Ensimmäinen M/S Kesärauha -risteily on lastattu huippuartisteilla, meriaktiviteeteilla ja ripauksella risteilyn taikaa!
22.1.2025 13:01:36 EET | Sunborn Live | Tiedote
Kesärauhan ensimmäinen festivaaliristeily M/S Kesärauha irtoaa Turun sataman laiturista lauantaina 25.1. Lauantain ja sunnuntain aikana Viking Grace täyttyy kesää jo tammikuussa fiilistelevästä yleisöstä, hurmaavista livekeikoista ja dj-seteistä sekä autenttisista risteilyaktiviteeteista. Tammikuiselle kesäfiilistelylle on selkeästi ollut tarvetta, ja hyttien lisäksi myös buffet-kattausten ja spa-aikojen varausaste on todella korkea.

Kesärauhan tunnelmiin päästään jo Viking Linen satamassa lauantaina klo 19.50 alkaen, kun Tiisu-yhtyeen keulakuva Henrik Illikainen virittelee tunnelmaan ja johdattaa M/S Kesärauhan risteily-yleisön laivaan. Lauantai-illan musiikillisesta annista vastaavat trooppiseksi pop-monsuuniksi itseään kutsuva Nössö Nova, funk-rockia ja afro-psykedeliaa yhdistelevä Grande Mahogany, tanssittavaa synapoppia tarjoileva Modem sekä suomalaisen r’n’b:n ykkösnimi Karri Koira. Lauantai-ilta huipentuu oululaisen Barbitalo-kollektiivin ja turkulaisen dj-duo Girl, Put Your Records On!:n dj-setteihin, joiden tahdissa tanssitaan aamuyöhön asti.
Sunnuntai käynnistetään Retrobarissa klo 11.00 BängerBINGOlla, minkä jälkeen risteily-yleisön ottaa haltuun 2000-luvun kovimpia kotimaisia pop-kappaleita luonut Kemopetrol. Iltapäivästä tarjolla on risteilyaktiviteetteja Kesärauhan henkeen, mm. bingoa, karaokea ja Bar Kukan Levyraati, jossa tuomareina toimivat Matti Mikkola (SAIMAA), Tytti Roti (Modem), Jesse Essel (Grande Mahogany) sekä yleisöstä valittava edustaja. Ennen saapumista Turkuun päästään nauttimaan vielä Emma-palkitun rap-artisti Pesson sekä arvostelumenestystä keränneen suur-yhtye Saimaan keikoista.
Maksettu risteilylippu sisältää automaattisesti M/S Kesärauhan kaikki keikat ja ohjelman. Buffet-kattaukset varataan erikseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pietu SepponenPromoottoriSunborn Live
Puh:0445566113pietu.sepponen@sunbornlive.fiLinkit
Sunborn Live
Sunborn Live on tunnettu kovatasoisista live-tapahtumistaan ja laadukkaista festivaaleistaan. Sunborn Liven tapahtumaportfolioon kuuluvat mm. Kesärauha, Turun Terassikesä ja Harmaa Rinne. Lisäksi yritys järjestää konsertteja Turun Logomossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Ruotsalainen dreampopyhtye Genom Natten saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Helsingin Korjaamolla 1.4.202714.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Sunborn Live tuo ruotsalaisen indieduo Genom Nattenin ensimmäiselle Suomen keikalleen Helsingin Korjaamolle torstaina 1.4.2027. Alessandra Günthardt ja Joel Sjöö eli Genom Natten ovat nousseet nopeasti yhdeksi skandinaavisen indieskenen kiinnostavimmista nimistä.
Jo kolmatta kertaa järjestettävä festivaaliristeily M/S Kesärauha julkaisi ohjelmistonsa: mukana mm. Ruusut, Ege Zulu, Good Boys ja Keiju8.10.2026 11:58:58 EEST | Tiedote
Viime kerralla loppuunmyyty M/S Kesärauha -festivaaliristeily järjestetään 29.1.2027. Viking Linen luotsaamalla vuorokauden mittaisella risteilyllä fiilistellään tämän hetken kiinnostavimpien indieartistien keikkoja ja nautitaan autenttisista risteilyelämyksistä Kesärauha-festivaalin lempeän yhteisöllisessä hengessä.
Kesärauha kutsuu kaikki nuoret tyypit Linnanpuistoon 18.–20.6.2027 - ensimmäisten julkistettujen esiintyjien joukossa Tehosekoittimen kesän ainoa Turun keikka29.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kiinnostavimpiin kotimaisiin indie- ja vaihtoehtomusiikin festivaaleihin lukeutuva Kesärauha järjestetään Turun Linnanpuistossa 18.–20.6.2027. Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma kutsuu jälleen vieraansa nauttimaan ajankohtaisimmista artisteista, herkullisesta ruokatarjonnasta ja seikkailuun houkuttelevasta festivaalialueesta. Kesärauhan ensimmäisistä artistijulkistuksista löytyy muun muassa kesän ainoan Turun keikkansa Kesärauhassa tekevä Tehosekoitin. 3 päivän Early Bird -lipunmyynti päättyy 4.10.
Apulanta, Ricky-Tick Big Band, KAJ, Maija Vilkkumaa, Vesterinen Yhtyeineen sekä monet muut tähtiartistit esiintyvät Logomon syksyssä ja pikkujouluissa!18.9.2026 13:09:58 EEST | Tiedote
Sunborn Live järjestää loppuvuoden aikana kymmenen monipuolista ja kovatasoista kotimaisen musiikin tapahtumailtaa Logomossa. Luvassa on myös kaikkien aikojen pikkujoulut, joita vietetään kahtena peräkkäisenä iltana 4.-5.12.2026.
Yli 50 muusikkoa lavalla Taiteiden yönä 13.8.2026 Logomon Terassikesässä11.8.2026 16:22:28 EEST | Tiedote
Pepe & Saimaa -klassikkoalbumi esitetään alkuperäisellä jättikokoonpanolla, kun Pepen ja Saimaan kanssa lavalle nousevat Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukion alumnikuoro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme