Jyväskylän Kankaalle uusia vuokra-asuntoja
21.1.2025 10:00:00 EET | Skanska Oy | Tiedote
Skanska ja Avain Vuokra 10 Oy ovat sopineet uusien vuokra-asuntojen toteuttamisesta Jyväskylän Kankaalle. Työt ovat käynnistyneet vuoden alussa osoitteessa Paperitehtaankatu 15.

8-kerroksiseen taloon tulee 47 vuokra-asuntoa yksiöistä neliöihin. Kohde valmistuu vuoden 2026 helmikuussa. Rakennuksen energialuokka on A. Pysäköintipaikat on keskitetty alueelliseen pysäköintilaitokseen.
Tiililaattapintainen julkisivu noudattaa vanhan tehdasalueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaita punatiilisiä piirteitä. Katon muotona on alueelle tyypillinen harjakatto. Kankaan alueella piha-alueet toteutetaan yhteispihoina, ja kohteen eteen tulee musiikkiin viittaavia pihavarusteita ja -kalusteita sisältävä Kangaskulttuuri 2 -niminen yhteispiha.
”Avain Asunnot saa lisää asuntoja hienolle Kankaan alueelle. Yhteistyö rakentajan kanssa jatkuu ja on hienoa, että hanke on päästy aloittamaan. Uskon, että kohde on houkutteleva asukkaille”, kertoo projektipäällikkö Veli-Matti Heikkonen Avain Yhtiöistä.
”Jyväskylän Kankaan monipuolinen alue kehittyy edelleen, ja olen tyytyväinen, että rakentaminen alueella saa nyt jatkoa”, kertoo aluejohtaja Petri Laukkanen Skanskasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Petri Laukkanen, puh. 050 400 3309, petri.laukkanen[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Avain Asunnot, puh 040 640 4800, asiakaspalvelu[at]avainyhtiot.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Uudet ympäristöluokitellut kodit viimeistelevät asuinkorttelin Helsingin Oulunkylässä17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Oulunkylän Veräjämäkeen rakentuu Skanskan toteuttama kylämäinen kolmen kohteen kortteli, jonka viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on nyt alkanut.
Skanska toteuttaa Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksen Helsingissä27.2.2026 08:45:09 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ovat sopineet Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksesta Helsingin Meilahdessa. Korjaustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja urakan arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2028. Urakan arvo Skanskalle on 28 miljoonaa euroa.
Rakentaminen Skanskassa kääntyi kasvuun vuoden 2025 loppua kohti – asuntoprojektikehityksen markkina yhä haastava9.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2025 liikevaihto supistui 3 prosenttia vuoteen 2024 nähden. Asuntoprojektikehityksen haasteellisen markkinan takia myös liikevoitto jäi edellisvuodesta.
Nimityksiä Skanskassa datakeskus- ja teollisuusrakentamiseen sekä Länsirannikon uuden tulosyksikön johtoon29.1.2026 09:35:48 EET | Tiedote
Sakari Jämsä on nimitetty vastaamaan datakeskus- ja teollisuusrakentamisesta, ja Milja Leppänen ottaa vetovastuun Länsirannikon uudesta tulosyksiköstä.
Skanska vahvistaa toimintaansa Länsirannikolla29.1.2026 09:02:06 EET | Tiedote
Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjois-Suomen alueyksikkö ja Länsi-Suomen Satakunnan tulosyksikkö ovat yhdistyneet uudeksi Länsirannikon tulosyksiköksi, joka toimii Länsi-Suomen alueyksikön alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme