Helsingin kirjastoissa koettiin ennätysvuosi – omatoimiaukiolo mahdollistaa kirjastoasioinnin yhä laajemmin vuonna 2025
22.1.2025 07:59:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto teki uuden ennätyksensä kävijöiden määrässä vuonna 2024. Myös kirjoja lainattiin ja uusia kirjastokortteja tehtiin enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2025 kirjastojen aukioloaikoja laajennetaan omatoimiaukioloa lisäämällä.

Helsingin kaupunginkirjaston kävijäluvut olivat viime vuonna korkeammat kuin koskaan mittaushistorian aikana. Kävijöitä oli vuonna 2024 kaiken kaikkiaan 9,2 miljoonaa. Luku on 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023. Edellinen ennätysvuosi oli keskustakirjasto Oodin ensimmäinen kokonainen aukiolovuosi, jolloin kävijöitä oli 9 miljoonaa.
Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen iloitsee siitä, että kirjastot menestyvät ympäri kaupunkia: ”Vuosi sitten avattu Kalasataman kirjasto on ollut huikea onnistuminen. Oikein sijoitettu ja yhdessä asukkaiden kanssa suunniteltu kirjasto on löytänyt asiakkaansa ja houkutellut aivan uusia ihmisiä kirjaston palveluiden pariin. Myös kulttuurikeskuksissa sijaitsevat kirjastot Itäkeskuksessa, Kannelmäessä, Malmilla, Maunulassa ja Vuosaaressa kasvattivat vetovoimaansa viime vuoden aikana. Esimerkiksi Vuosaaren kirjasto on Oodin jälkeen toiseksi eniten lainoja tekevä kirjasto lähes 300 000 lainallaan.”
Kirjoja ja muuta aineistoa lainattiin Helsingin kirjastoista yhteensä 5,7 miljoonaa kappaletta, joka on 7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Lainojen osalta nousua on etenkin lastenkirjallisuudessa, jonka lainamäärä kasvoi 9 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.
”Panostamme lasten ja nuorten lukemiseen paljon ja on upeaa nähdä kasvavien lainamäärien kaltainen konkreettinen osoitus siitä, että työmme tuottaa tulosta. Kirjastot mahdollistavat pääsyn monipuolisen lukemisen äärelle niillekin, joiden kotoa ei löydy runsasta kirjahyllyä. Teemme tiivistä yhteistyötä koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa, jotta kirjasto tulee tutuksi jokaiselle helsinkiläiselle lapselle ja nuorelle”, Katri Vänttinen kertoo.
Kirjasto kehittyy muuttuvan kaupungin mukana
Kaupunkilaisten mahdollisuus käyttää kirjastoa omatoimisesti varsinaisten aukiolojen ulkopuolella lisääntyy vuoden 2025 aikana. Helsingin omatoimikirjastojen omatoimiaikoja laajennetaan palveluajan oheen siten, että niissä voi asioida päivittäin vähintään klo 7–20. Omatoimikäytön uudet aukioloajat astuvat voimaan 1.2.2025.
Myös omatoimikirjastojen määrää kasvatetaan vähitellen. Ensimmäinen uusi omatoimikirjasto on Jakomäen kirjasto 1.2.2025 alkaen. Muut helsinkiläiset omatoimikirjastot ovat tällä hetkellä Herttoniemen, Laajasalon, Lauttasaaren, Myllypuron, Paloheinän, Suomenlinnan ja Viikin kirjastot. Omatoimikäytön aikana kirjastotilaan pääsee sisään kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Omatoimikäyttöoikeus aktivoidaan omalle kirjastokortille missä tahansa Helmet-kirjastossa asiakaspalveluaikana.
Helsinki panostaa kirjastoihinsa myös uudistamalla tiloja. Tänä vuonna työn alla ovat esimerkiksi Rikhardinkadun kirjaston perusparannuksen ja Malminkartanon kirjaston uudisrakennuksen suunnittelu sekä Suutarilan kirjaston uuden tilan rakennusvaihe.
”Kirjasto on tutkitusti arvostetuin kunnallinen peruspalvelu Suomessa ja käyntimäärämme osoittavat, että helsinkiläiset rakastavat kirjastojaan. Kehitämme kirjastoja asiakkaita kuunnellen ja alueiden ominaispiirteet huomioiden. Kirjastot ovat vilkkaita tapaamisten ja kohtaamisten paikkoja, ja teemme parhaamme sovittaaksemme erilaisten käyttäjäryhmien tarpeet yhteen”, Katri Vänttinen toteaa.
Helsingin kirjastojen tilastoja vuodelta 2024
Kirjastokäynnit
2023: 8 156 000 käyntiä
2024: 9 228 000 käyntiä
muutos 2023/2024: +13 %
Uudet kirjastokortit
2023: 40 400 uutta kirjastokorttia
2024: 42 500 uutta kirjastokorttia
muutos 2023/2024: +5 %
Ensilainaus + uusinnat
2023: 5 313 000
2024: 5 671 000
muutos 2023/2024: +7 %
Top 3 lainaavimmat kirjastot
Keskustakirjasto Oodi 556 000 lainaa
Vuosaaren kirjasto 298 000 lainaa
Töölön kirjasto 266 000 lainaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri VänttinenKirjastopalvelujen johtajaHelsingin kaupunginkirjasto
Puh:040 5548861katri.vanttinen@hel.fiSoila LeppäkangasViestintäsuunnittelijaKulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Puh:040 124 6711soila.leppakangas@hel.fiKuvat
Linkit
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

