Ammattiliitto JHL:ltä järeä tuki Teollisuusliitolle: Jäsenet kieltäytyvät käsittelemästä useiden yhtiöiden lähetyksiä, käsittelysaarto kestää kuusi vuorokautta
JHL aloittaa käsittelysaarron maanantaina 27. tammikuuta. Työtaistelu päättyy lauantaina 1. helmikuuta, ellei neuvottelutulosta synny sitä ennen.

Ammattiliitto JHL tukee Teollisuusliiton sopimusneuvotteluita ja aloittaa käsittelysaarron, jonka tarkoitus on vauhdittaa työehtosopimusten syntymistä.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström toivoo, että teollisuuden sopimusneuvottelut liikahtaisivat eteenpäin.
– Edellisen sopimuskierroksen jälkeen inflaatio on nostanut elinkustannuksia selvästi. Samaan aikaan hallituksen leikkaukset laittavat monet työntekijät ahtaalle. Yritykset eivät voi tehdä tulosta ilman motivoitunutta ja ammattitaitoista työvoimaa. On selvää, että palkankorotuksille on nyt kova tarve, Ekström sanoo.
Käsittelysaarto on laillinen työtaistelutoimi. Saarto koskee sopimusaloja, joille Teollisuusliitto on antanut lakkovaroituksen. JHL:n työtaistelu alkaa maanantaina 27.1.2025 ja päättyy lauantaina 1.2.2025, ellei neuvotteluissa päästä tulokseen sitä ennen.
Työtaistelu vaikuttaa rahdin käsittelyyn esimerkiksi satamissa ja raideliikenteen tavarakuljetuksissa. Työntekijät eivät lastaa eivätkä pura niiden yritysten tuotteita, joita työtaistelu koskee. Kuljetusalalla työntekijät voivat kieltäytyä kuljettamasta näiden yritysten tavaroita.
Ammattiliitto JHL:n lisäksi tukitoimista ovat ilmoittaneet Sähköliitto, Rakennusliitto ja Palvelualojen Ammattiliitto PAM.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Ammattiliitto Jyty ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU on yksi kolmesta kunta-alan pääsopijajärjestöistä, jotka neuvottelevat alan työ- ja virkaehtosopimukset yhdessä KT Kuntatyönantajien kanssa. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä. Sote-alan ammattilaisista Unioniin kuuluvien liittojen jäseninä on muun muassa lähihoitajia, välinehuoltajia, sairaanhoitajia, laitoshuoltajia ja osastonsihteereitä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Hallitus aikoo vaarantaa Suomen turvallisuuden ja talouden – hankintalain uudistaminen pitää pysäyttää13.2.2025 10:05:46 EET | Tiedote
Kuntien on nykyistä hankalampaa ostaa palveluita omilta in house -yhtiöiltään, jos hankintalakia uudistetaan. Pakkoyksityistämisestä kärsivät Suomen turvallisuus, talous ja työntekijät, painottaa JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström.
JHL fortsätter stöda Industrifacket: en fjärde blockad från och med den 17 februari12.2.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
JHL stöder fortsättningsvis industrins arbetstagare i deras löneförhandlingar. Den nya hanteringsblockaden slutar senast fredagen den 21 februari.
Ammattiliitto JHL yhä Teollisuusliiton tukena: neljäs käsittelysaarto alkaa 17. helmikuuta12.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
JHL tukee yhä teollisuuden työntekijöiden palkkaneuvotteluita. Uusi käsittelysaarto päättyy viimeistään perjantaina 21. helmikuuta.
Trade Union JHL continues to support the Industrial Union: the fourth handling blockade is going to start on 17 February12.2.2025 10:00:00 EET | Press release
JHL continues to boost the pay negotiations of industrial employees. The new handling blockade continues to Friday 21 February, if no result is reached in the negotiations before that.
Ingen osäkerhet i JHL:s stöd för Industrifacket: ny blockad från och med den 10 februari5.2.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
JHL stöder Industrifackets kollektivavtalsförhandlingar genom en tredje hanteringsblockad. Den nya blockaden pågår till fredagen den 14 februari om inget förhandlingsresultat nås före det.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme