Herttoniemenrannan, Herttoniemen yritysalueen ja Roihuvuoren alueella kaadetaan puita turvallisuussyistä
Helsingin kaupunki kaataa huonokuntoisia ja muilla tavoin vaaraa aiheuttavia puita Herttoniemenrannan, Herttoniemen yritysalueen ja Roihuvuoren alueella. Työt keskittyvät ulkoilureittien varsille ja tonttien reunoille.

Puita kaadetaan erityisesti paikoissa, joissa vaarallisista ja yllättäen kaatuvista puista voisi aiheutua haittaa asukkaille ja liikkujille. Lisäksi harvennetaan pienpuustoa etenkin reittien ja teiden risteyskohdissa, joissa näkymien umpeutuminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Pienpuustoa harvennetaan tarvittaessa myös tonttien reunustalta. Taloyhtiöiden ja tontinomistajien toiveesta voidaan kaataa lisäksi sellaisia puita, jotka ovat kasvaneet kaupungin katu- tai puistoalueelta häiritsevästi tontin puolelle. On tärkeää, että taloyhtiöiden yhteydenotot tulevat isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan kautta.
Valtaosa kaadetuista rungoista jätetään lahoamaan maapuina. Eriasteinen lahopuu edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.
Työt alkavat tammi–helmikuun vaihteessa
Kaupunki aloittaa työt tammi–helmikuun vaihteessa. Työskentelyalueeseen kuuluu Herttoniemenranta, Herttoniemen yritysalue sekä Roihuvuori. Puiden kaataminen ei perustu luonnonhoitosuunnitelmaan, vaan puiden kaatamisella tähdätään tonttien ja ulkoilureittien turvallisuuteen.
Töiden tilaaja on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Toteutuksesta vastaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Pulkkinen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 52701
sami.pulkkinen@hel.fi
Taloyhtiöiden ja tontinomistajien yhteydenotot tonttien puolelle kasvaneista puista:
Kari Vuosalmi
vastaava luontomestari
rakentamispalvelulaitos Stara
puh. 09 310 78804
kari.vuosalmi@hel.fi
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplaneförslaget för Elielplatsen går vidare till beslutsfattande16.1.2026 10:02:33 EET | Pressmeddelande
Åren 2020–21 anordnades en arkitekttävling för att utveckla Elielplatsen och Stationsplatsen. Därefter har planeringen av området fortsatt utifrån det vinnande förslaget. Helsingfors stadsmiljönämnd behandlar detaljplaneförslaget vid sitt sammanträde tisdagen den 20 januari.
Elielinaukion asemakaavaehdotus päätöksentekoon16.1.2026 10:02:33 EET | Tiedote
Elielinaukion ja Asema-aukion kehittämiseksi järjestettiin vuosina 2020–21 arkkitehtuurikilpailu. Tämän jälkeen alueen suunnittelua on jatkettu voittaneen ehdotuksen pohjalta. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kaavaehdotusta kokouksessaan tiistaina 20. tammikuuta.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 15.1.202615.1.2026 17:19:04 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 15.1.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 29.1.2026
Staden fäller träd i dåligt skick av säkerhetsskäl i centrum, på Drumsö, i Tölö och i Böle15.1.2026 11:57:42 EET | Pressmeddelande
Dåliga och döda gatu- och parkträd avlägsnas under vårvintern i Helsingfors, särskilt i centrum. Träden avlägsnas av säkerhetsskäl, eftersom de i dåligt skick riskerar att falla. Arbetet inleds i januari och slutförs på våren innan flyttfåglarna anländer.
Kaupunki poistaa huonokuntoisia puita turvallisuussyistä keskustan, Lauttasaaren, Töölön ja Pasilan alueilla15.1.2026 11:57:42 EET | Tiedote
Huonokuntoisia ja kuolleita katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana Helsingissä etenkin keskusta-alueella. Puut poistetaan turvallisuussyistä, sillä heikkokuntoisina ne ovat vaarassa kaatua. Poistot aloitetaan tammikuussa ja saadaan päätökseen keväällä ennen muuttolintujen saapumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme