Yrittäjägallup: Pk-yritysten tilanne on hieman heikentynyt – Kehysriihessä oltava rohkeutta radikaaleihin päätöksiin
Entistä useamman yrityksen tilanne on huono. Huonoksi tilanteen arvioi 21 prosenttia pk-yrityksistä, kun marraskuussa osuus oli 19 prosenttia. Osuus on suurin sitten kevään 2022, jolloin asiaa kysyttiin ensimmäisen kerran. Hankalin tilanne on rakentamisessa, jossa joka neljäs yritys raportoi tilanteensa huonoksi.

Tilanne rakentamisessa on heikentynyt marraskuusta, jolloin alan yrityksistä 19 raportoi huonosta tilanteesta. Myös suhdannenäkymät rakentamisessa ovat heikentyneet. Alueellisesti huonossa tilanteessa olevia yrityksiä on eniten Uudellamaalla pois lukien pääkaupunkiseutu.
”Rakentamisen alan tilanteessa on tapahtunut käänne heikompaan. Osa käänteestä menee hallituksen piikkiin, kun verotus on kiristynyt kotitalousvähennyksen leikkauksilla. Tilanteeseen vaikuttaa myös asuntorahastojen ahdinko”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä sanoo.
Paras tilanne on teollisuudessa, jossa 53 prosenttia arvioi tilanteensa hyväksi ja 22 prosenttia huonoksi.
Naisyrittäjien tilanne on selkeästi huonompi kuin miesyrittäjien. Naisyrittäjistä 25 prosenttia kertoo huonosta tilanteesta ja miesyrittäjistä 18 prosenttia.
”Hallituksen kasvutoimet tulevat tositarpeeseen. Kehysriihessä pitää olla rohkeutta riittävän radikaaleihin toimiin. Näpertely ei riitä. Lisäksi pitää pidättäytyä kasvua leikkaavista toimista, kuten verotuksen kiristämisestä, mitä hallitus on tehnyt aivan liikaa”, Pentikäinen sanoo.
Suhdannenäkymät kutakuinkin ennallaan
Suhdannenäkymä on isossa kuvassa ennallaan. 32 prosenttia arvioi tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana ja 19 prosenttia arvioi tilanteen huononevan.
Rakentamisessa 24 prosenttia arvioi yrityksen taloudellisen tilanteen heikkenevän ja kolme prosenttia aikoo lopettaa yrityksen toiminnan.
Paranevaan näkymään uskotaan eniten teollisuudessa (44 %) ja nuorten, alle 39-vuotiaiden yrittäjien parissa (49 %).
Tutustu tuloksiin tarkemmin täältä. Yrittäjien 10 esitystä kasvuun on täällä.
Yrittäjägallupiin vastasi 1 077 pk-yrityksen edustajaa 2.–9.1.2025. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta 2,9 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Verian (entinen Kantar) Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Irtisanomiskynnys alentuu12.9.2025 14:31:45 EEST | Tiedote
Hallitus on mediatietojen mukaan päässyt sopuun henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Alisuoriutumista ei kirjata lakiin irtisanomisperusteeksi, eikä työntekijän varoitusmenettelyä muuteta. – Esitys alentaa irtisanomiskynnystä, mikä on erittäin tärkeää ja kauan kaivattu uudistus. Kaikilta osin tavoite työllistämisen riskin alentamisesta ei täyty. Suunta on kuitenkin ehdottomasti oikea ja eduskunta voi esitystä vielä vahvistaa, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten haastava tilanne on vähitellen helpottamassa.
Yrittäjät: Budjettiesitys pääosin tasapainossa, työn verotuksen kevennys tärkeää2.9.2025 22:38:55 EEST | Tiedote
"Suomen Yrittäjät pitää Orpon hallituksen budjettiesitystä pääosin tasapainoisena: ansiotuloverotus kevenee, yrittäjien verotaakka ei kasva ja työntekoon kannustetaan”, johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.
Yrittäjät: Työperäinen hyväksikäyttö vääristää työmarkkinoita31.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Työperäisen hyväksikäytön sääntelyä uudistetaan. Samalla rangaistuksia aiotaan kiristää. Suomen Yrittäjät pitää tätä tärkeänä ja tarpeellisena. – Työperäistä hyväksikäyttöä ei voida koskaan hyväksyä. On myös toimivien ja rehellisten yritysten etu, että hyväksikäyttöön puututaan, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Pk-yritysten vientihalukkuus vahvaa – EU ja Pohjoismaat kiinnostavat eniten30.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Vähintään neljän hengen yrityksissä on vahva halu kansainvälistyä. Kyselyn mukaan 33 prosentilla on suoraa vientiä, 22 prosentilla välillistä ja 20 prosenttia suunnittelee vientitoiminnan aloittamista. “Yrityksissä on nähtävissä selkeää kasvuhalua ulkomaankauppaan. Siksi maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla myös pienemmille yrityksille”, johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme