Suomi liittyi ulkoavaruussopimukseen ja saa ESA:lta avaruusteknologiaan miljoonarahoituksen
21.1.2025 16:55:00 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote
Suomen, muiden pohjoismaiden ja Baltian maiden suurin New Space eli uuden avaruuden tapahtuma on alkanut tiistaina Aalto-yliopiston Dipolissa. Samalla julkistettiin ESA Phi-Lab Finland innovaatio-ohjelma ja Suomi liittyi Nasan ulkoavaruudessa toimimista koskevaan Artemis-sopimukseen.

Uuden avaruusajan tapahtuma Winter Satellite Workshop järjestetään Espoon Otaniemen Dipolissa tiistaista torstaihin 21.–23. tammikuuta jo seitsemännen kerran.
Konferenssissa julkistettiin tiistaina ESA Phi-Lab Finland innovaatio-ohjelma. Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kehittämän ja rahoittaman avaruusteknologian kaupallistamiseen tähtäävän konsortion toimintaa koordinoi Suomessa Aalto-yliopisto ja mukana ovat myös Ilmatieteen laitos, Maanmittauslaitos sekä Vaasan yliopisto.
Aalto-yliopiston innovaatiopalveluiden johtajan Tomi Erhon mukaan konsortio tukee valittuja hankkeita taloudellisesti, mutta etenkin tutkimusosaamisen ja -infrastruktuurin avulla.
”ESA Phi-Lab Finlandiin valittavat hankkeet keskittyvät erityisesti kaukokartoitusteknologioihin ja ympäristön seurannan sovelluksiin sekä navigointiteknologioiden kehittämiseen. Nämä ovat alueita, joissa Suomen avaruussektori on kehittynyt nopeasti kansainväliseksi huippuosaajaksi, ja joissa on myös iso kaupallinen mahdollisuus suomalaisessa yhteiskunnassa”, Erho sanoo.
Euroopan avaruusjärjestö ESA rahoittaa nyt alkavaa kuusivuotista hanketta 5,2 miljoonalla eurolla, josta 4,4 miljoonaa euroa ohjautuu suoraan valittujen hankkeiden rahalliseksi tueksi. Toiminnan kokonaisbudjetti on noin 11 miljoonaa euroa ja sitä tukevat ESA:n lisäksi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, KAUTE-säätiö ja Weisell-säätiö. Ensimmäinen hakukierros avataan lähiaikoina ja siitä tullaan julkaisemaan tiedot ohjelman sivuilla.
Suomi mukaan sopimukseen Kuussa ja Marsissa toimimisesta
Suomi on tänään liittynyt myös Nasan Artemis-sopimukseen Kuussa ja Marsissa toimimisesta. Sopimuksessa sitoudutaan yhteisiin pelisääntöihin toimimisesta ulkoavaruudessa, eli Kuussa, komeetoilla ja asteroideilla sekä Kuun ja Maan kiertoradoilla aina Marsiin asti.
”Avaruusalalla tapahtuu tällä hetkellä todella paljon, mikä on nähtävissä konferenssin laajassa ohjelmatarjonnassa. Alan yritystoiminta kasvaa ja osaajia tarvitaan yhä enemmän. Suomi päivittää myös avaruusstrategiaansa, mikä on iso asia myös alan kasvavalle yritystoiminnalle ja mahdollistaa uusien innovaatioiden kehittämisen kestävämmän avaruustoiminnan puolesta”, professori ja tapahtuman vetäjä Jaan Praks kertoo.
Tapahtumassa on esittelemässä toimintaansa yli 40 yritystä ja instituutiota. Tieteellisessä ohjelmassa on yli 300 esitystä ja mukaan mahtuu monia työpajoja, kokouksia ja näyttely. Katso koko ohjelma täältä.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Selvitys: Suomen laki sallii rakentamisen päästöjen ylittävän kestävän rajan yli 30-kertaisesti4.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkijat ovat laatineet Suomelle ensimmäistä kertaa rakentamisen hiilibudjetin. Laskelmat osoittavat, että Suomessa saa tällä hetkellä rakentaa kymmeniä kertoja kestävää tasoa suuremmalla hiilijalanjäljellä.
Aalto on yliopistojen spinout-rahoituksessa Euroopan kolmonen – näin luotiin resepti, jolla synnytetään uusia toimialoja3.11.2026 05:00:00 EET | Tiedote
Kaiken kaikkiaan Aallosta ponnistaneet yritykset, mukaan lukien kvanttialalla toimiva IQM ja satelliittiyhtiö ICEYE, ovat vuodesta 2010 lähtien keränneet yhteensä noin 2,6 miljardin euron rahoituksen.
Jos narsistisia piirteitä on paljon, empatiaan liittyvät aivoalueet aktivoituvat eri tavoin kuin muilla27.10.2026 02:01:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät aivoaktivaatiota arkielämää muistuttavassa tilanteessa ja havaitsivat eroja aivoalueilla, jotka on yhdistetty sosiaalisten tilanteiden tulkintaan ja kognitiiviseen empatiaan. Tämä voi olla osasyynä hankaluuksiin ja väärinymmärryksiin vuorovaikutuksessa ihmisillä, joilla on runsaasti narsistisia piirteitä.
Aalto-universitetet söker en ny rektor23.10.2026 10:55:00 EEST | Pressmeddelande
Den nya rektorn börjar sommaren 2027 när nuvarande rektor Ilkka Niemeläs andra femårsperiod tar slut.
Aalto-yliopisto hakee uutta rehtoria23.10.2026 10:55:00 EEST | Tiedote
Uusi rehtori aloittaa kesällä 2027, kun nykyisen rehtorin Ilkka Niemelän toinen viisivuotiskausi tulee päätökseensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

