Tutkimus vahvistaa etenkin työmatkapyöräilyn hyötyjä sairauspoissaolojen vähentämisessä
22.1.2025 06:00:00 EET | Työterveyslaitos | Tiedote
Työmatkan taittaminen aktiivisesti liikkuen voi vähentää sairauspoissaolopäiviä ja pitkien sairauspoissaolojaksojen riskiä. Erityisesti työmatkapyöräilyllä on yhteys pienempään sairauspoissaoloriskiin. Viesti työnantajille on selvä: työmatkaliikuntaa kannattaa tukea.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 22.1.2025
Työterveyslaitoksen artikkeli aktiivisten työmatkatapojen yhteydestä sairauspoissaoloihin on julkaistu tieteellisessä Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports -lehdessä. Tutkimus tehtiin osana Työsuojelurahaston rahoittamaa COMMUTE-hanketta ja Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Ilmastotuuppaushanketta.
– Aktiivisen työmatkan terveys- ja ympäristöhyödyistä on ennestään tutkimusnäyttöä, mutta esimerkiksi työmatkaliikunnan yhteyttä pitkien sairauspoissaolojen riskiin ei ole aiemmin tutkittu lainkaan, artikkelin vastuukirjoittaja, väitöskirjatutkija Essi Kalliolahti Työterveyslaitoksesta ja Itä-Suomen yliopistosta muistuttaa.
– Nyt tiedetään, että säännöllisellä työmatkapyöräilyllä voi olla mahdollista pienentää pitkien sairauspoissaolojen riskiä ja siten vähentää sairauspoissaolojen määrää, Kalliolahti summaa.
Työmatkatavassa hyödyt edellyttävät reippaasti kilometrejä
Tutkimuksessa selvitettiin kuntatyöntekijöiden työmatkatavan yhteyttä suhteelliseen ja absoluuttiseen sairauspoissaoloriskiin. Kävellen tai pyöräillen työmatkojaan kulkeneiden sairauspoissaoloriskiä verrattiin niihin, jotka kulkivat työmatkansa passiivisesti eli autolla tai joukkoliikenteessä.
Aktiivisimmat liikkuivat työmatkallaan viikoittain yli 30 kilometriä ja keskimäärin 61 kilometriä viikossa. Työmatkan yhdensuuntainen pituus tässä ryhmässä oli keskimäärin 9,4 kilometriä ja työmatka taitettiin useammin pyörällä kuin jalan. Suuri viikoittaisten aktiivisten työmatkakilometrien määrä oli yhteydessä pienempään sairauspoissaoloriskiin.
- Verrattuna passiivisiin työmatkaajiin, aktiivisimmilla työmatkaliikkujilla oli seurannan aikana 8–18 prosenttia pienempi sairauspoissaolopäivien riski ja pitkien, vähintään kymmenen päivän sairauspoissaolojaksojen riski.
- Kun kävelyä ja pyöräilyä tutkittiin erikseen, vain aktiivisimpien työmatkapyöräilijöiden ryhmässä havaittiin pienempi sairauspoissaoloriski.
- Aktiivisimmilla työmatkaliikkujilla oli keskimäärin 4,5 sairauspoissaolopäivää vähemmän henkilötyövuotta kohti kuin passiivisilla työmatkaajilla.
- Pitkiä, vähintään kymmenen päivän sairauspoissaolojaksoja aktiivisimmilla oli yksi vähemmän kuin passiivisilla työmatkaajilla kymmentä henkilötyövuotta kohti.
Tutkimus antaa lisäsyyn kannustaa työmatkaliikkumiseen
– Kun tiedetään, että vain puolet aikuisista liikkuu suositusten mukaisesti, työmatkan kulkeminen jalan tai pyörällä voi olla toimiva keino lisätä terveyttä edistävää liikuntaa, johtava tutkija Jenni Ervasti Työterveyslaitoksesta toteaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -tutkimuksen mukaan alle viidennes työikäisistä kulkee työ- tai opiskelumatkansa kävellen tai pyöräillen ympäri vuoden.
Aiemman tutkimustiedon perusteella aktiivinen työmatkatapa on hyväksi myös ainakin fyysiselle terveydelle. Lisäksi vähäpäästöiset työmatkatavat tuovat ympäristöhyötyjä. Esimerkiksi monet kunnat ovat asettaneet strategiseksi tavoitteeksi päästöjen vähentämisen ja hiilineutraaliuden.
– Tutkimuksen tulokset tarjoavat lisäsyyn kannustaa ja panostaa aktiiviseen työmatkatapaan ja erityisesti työmatkapyöräilyyn, Ervasti korostaa.
Tutustu tieteelliseen artikkeliin
Tutustu taustalla oleviin hankkeisiin
- COMMUTE - Työmatkatavan yhteydet työhyvinvointiin, työkykyyn ja työtapaturmiin | Työterveyslaitos
- Ilmastotuuppaus
Lue verkkouutinen THL:n Terve Suomi -tutkimuksesta
Lisätiedot
- Essi Kalliolahti, väitöskirjatutkija, Työterveyslaitos ja Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 304 7821, essi.kalliolahti@ttl.fi
- Jenni Ervasti, johtava tutkija, Työterveyslaitos, puh. 043 825 5475, jenni.ervasti@ttl.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Nya lösningar söks for att lindra omsorgskrisen: 36 lovande innovationer föremål för forskning och utveckling17.9.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
150 förslag inkom till den riksomfattande innovationstävlingen Huomisen hoivatyö (Morgondagens omsorgsarbete). Överraskande nog var de bästa förslagen framför allt lösningar som förbättrade bemötandet och interaktionen mellan människor samt vardagen inom omsorgen. Av innovationerna får 36 delta i ett mångårigt forsknings- och utvecklingssamarbete.
Hoivan kriisiin etsitään uusia ratkaisuja: 36 lupaavaa innovaatiota tutkimuksen ja kehittämisen kohteiksi17.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliseen Huomisen hoivatyö -innovaatiokilpailuun saatiin 150 ehdotusta. Yllättäen parhaiden joukkoon nousivat ennen kaikkea ihmisten kohtaamista, vuorovaikutusta ja hoivan arkea parantavat ratkaisut. Innovaatioista 36 pääsee mukaan monivuotiseen tutkimus- ja kehittämisyhteistyöhön.
Seeking new solutions to the care crisis: 36 promising innovations for research and development17.9.2026 16:00:00 EEST | Press release
A total of 150 proposals were received for the national Care Work of Tomorrow innovation competition. Somewhat surprisingly, solutions that improve encounters, interaction and everyday care were selected among the best. Of these innovations, 36 will participate in multi-year research and development cooperation.
Kutsu 22.9. DemoTalks: Mitä hyötyä on väestöennusteista?16.9.2026 09:41:56 EEST | Kutsu
Tervetuloa DEMOGRAPHY Talks -webinaariin 22.9.2026 klo 14 - 15. Webinaarissa keskustellaan väestöennusteista, jotka tarjoavat tietoa tulevista kehityssuunnista kuten väestön ikärakenteesta, syntyvyydestä, kuolleisuudesta ja muuttoliikkeestä. Äänessä ovat Tarmo Valkonen Etlasta ja Mikko Myrskylä Helsingin yliopistosta.
Undersökning: Artificiell intelligens lättade på vårdarnas minnesbelastning och frigjorde tid för vård8.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
AI-assisterad röstanteckning sparade arbetstid, minskade vårdarnas minnesbelastning och förändrade anteckningsrytmen på vårdhemmen. Enligt Arbetshälsoinstitutets undersökning beror fördelarna dock på hur bra tekniken anpassas till vårdarbetets vardag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme