Ympärivuorokautista hoivaa tarjoava Ainon Kartano valmistui Seinäjoelle
Seinäjoelle valmistui ikäihmisten 46-paikkainen hoivakoti Ainon Kartano korvaamaan alueen nykyisiä elinkaarensa loppupäässä olevia hoivatiloja. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen hoivakotiin tammikuun lopussa.

Palveluntuottajana ja vuokralaisena hoivakodissa toimii Attendo. Ainon Kartanossa pidetään avoimet ovet torstaina 23.1 klo 15.00–17.00 (lisätietoja alempana). Ensimmäiset asukkaat muuttavat hoivakotiin tammikuun lopussa.
Ainon Kartanossa on ympärivuorokautisen hoivan asukaspaikkoja yhteensä 46. Asuinhuoneiden lisäksi rakennuksesta löytyy yhteiset ruoka- ja oleskelutilat, saunaosasto sekä henkilökunnan tiloja. Hoivakodissa on myös suuri ja laadukas valmistuskeittiö.
Kooltaan puurunkoinen rakennus on reilu 2 100 m². Hoivakotiin kuuluu piha-alue, josta löytyy erilaisia oleskelualueita, pergoloita ja istutuslaatikoita.
"Olemme todella tyytyväisiä Ainon Kartanon tiloihin. Nyt meillä on upeat puitteet toteuttaa alueen ikäihmisten ympärivuorokautista hoivaa, heidän yksilölliset toiveet ja tarpeet huomioon ottaen", sanoo Attendon aluepäällikkö Anna Rantala.
Kiinteistö Oy Seinäjoen Kniipin omistaman hoivakodin suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Rakennusliike Lapti Oy. Kohteen rakennuttamis- ja valvontatehtävistä vastasi SARA - Suomen Aluerakennuttaja Oy.
"Yhteistyö kaikkien hankkeen osapuolten kanssa sujui erinomaisesti, minkä ansiosta saimme suunniteltua ja rakennettua laadukkaat ja kustannustehokkaat tilat tärkeän alueellisen palvelun tuottamiseen. Hoivakoti valmistui aikataulussa ja nollavirheluovutuksena. Tulevia asukkaita odottaa viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö", kertoo Laptin aluejohtaja Noora Sokero.
Tervetuloa Ainon Kartanon avoimiin oviin torstaina 23.1 klo 15.00–17.00.
Osoite: Kniipinseppä 2, 60200 Seinäjoki
Lisätiedot:
Anna Rantala, aluepäällikkö, Attendo, anna.rantala@attendo.fi
Noora Sokero, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti, 040 097 6904, noora.sokero@lapti.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni LehtiViestintäpäällikköAttendo
Puh:0417326142anni.lehti@attendo.fiKuvat
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Lue lisää: www.attendo.fi
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä.
Me olemme Attendo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Uusi Attendo-koti avautuu Lappeenrantaan – tarjoaa asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille27.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Attendo Kartanokoti tarjoaa mielenterveyskuntoutujille yhteensä 27 asiakaspaikkaa, joista 18 on ympärivuorokautisen asumisen ja yhdeksän yhteisöllisen asumisen paikkaa. Kartanokoti sijaitsee Lappeenrannassa Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ja täydentää alueen asumispalvelujen tarjontaa. Ensimmäiset asukkaat muuttavat maaliskuun lopussa.
Attendo mukana työperäisen maahanmuuton asennemuutoskampanjassa17.3.2025 13:15:55 EET | Tiedote
Attendo on mukana valtakunnallisessa työperäisen maahanmuuton asennemuutoskampanjassa. Kampanjan tavoitteena on tuoda esiin Suomen kasvava tarve kansainväliselle työvoimalle. Osallistumalla kampanjaan Attendo haluaa tuoda esiin hoiva-alan merkitystä yhteiskunnassa ja vahvistaa avointa ja arvostavaa asenneilmapiiriä työelämässä.
Villa Tapiolan ja Huhtihovin kodit osaksi Attendo-koteja3.3.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Attendo on solminut kaksi yrityskauppaa, jotka tukevat sen tavoitetta kasvaa ja kehittyä hoivapalvelujen edelläkävijänä Suomessa. Yrityskaupat koskevat Villa Tapiolaa ja sen yhteydessä toimivaa Seniorihotelli Ainolaa Espoossa, sekä Varsinais-Suomen alueella toimivaa Huhtihovi Oy:tä.
Attendon uusi keittiö valmistaa ateriat sadoille ruokailijoille Kuopion seudulla24.2.2025 15:12:46 EET | Tiedote
Hyvä ruoka ja viihtyisä ateriahetki ovat tärkeimpiä asioita, joilla voidaan lisätä asukkaiden elämänlaatua hoiva- ja palvelukodeissa. Attendon kokit valmistavat asukkaiden ateriat ammattikeittiöissä joko Attendo-kotien yhteydessä tai lähellä kotia. Kuopion uusi keittiö valmistaa ateriat noin 500-600 ruokailijalle.
Hoivatyöntekijöiden kanssa kehitetty tekoälypalvelu säästi aikaa ja vähensi työn kuormitusta13.2.2025 09:02:33 EET | Tiedote
Työterveyslaitos on arvioinut Attendon ja digiyhtiö Efiman kehittämän tekoälyratkaisun käyttöä hoivatyössä tapahtuvassa kirjaamisessa. Kehittämishanke osoitti, että puheentunnistusteknologiaa hyödyntävä ratkaisu voi vähentää hoitohenkilökunnan työkuormitusta, parantaa kirjaamisen laatua sekä edistää työtyytyväisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme