranantaja omistaa keskimäärin 1-3 asuntoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Valttikortit vuokraukseen: kuinka minimoida vuokraustoiminnan riskejä?12.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Loppukesä on monella paikkakunnalla vuokramarkkinoiden vilkkainta aikaa, ja vuokrasopimuksia solmitaan tiuhaan tahtiin. Onnistunut vuokralaisvalinta ja huolellisesti laadittu vuokrasopimus luovat hyvän pohjan kannattavalle vuokraustoiminnalle. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Susanna-Maria Aarnivuo avaa keskeisimmät riskinhallintakeinot vuokrauksen turvaksi.
Asiantuntija muistuttaa: Asunnon luvaton jälleenvuokraus voi tulla kalliiksi19.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto etenkin kesällä, kun moni asunto jää muutoin tyhjäksi lomien ja kesätapahtumien aikana. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen ohjeistaa. Hyvin lyhytaikaisellakin luvattomalla jälleenvuokrauksella voi olla ikäviä seurauksia, mutta parhaimmillaan jälleenvuokraus voi hyödyttää sekä vuokralaista että vuokranantajaa.
Barometri: Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan, suurimassa osassa kaupunkeja kiinnostavat alle 50 000 euron sijoitusasunnot14.5.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana eniten Vaasassa, Oulussa ja Tampereella. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50 000 euron sijoitusasuntoihin, selviää Suomen Vuokranantajien huhtikuussa julkaisusta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.
Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme