Vaasan Kuorofestivaali täyttää kaupungin laululla toukokuussa
Vaasan Kuorofestivaali järjestetään jälleen 22.–24. toukokuuta 2025, ja lipunmyynti on käynnissä. Festivaalin pääesiintyjinä nähdään turkulainen kamarikuoro Key Ensemble yhdessä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa sekä huippusuosittu Semmarit, joka juhlistaa 35-vuotista taivaltaan näyttävällä konserttisalikiertueella.

Key Ensemble tunnetaan täyteläisestä soinnistaan ja innovatiivisista konserttiohjelmistoistaan. Kuoro on ollut suomalaisen kuorokentän kärkinimiä jo yli 15 vuoden ajan.
Seminaarimäen mieslaulajat (Semmarit) puolestaan tuovat festivaalille uuden, suuren konserttitalojen lavalle suunnitellun esityksen. "Mammarit 35v. Anniversary" -konsertissa on luvassa tuoretta semmarituotantoa, uudistettuja versioita vanhoista kappaleista sekä tuttuja klassikkohittejä.
Kuorofestivaalia vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti viikkoa ennen helatorstaita, joka on ollut tapahtuman perinteinen alkamispäivä. Syynä tähän on helatorstain sijoittuminen koulujen päättäjäisviikonlopulle.
Ohjelmaan mukaan yhteistyöllä
Kuorofestivaalin ohjelma täydentyy helmikuun aikana, ja järjestäjät kutsuvat myös yrityksiä, yhdistyksiä, kuoroja ja yksityishenkilöitä osallistumaan ohjelman suunnitteluun.
–Kuorot voivat esiintyä festivaalin aikana esimerkiksi sukujuhlissa, näyttelyiden avajaisissa tai vaikka työpaikoilla päivän piristykseksi, ideoi tuottaja Ilkka Nyqvist.
Kuorojen ilmoittautuminen on käynnissä tammikuun loppuun saakka. Ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää toiveita esitysten sisällöstä ja paikoista. Kaikki ideat pyritään toteuttamaan.
Uusia tapahtumia yleisölle
Vuoden 2025 festivaalilla on luvassa uusia elämyksiä: Pop-rock-ilta järjestetään kulttuuritalo Fannyssa perjantaina 23.5. ja Kuorokaraoke yökerho Jolenessa lauantaina 24.5.
Festivaalin ohjelmaan kuuluvat myös perinteiset iltamat Villa Sandvikenissä sekä monet ilmaiskonsertit eri puolilla kaupunkia, kuten kuorojen non-stop-esiintymiset Kauppakeskus Rewellissä.
Lippuja konsertteihin voi ostaa seuraavista linkeistä:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist, Kulttuuri- ja kirjastopalvelut, Puh +358400564469, ilkka.nyqvist@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Skolavslutningen firas i Vasa utan rusmedel till toner av musik27.5.2025 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads ungdomsservice ordnar ett avgiftsfritt och rusmedelsfritt evenemang, Nolltole, för ungdomar på gården till ungdomsgården Kultsa 31.5. På evenemanget uppträder bland annat det finska rapbandet good boys, som är känt för sin explosiva energi.
Koulujen päättäjäisiä juhlitaan Vaasassa päihteettömästi musiikin tahtiin27.5.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin nuorisopalvelut järjestää nuorille maksuttoman ja päihteettömän Nollatole-tapahtuman 31.5. nuorisotalo Kultsan piha-alueella. Tapahtumassa esiintyy muun muassa suomalainen räp-yhtye good boys, joka on tunnettu räjähtävästä energiastaan.
Ändringsarbeten av trafikljusen inleds på Roparnäsvägen27.5.2025 15:21:08 EEST | Pressmeddelande
Under 28.5–6.6 görs det ändringar i trafikljusregleringen på Roparnäsvägen. Syftet med ändringarna är att förbättra trafiksäkerheten och göra trafiken smidigare.
Liikennevalojen muutostyöt alkavat Huutoniementiellä27.5.2025 15:20:33 EEST | Tiedote
Liikennevalo-ohjauksiin tehdään 28.5.–6.6. välisenä aikana muutoksia Huutoniementiellä. Muutosten tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Besvären förkastades: Avfallstransporten torde övergå till att ordnas av kommunerna år 202727.5.2025 12:50:17 EEST | Pressmeddelande
Vasa förvaltningsdomstol har förkastat de besvär som gällde Vasaregionens avfallsnämnds beslut att övergå till det kommunala avfallstransportsystemet. Enligt beslutet övergår transporten av blandavfall och slam från fastighetsägarna till att vara kommunernas ansvar i april 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme