Miten suomalaiset selviytyvät lainaviidakossa vuonna 2025?
Suomi, Valtio, jonka kansalaiset ovat tottuneet luottamaan vakauteen, seisoo nyt poikkeuksellisen taloudellisen haasteen edessä. Yksityishenkilöiden velkataakka on kasvanut ennätyslukemiin, lähes 400 000 suomalaista on maksuhäiriömerkinnän piirissä, valtio velkaantuu nopeammin kuin koskaan aiemmin ja Suomen talous ei ole kasvanut yli 15 vuoteen. Miten tähän pisteeseen on tultu?

Velkataakka, joka murskaa haaveet
Viimeisten vuosien aikana velka on hivuttautunut osaksi yhä useamman arkea. Asuntolainat, kulutusluotot ja pikavipit ovat tarjonneet ratkaisuja, kun palkat eivät ole riittäneet kattamaan nousevia elinkustannuksia.
Trendi on monessakin mielessä huolestuttava. Hyvänä esimerkkinä se, että velkaantumista ei ole edes yritetty pysäyttää. Vuonna 2024, kuluttajilla oli mahdollista nostaa lainaa 60000 eurolla, mutta vuonna 2025 vakuudettomien lainojen yläraja nousi jo 70000 euroon asti.
Valtion velkaantuminen peilaa yksityistalouksien tilannetta
Suomen valtionvelka ylitti viime vuonna 150 miljardia euroa ja tällä hetkellä se on jo lähes 170 miljardia. Tämä tarkoittaa, että jokainen suomalainen, vauvasta vanhukseen, kantaa harteillaan 29 995 euron velkataakkaa.
Kun talous ei kasva ja hyvinvointivaltion kulut vain kasvavat, ollaan kierteessä, jossa yhä suurempi osa verotuloista menee lainojen korkojen maksuun. Tämä ei voi olla vaikuttamatta myös yksityishenkilöiden elämään.
Kun tilanteeseen yhdistetään vielä se, että Suomi ei ole saavuttanut merkittävää talouskasvua yli 15 vuoteen, olemme päätyneet tilanteeseen, jossa palkat junnaavat paikallaan, kun inflaatio syö ostovoimaamme päivä päivältä.
Herätys Suomi – nyt on aika toimia!
Haluammeko tosiaan, että Suomi käynnistää uuden Eurokriisin? Emme. Emmekä siis voi enää ummistaa silmiämme. Jos velkaantuminen jatkuu nykyiseen tahtiin, olemme väistämättä matkalla kohti kriisiä. Yksityishenkilöiden ja valtion velkakriisit kulkevat käsi kädessä, eikä kumpaakaan voida ratkaista ilman rohkeita toimia.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? On selvää, että yksityishenkilöiden on tärkeää tehdä entistä harkitumpia taloudellisia päätöksiä ja välttää ylivelkaantumista kun ruttoa. Valtion tasolla tarvitaan puolestaan vielä kipeämpi uudistuksia, jotka koettelevat hyvinvointivaltion perustuksia, mutta kannustavat samalla talouskasvuun ja vähentävät julkisen sektorin riippuvuutta lainarahasta.
Vuosi 2025 voi olla käännekohta, mutta vain jos toimimme yhdessä. Velkakierre ei ole yksilön tai valtion kohtalo, vaan yhteinen haaste, joka on ratkaistavissa – jos meillä on siihen rohkeutta ja tahtoa.
Miten yksityishenkilö voi katkaista velkakierteen?
-
Tee realistinen budjetti: Selvitä, mihin rahasi kuluvat, ja priorisoi menot.
-
Vertaile lainatarjouksia: Älä tartu ensimmäiseen tarjoukseen, vaan etsi edullisimmat ehdot.
-
Keskity säästämiseen: Jokainen säästetty euro on askel kohti taloudellista riippumattomuutta.
Vaadi poliittista vastuunkantoa: Valitse päättäjiä, jotka ajavat talouskasvua ja vastuullista velanottoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuli
Puh:+358 45 783 317 73samuli.savukoski@infinitygrow.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Infinity Grow Oy
Isojen vakuudettomien lainojen suosio näyttää kasvavan myös vuonna 202513.6.2025 19:42:44 EEST | Tiedote
Suomessa kulutusluottojen markkina on muuttunut radikaalisti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Enää eivät pikalainat jyllää, vaan yhä useampi hakee kymmenien tuhansien eurojen vakuudettomia lainoja, joiden maksuajat voivat venyä jopa kahteenkymmeneen vuoteen.
Kodin remontit ja lomamatkat nostavat lainakysyntää kesäkuussa11.6.2025 10:49:00 EEST | Tiedote
Kesäkuu on yksi vilkkaimmista kuukausista kulutusluottojen hakemisessa. Lainavertailija.comin mukaan erityisesti kodin remontit ja kesälomamatkat nousevat esiin lainahakemusten käyttötarkoituksissa.
Uusi sääntely kiristää kulutusluottojen riskienhallintaa 1.6.2025 alkaen10.6.2025 10:08:39 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on julkaissut uudet määräykset ja ohjeet kuluttajaluottojen riskienhallintaan. Tarkoituksena on ehkäistä ylivelkaantumista ja ohjata luotonantoa vastuullisempaan suuntaan.
Korkojen lasku vauhdittaa lainojen kilpailuttamista ja mobiilihakemusten osuus kasvaa vuosi vuodelta9.6.2025 18:37:30 EEST | Tiedote
Euribor-korkojen toista vuotta jatkunut lasku on aktivoinut suomalaisia kilpailuttamaan lainojaan entistä aktiivisemmin. Yhä useampi kotitalous myös hoitaa koko lainaprosessin mobiililaitteella.
Korkotason lasku kasvattaa lainanottajan liikkumavaraa5.6.2025 08:38:47 EEST | Tiedote
Korkojen lasku on tuonut helpotusta suomalaisten velallisten arkeen ja samalla avannut mahdollisuuksia suurempiin lainoihin samoilla tuloilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme