Martat kutsuvat mocktaileille tammi-helmikuussa ympäri Suomen
Martan mocktail -kampanja avaa ovet Marttojen yhdistystoimintaan tammi-helmikuussa 2025. Kaikille marttailusta kiinnostuneille avoimia tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja virtuaalisesti.

Mocktail-tapahtumissa tutustutaan alkoholittomiin juomasekoituksiin ja tutustutaan marttailuun sekä paikallisyhdistysten toimintaan.
– Moni tuntee Martat nimeltä ja hyödyntää arjessaan Marttojen suosittuja vinkkejä, mutta ei tiedä, miten liittyä mukaan toimintaan, kuvaa Marttaliiton kansalaistoiminnan johtaja Reija Salovaara.
Kampanjan tavoitteena on myös murtaa mielikuva, että marttana toimiminen vaatii erityistaitoja.
– Marttojen jäseneksi voi ja kannattaa liittyä, vaikka olisi peukalo keskellä kämmentä. Riittää, että on halua ja intoa lähteä mukaan. Yhdistystoimintamme ytimessä ovat yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja uusien taitojen oppiminen, kannustaa Salovaara.
Monipuolista toimintaa paikallisesti ja verkossa
Marttajärjestöön kuuluu lähes tuhat paikallisyhdistystä ja 38 500 jäsentä. Yhdistysten toiminta vaihtelee käsitöistä, ruoasta ja puutarhanhoidosta kulttuuriin, retkiin ja muuhun yhdessä tekemiseen. Moni liittyy jäseneksi elämäntilanteen muuttuessa, esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muutettuaan, jolloin marttailu tarjoaa verkostoja ja uuden harrastuksen.
Marttojen jäseneksi liittyminen on helppoa verkossa. Jäsenmaksu, 49 euroa vuodessa, sisältää Martat-lehden kotiin, jäsenetuja, laadukkaita marttakoulutuksia sekä monipuolisen paikallistoiminnan, mahdollisuuden vaikuttaa vapaaehtoistyössä ja yhteisön ympärilleen.
Mocktailtapahtumat ympäri Suomea
Martan mocktail -tapahtumia järjestetään eri puolella Suomea. Oman alueen tapahtumia voi etsiä Marttojen nettisivuilta. Lisäksi valtakunnallinen infoilta järjestetään verkossa 5.2.2025 klo 17.
Yhteyshenkilöt
Reija SalovaaraKansalaistoiminnan johtaja
Puh:040 508 8249reija.salovaara@martat.fiHenni KuusistoViestintä- ja markkinointijohtaja
Puh:050 331 2978henni.kuusisto@martat.fiMarttaliitto
Marttaliitto on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Hyvästä arjesta parempi maailma. www.martat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Marttaliitto ry
Pienillä vinkeillä paljon aikaan pihoilla19.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Arktiset aromit ja Marttaliitto kampanjoivat kesällä 2025 kestävän pihan- ja puutarhanhoidon puolesta. Pienillä teoilla on iso vaikutus, kun tehdään oikeita asioita. Kampanja kannustaa kotimaisten luonnonkasvien ja materiaalien käyttöön, ja huomioimaan puutarhassa myös luonnon monimuotoisuuden.
Marttaliiton vuosikokous järjestettiin LähiTapiolan pääkonttorilla – Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja26.4.2025 15:53:15 EEST | Tiedote
Marttaliitto ry:n vuosikokous järjestettiin lauantaina 26.4.2025 LähiTapiolan tiloissa Espoossa. Kokousta sai seurata myös etäyhteyksien ääreltä. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa sääntömääräiset asiat, tehtiin henkilövalintoja ja hyväksyttiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma.
Hämeen ja Pirkanmaan Marttojen yhdistyminen sai uuden nimen ja hallituksen – syntyi Hämeen-Pirkanmaan Martat ry16.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen ja Pirkanmaan Marttojen yhdistyminen astui virallisesti voimaan 1.1.2025. Kahden vahvan marttapiirin yhdistymistä on valmisteltu huolellisesti vuoden 2024 aikana. Nyt yhdistyminen on saanut myös näkyvän tunnuksen, kun yhdistyksen uudeksi nimeksi päätettiin 5.4.2025 pidetyssä vuosikokouksessa Hämeen-Pirkanmaan Martat ry.
Kutsu Marttaliiton vuosiseminaariin 25.4.2025: Muutos lautasella – Arvostava ruokapuhe muutoksen mahdollistajana9.4.2025 08:30:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Marttojen vuosiseminaariin perjantaina 25.4.2025 klo 13 alkaen! Tilaisuus järjestetään Tapiolan Hohkassa Espoossa sekä etäyhteyksin.
Marttojen kasvisruokasitoumus tekee kasvisruoasta uuden normin13.2.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Martat haastaa muut järjestöt, yhdistykset, yritykset ja muut organisaatiot tekemään kasvisruokasitoumuksen. Sitoumuksen tekemällä organisaatio lupaa tarjoavansa kasvisruokaa järjestämissään tilaisuuksissa. Tavoitteena on lisätä kasvisruoan osuutta tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä kannustaa kestävämpiin ruokavalintoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme