Suomen Metsästäjäliitto ry

Metsästäjäliitto muistuttaa metsästäjiä neljästä turvallisuusohjeesta

Jaa

Viime viikonloppuna tapahtui metsästykseen liittyvä onnettomuus. Metsästäjäliitto muistuttaa kaikkia metsästäjiä aseturvallisuusohjeista eli neljästä turvallisuusohjeesta.

Lukko auki.
Lukko auki-asennossa. Pekka Rousi Suomen Metsästäjäliitto

Somerolla tapahtui viikonloppuna onnettomuus metsästyksen yhteydessä. Yksikin onnettomuus on liikaa, toteaa Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen.

"Metsästyksen turvallisuuden varmistaminen kuuluu meistä jokaiselle," Partanen toteaa.

Suomen Metsästäjäliitto muistuttaa neljästä turvallisuusohjeesta, joista on aina apua. Tuoreella koulutusvideolla Jussi Partanen kertaa neljä turvallisuusohjetta:

  1. Asetta on aina käsiteltävä kuin se olisi ladattu
  2. Älä ikinä osoita aseen piipulla mitään, mitä ei ole tarkoitus ampua (piippukontrolli)
  3. Pidä sormi pois liipaisimelta (sormikontrolli)
  4. Ole varma kohteesta

Partanen muistuttaa, että oman turvallisuutensa lisäksi jokaisella metsästäjällä on vastuu toisten turvallisuudesta ja metsästysaseiden käsittelystä.

"Jos huomaat, että jahtikaverisi aseenkäsittely on turvatonta, sinulla on oikeus ja myös velvollisuus mainita siitä hänelle. Jos taas metsästyskaverisi pyytää sinua itseäsi olemaan huolellisempi aseen käsittelyssä, älä ota siitä nokkiisi, vaan kiitä jahtikumppania. Pohdi, kuinka voisit joka tilanteessa pitää kiinni neljästä turvallisuusohjeesta", toteaa Partanen.

Linkkejä turvalliseen metsästysaseen käsittelyyn:

Suomen Metsästäjäliiton Turvallisuus-sivusto

Opas turvalliseen metsästysammuntaan ja aseen käsittelyyn

Videoita aseturvallisuudesta

Jussi Partasen tuore koulutusvideo neljästä aseturvallisuusohjeesta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry

Naisten ja lasten rauhanomainen mielenilmaus Joensuussa suurpedoille menetettyjen metsästyskoirien muistoksi30.1.2025 14:37:50 EET | Uutinen

Joensuussa järjestetään la 15.2.2025 klo 15 naisten ja lasten rauhanomainen mielenilmaus suurpetokohtaamisissa menehtyneiden metsästyskoirien muistoksi. Metsästyskoirat ovat koko perheen lemmikkejä ja tärkeitä liikuttajia myös naisille ja lapsille, vaikka he eivät itse harrastaisi metsästystä. Metsästyskoirien merkitys perheiden henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille onkin suuri. Myös metsästyskoirat tarvitsevat rodunomaista harjoittelua, muistuttavat kulkueen järjestäjät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye