EMMA käynnistää uuden museonjohtajan rekrytoinnin – EMMAn johtaja Pilvi Kalhamasta uuden Arkkitehtuuri- ja designmuseon johtaja
EMMA – Espoon modernin taiteen museon pitkäaikainen museonjohtaja, FL Pilvi Kalhama on valittu uuden Arkkitehtuuri- ja designmuseon johtajaksi. Kalhama jatkaa EMMAn johtajana heinäkuun loppuun saakka ja aloittaa uudessa tehtävässään 4.8.2025. EMMA-taidemuseosäätiön hallitus aloittaa uuden museonjohtajan rekrytointiprosessin helmikuussa.

“Olemme EMMAssa ylpeitä ja onnellisia Pilvin nimityksestä”, toteaa EMMA-taidemuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Saija Äikäs ja kertoo, että EMMA on Pilvi Kalhaman johtajakauden jälkeen loistokunnossa. “EMMAn uudelta johtajalta odotamme vahvaa ja visionääristä sisällön tuntemusta taiteen ja muotoilun parissa sekä kansainvälistä kokemusta. Lisäksi edellytämme näyttöjä hyvästä henkilöstöjohtamisesta sekä liiketoiminnallista osaamista. Uusi museonjohtaja saa johdettavakseen aivan uniikin ja kansainvälisesti kiinnostavan museokohteen ainutlaatuisessa toimintaympäristössä sekä ammattitaitoisen ja moniammatillisen henkilökunnan”, toteaa Äikäs.
Kesään mennessä 13 vuotta EMMAa johtaneen Kalhaman aikana EMMA on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen merkittävimmistä taidemuseoista. Kalhaman johdolla EMMAn toiminta on laajentunut taiteen lisäksi muotoilun pariin ja yhteistyö Espoon kaupungin kanssa julkisen taiteen hankkeiden parissa on myös lisääntynyt. EMMAn kävijämäärät sekä kansainvälinen tunnettuus ovat kasvaneet ja talous on vakaalla pohjalla.
“Olen suunnattoman kiitollinen työvuosistani EMMAssa, jossa olemme yhdessä emmalaisten, hallituksen ja yhteistyökumppaneiden kanssa rakentaneet EMMAn menestystä! Lämpimät kiitokset puheenjohtaja Saija Äikkäälle ja koko EMMAn tiimille, Saastamoisen säätiölle, Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiölle, Kyösti Kakkoselle ja väistyvälle kaupunginjohtajalle Jukka Mäkelälle sekä kaikille yhteistyötahoille Espoon kaupungilla ja verkostoissa, joiden kanssa minulla on ollut ilo työskennellä yhteisten päämäärien eteen”, Pilvi Kalhama toteaa.
Lisätietoja:
Saija Äikäs
EMMA - taidemuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja
saija.aikas@helsinki.chamber.fi,
+358 504925854
Saara Suojoki
EMMAn kehitysjohtaja
saara.suojoki@emmamuseum.fi
+358 408412621
EMMA – Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo on yksi Suomen merkittävimmistä taidemuseoista. Näyttelykeskus WeeGeellä Tapiolassa sijaitsevan taidemuseon tilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi EMMAssa on nähtävillä Collection Kakkosen, Saastamoisen säätiön sekä Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmat. EMMA on toimintamuodoltaan Espoon kaupungin konserniohjauksessa toimiva yksityinen säätiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iris Suomivastaava markkinointiviestinnän asiantuntijaEMMA – Espoon modernin taiteen museo
Puh:+358447601930iris.suomi@emmamuseum.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
A Year of International Exchange at EMMA – Espoo Museum of Modern Art2.1.2026 12:30:00 EET | Press release
In 2025, EMMA – Espoo Museum of Modern Art welcomed 160 000 visitors and significantly strengthened its international profile through touring exhibitions and cultural exchange, as reflected in the leadership transition at the end of the year. The museum presented a distinctive programme exploring material- and textile-based practices across art, design, and fashion.
Kansainvälisen yhteistyön vuosi EMMA – Espoon modernin taiteen museossa2.1.2026 12:30:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 EMMA toivotti tervetulleeksi 160 000 kävijää, ja vahvisti merkittävästi kansainvälistä profiiliaan kiertonäyttelyillä ja yhteistyöhankkeilla sekä vuoden lopulla tapahtuneen johtajavaihdoksen myötä. Museon ohjelmisto juhlisti materiaali- ja tekstiilipohjaista taidetta, muotoilua ja muotia.
EMMA – Espoo Museum of Modern Art celebrates its 20th anniversary in 20262.12.2025 13:00:00 EET | Press release
Next year marks the 20th anniversary of EMMA – Espoo Museum of Modern Art. The anniversary year will underline the ability of art to foster reflection, connection, and meaning in an accelerating, ever-changing world. EMMA’s 2026 programme features leading international names in the group exhibition In Search of the Present, a solo presentation by Axel Straschnoy as part of the Fine Arts Academy of Finland Foundation Prize, and exhibitions honouring the work of Howard Smith and Gerda Thesleff.
EMMA – Esbo moderna konstmuseum firar 20-årsjubileum 20262.12.2025 13:00:00 EET | Pressmeddelande
Nästa år fyller EMMA – Esbo moderna konstmuseum 20 år. Jubileumsåret lyfter fram konstens kraft att få människor att stanna upp och förenas, och dess förmåga att skapa betydelsefulla möten i en allt mera hetsig och föränderlig värld. På programmet står internationella toppnamn på grupputställningen På spaning efter nutiden, Stiftelsen Finlands konstakademis prisutställning med verk av Axel Straschnoy och separatutställningar med Howard Smith och Gerda Thesleff.
EMMA – Espoon modernin taiteen museo juhlii 20-vuotista taivaltaan vuonna 20262.12.2025 13:00:00 EET | Tiedote
EMMA – Espoon modernin taiteen museo täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden ohjelma korostaa taiteen kykyä pysäyttää, yhdistää ja luoda merkityksellisiä kohtaamisia alati kiihtyvässä ja muuttuvassa maailmassa. Ohjelmistossa nähdään kansainvälisiä huippunimiä Nykyaikaa etsimässä -ryhmänäyttelyssä, Suomen taideakatemian säätiön palkintonäyttely Axel Straschnoylta sekä Howard Smithin ja Gerda Thesleffin elämäntuotantoa kunnioittavat yksityisnäyttelyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme