MEDIATIEDOTE: 2024 oli Tampere Filharmonialle menestys: orkesteri tavoitti liki puoli miljoonaa kuulijaa
Vuosi 2024 oli Tampereen kaupunginorkesterille yleisömenestys. Tampere Filharmonia tavoitti yhteensä lähes 500 000 kuulijaa, joista liveyleisöä yli 126 000. Eniten yleisöä keräsivät Puistokonsertti ja ABBA-konsertit Rajaton-lauluyhtyeen kanssa. Yleisön suosimia olivat myös ylikapellimestari Matthew Hallsin johtamat konsertit.

Tampere Filharmonia tavoitti vuoden 2024 aikana kaiken kaikkiaan yli 488 000 kuulijaa esiintymisissään, sisältäen konsertit, ooppera- ja teatterituotannot sekä radio- ja tv-konsertit. Kokonaisyleisön määrä kasvoi poikkeukselliset 64 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Kävijöitä orkesterin tapahtumissa viime vuonna oli yhteensä yli 126 000 henkilöä. Orkesterin kävijämäärä on palannut samalle tasolle kuin ennen pandemiaa (2019).
Vuonna 2024 Tampere Filharmonialla oli 93 esiintymistä, joista omia konsertteja oli 51. Eniten kuulijoita keräsivät ABBA-konsertit yhdessä Rajattoman kanssa tammikuussa, ja loppukesän perinteeksi muodostunut Tampere Filharmonian Puistokonsertti elokuussa. Yle lähetti Sorsapuistossa esitetyn konsertin suorana TV 1 -kanavalla ja sen konserttitaltiointi on katsottavissa Yle Areena -palvelusta.
Tampere Filharmonia konsertoi Tampere-talossa, jonka yli 1800-paikkainen Iso sali on Suomen suurin, ja toinen Pohjoismaiden suurimmista konserttisaleista. Vuonna 2024 Ison salin konserttien kuulijakeskiarvo Tampere Filharmonian konserteissa oli noin 80 prosenttia. Erityisesti ylikapellimestari Matthew Hallsin johtamat konsertit kiinnostivat yleisöä. Loppuunmyytyjä Tampere Filharmonian konsertteja loppukeväänä olivat Johannes-passio ja Kevätuhri. Syksyn suosikkeja olivat kauden avajaiskonsertti sekä loppuunmyydyt Itsenäisyyspäivän konsertti ja Tampereen tuomiokirkossa esitetty Händelin Messias-oratorio joulukuussa. Oman aikamme musiikista mainittakoon maailman ensiesitykset Ilkka Hammon, Tuomas Turriagon, Cecilia Damströmin, Eetu Lehtosen ja Osmo Tapio Räihälän teoksista.
Syksyn taiteellisiin kohokohtiin kuuluivat Susanna Mälkin johtaman Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversion esitykset. Lisäksi Tampere Filharmonia soitti Tampereen Oopperan Verdin La Traviatan oopperaorkesterina. Alkusyksyllä ja vuodenvaihteessa orkesterin esityskalenterin täyttivät Tampereen Teatterin ja Tampere-talon Taru Sormusten herrasta -suurtuotannon 36 esitystä.
Kamarimusiikki löytää yhä uusia kuulijoita, sillä jo vuonna 1996 alkanut Tampere Filharmonian kamarimusiikkisarja Faunien iltapäivä tuo kerran kuussa Tampere-talon Pieneen saliin noin 200–300 kuulijaa nauttimaan orkesterin pienkokoonpanojen soitosta.
Kaupunginorkesterina Tampere Filharmonialle on tärkeää tuoda musiikkielämyksiä lasten ja nuorten saataville. Orkesteri edistää kulttuurikasvatusta ja musiikin saavutettavuutta pedagogisella työllään, lastenkonserteilla, kouluvierailuilla ja Vierailu Filharmonian arkeen -kohtaamisilla. Viime vuoden aikana orkesterin maksuttoman musiikkikasvatuksen tapahtumissa kävi lähes 18 000 lasta ja nuorta opettajineen. Kun mukaan lasketaan julkiset konsertit, nousee lasten ja nuorten yleisöluku 24 000 henkilöön.
— Erinomaiset kävijämäärät vahvistavat, että olemme monipuolisella ohjelmistollamme onnistuneet tavoittamaan paljon erilaisia yleisöjä. Se myös kertoo, että taiteellinen kunnianhimo ja laatu kantavat ja ihmiset kokevat kulttuurin merkitykselliseksi tässä ajassa. Olen iloinen, että musiikki sulkee meidät yhdessä taikapiiriinsä konsertti toisensa jälkeen, koskettaen ja antaen energiaa, summaa Tampere Filharmonian intendentti Eija Oravuo.
Tampere Filharmonian perustamisesta tulee vuonna 2025 kuluneeksi 95 vuotta. Juhlavuoden kevään konsertit ovat alkaneet. Konserttikalenteri lipputietoineen löytyy osoitteesta tamperefilharmonia.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija OravuoIntendenttiTampere Filharmonia
Puh:+358 50 388 7133eija.oravuo@tampere.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere Filharmonia
Pauli Hanhiniemen ja Tampere Filharmonian yhteiskonsertissa lauluntekijän rakastetut kappaleet soivat ison orkesterin voimalla5.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen rockin sanataiteen mestari Pauli Hanhiniemi astuu lavalle Tampere Filharmonian kanssa 10. huhtikuuta 2026. Karismaattisen lauluntekijän hittikappaleet soivat uusina orkesterisovituksina Hanhiniemen itsensä ja ison sinfoniaorkesterin tulkitsemina Tampere-talon Isossa salissa. Sydän vasta puolillaan -konsertin lipunmyynti alkaa keskiviikkona 10. joulukuuta 2025 klo 9.00 Tampere Filharmonian lipunmyyntikanavissa.
Tampere Filharmonian 95-merkkivuosi huipentuu juhlakonserttiin Tuhat ja yksi yötä 28.11. Tampere-talossa25.11.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Tampere Filharmonian 95-merkkivuoden huipentaa juhlakonsertti perjantaina 28. marraskuuta 2025 klo 19 Tampere-talossa. Ylikapellimestari Matthew Halls johtaa taianomaisen illan, jossa soivat Tuhannen ja yhden yön tarinat. Solistina esiintyy sitarvirtuoosi Jasdeep Singh Degun, jonka säveltämä Arya-sitarkonsertto kuullaan Suomessa ensimmäistä kertaa. Konsertin jälkeen ilta jatkuu yhteisillä jatkoilla.
Tampere Filharmonian kevät 2026: klassikoita, uutuuksia, huippusolisteja ja kamarimusiikin juhlaa29.10.2025 18:55:00 EET | Tiedote
Tampere Filharmonian ensi kevään konserteissa kohtaavat klassikkoteokset, nykymusiikin uutuudet sekä kansainväliset solistitähdet. Kausi alkaa kunniakapellimestari Santtu-Matias Rouvalin paluuvierailulla ja se huipentuu toukokuussa kahden solistin konserttiin ylikapellimestari Matthew Hallsin johdolla. Monipuoliseen ohjelmaan mahtuu myös muun muassa Toivotuimpia klassikoita ja rockia Rajattoman kanssa. Orkesterin oma kamarimusiikkisarja Faunien iltapäivä täyttää 30 vuotta.
Koe fantasiamusiikin maailma Tampere Filharmonian kanssa: SAGAS – Orchestral Fantasy Music -konserttiin lisäesitys 13.11.20.10.2025 12:54:02 EEST | Tiedote
Suuren kysynnän vuoksi Tampere Filharmonian SAGAS – Orchestral Fantasy Music -konsertti saa lisäesityksen torstaina 13.11.2025 klo 19 Tampere-talossa. Lipunmyynti torstain konserttiin avataan maanantaina 20.10. klo 17. Seikkailufantasialle omistetuissa konserteissa kuullaan musiikkia suosituimpien elokuvien ja pelien soundtrackeista ison orkesterin ja kuoron esittäminä.
MEDIAKUTSU MAAILMANENSI-ILTAAN: Tampere Filharmonia esittää Nightwishin Yesterwynde-albumin orkesteriversion Tampere-talossa torstaina 28.8. klo 1922.8.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Kutsumme kirjoittavia toimittajia ja median edustajia kokemaan suomalaisen metallimusiikin ikoniyhtyeen Nightwishin uutuuslevyn Yesterwynde sinfonisen maailmanensi-illan torstaina 28. elokuuta klo 19 Tampere-talossa! Konsertissa Tuomas Holopaisen säveltämän Yesterwynde-teoksen tulkitsevat Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro sekä lapsikuoro kapellimestari Eero Lehtimäen johdolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


