Lastensuojeluilmoitusten ja huoli-ilmoitusten määrät kasvussa
Ilmoitusten ja yhteydenottojen määrissä on kasvua sekä lapsilla, lapsiperheillä että työikäisillä (alle 65-vuotiaat) Varsinais-Suomen alueella. Noin puolet ilmoituksista tehdään uusista asiakkaista ja noin puolet koskee jo asiakkuudessa olevia. Uusien asiakkaiden lastensuojeluilmoitukset ja huoli-ilmoitukset vastaanotetaan ja käsitellään Varhan Asiakas- ja palveluohjaus Soihdussa.

Lapsiperheillä sekä sosiaalihuoltolain mukaisten ilmoitusten ja yhteydenottojen sekä lastensuojeluilmoitusten yhteenlaskettu määrä kasvoi noin 1400 kappaleella vuonna 2024 eli kasvua oli noin 6,5 prosenttia. Lastensuojeluilmoitusten kasvu on ollut 8,4 prosenttia ja sosiaalihuoltolain mukaisissa ilmoituksissa laskua 8,3 prosenttia.
Lastensuojeluilmoitusten taustalla ei ole yleensä vain yhtä syytä, vaan tilanteet ovat monimutkaisia ja huolenaiheita on useita.
– Tyypillisimmät lastensuojeluilmoitusten syyt olivat viime vuonna vanhempien päihteidenkäyttö, koulunkäynnin ongelmat, lapsen päihteidenkäyttö, lapsen rikollisuus ja vanhempien psyykkinen terveys. Nuorten rikollisuuteen liittyvistä ilmoituksista voidaan havaita, että nuorten tekemien rikosten nimikkeet ja näin ollen ns. sisääntulosyyt ovat entistä vakavampia. Tämä näkyy erityisesti poliisilaitoksilla toteutuvassa Ankkuri-toiminnassa, asiakasohjauspäällikkö Johanna Lehtola Asiakas- ja palveluohjaus Soihdusta kertoo.
Työikäisten ilmoitusten kasvun taustalla muun muassa talouteen liittyvät vaikeudet
Työikäisistä tehtyjen huoli-ilmoitusten määrä kasvoi vuonna 2024 edellisestä vuodesta 2612 kappaleella eli 40,5 prosentilla. Työikäisten palvelutarpeen kasvun taustalla näkyy suurena yhteisenä nimittäjänä talouteen liittyvät vaikeudet, asumiseen liittyvät pulmat ja häädöt tai sen uhka sekä lähisuhdeväkivalta. Yhteiskunnallinen tilanne ja sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset näkyvät ilmoitusten määrissä mutta myös asiakasohjaus Soihtuun tulevien neuvonta- ja ohjauspuheluiden määrissä.
Ilmoituskynnykseen vaikuttavia lainsäädännöllisiä muutoksia ei ole vuonna 2024 tullut voimaan. Ilmoitusten määrän kasvua selittää työikäisen väestön sosiaalisten ongelmien lisääntyminen ja ilmoitusten sisällön perusteella todettava tilanteiden monimutkaistuminen.
– Ilmoitusmäärän kasvu aiheuttaa painetta henkilöstölle, jota haluamme erikseen kiittää ammattitaitoisesta työstä. Kasvusta huolimatta olemme pystyneet noudattamaan lakisääteisiä käsittelyaikoja aiempaa paremmin, asiakasohjausjohtaja Jenni Kiviluoto toteaa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tilastot vuoden 2024 lastensuojeluilmoitusten ja sosiaalihuoltolain mukaisten yhteydenottojen ja ilmoitusten määristä ovat valmistuneet tammikuussa 2025.
Lisätiedot:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna LehtolaAsiakasohjauspäällikköVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 624 0863johanna.lehtola@varha.fiJenni KiviluotoAsiakasohjausjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 138 4182jenni.kiviluoto@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha erbjuder förebyggande läkemedel mot RS-virusinfektioner hos små barn från och med oktober15.8.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I rådgivningarna inom Egentliga Finlands välfärdsområde ges förebyggande läkemedel mot RS-virusinfektion (nirsevimab) från och med den 1 oktober 2025. Den kostnadsfria medicineringen erbjuds till alla nyfödda samt små barn som tillhör riskgruppen för RS-virus.
Varha tarjoaa estolääkityksen pikkulasten RS-virusinfektiota vastaan lokakuusta lähtien15.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvoloissa annetaan RS-viruksen aiheuttaman taudin estolääkettä (nirsevimabi) 1.10.2025 lähtien. Maksuton lääkitys tarjotaan kaikille vastasyntyneille sekä RS-viruksen riskiryhmään kuuluville pienille lapsille.
Tidigt psykosocialt stöd i fokus i den nya ADHD-vårdkedjan14.8.2025 14:43:32 EEST | Pressmeddelande
Inom mentalvård och missbrukarvårdstjänsterna i Egentliga Finlands välfärdsområde har en ny ADHD-process tagits i bruk, som förbättrar identifiering, bedömning och behandling av koncentrationssvårigheter hos vuxna inom basservicen. Med hjälp av den nya processen och projektfinansieringen har även vårdköerna för ADHD-patienter, som härstammar från coronatiden, nu kunnat avvecklas.
Varhainen psykososiaalinen tuki keskiössä uudessa ADHD-hoitoprosessissa14.8.2025 14:43:32 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen palvelualueella on otettu käyttöön uusi ADHD-hoitoprosessi, joka helpottaa aikuisten keskittymisvaikeuksien tunnistamista, arviointia ja hoitoa perustason palveluissa. Prosessin ja hankerahoituksen avulla on myös onnistuttu purkamaan korona-ajalta periytyneet ADHD-tutkimusta odottaneiden potilaiden jonot.
Varhan aluehallituksen 11.8.2025 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja11.8.2025 13:06:46 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme