Aviador Kustannus

Shakkitehtäväkirjasta kolmas painos

28.1.2025 09:00:00 EET | Aviador Kustannus | Tiedote

Jaa

Aviador Kustannuksen kautta aikojen ensimmäinen julkaisu, alun perin vuonna 2012 ilmestynyt Kari Valtosen ja Ismo Tompurin shakkitehtäväkirja Hiljaisia siirtoja on taas saatavilla kolmannen painoksen myötä.

Ismo Tompuri (s. 1948) voitti shakin nuorten Suomen mestaruuden 18-vuotiaana. Nousujohteinen, MM-kisakokemuksenkin sisältänyt peliura päättyi jo 19-vuotiaana. Tämän jälkeen Tompuri on keskittynyt shakkitehtäviin ja luonut niiden laatijana merkittävän uran. Suomen Tehtäväniekat, jonka puheenjohtajana toimii shakkitehtävien ratkaisemisen maailmanmestari Jorma Paavilainen, palkitsi vuonna 2013 Ismo Tompurin elämäntyön ja tämän kirjan.

Kari Valtonen (s. 1954) on suomalaisen tehtäväshakin johtavia tuntijoita. Hän on oman, 1970-luvulla alkaneen tehtävälaadintatyönsä lisäksi kirjoittanut aiheesta lukuisiin shakkilehtiin. Viime vuosina hän on tutkinut shakintaiteena pidetyn tehtäväshakin yli tuhatvuotista historiaa. Hiljaisia siirtoja -kirja on Valtosen ja Tompurin pitkäaikaisen yhteistyön tulos.

VALTONEN, KARI : Hiljaisia siirtoja – Ismo Tompurin valitut shakkitehtävät
69 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789527063019
Ilmestymisaika: Tammikuu 2025 (3. painos)

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Mirjam Mäntylän esikoiskokoelmassa katoavaisuus ja muutos kiemurtelee kaikkialla16.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Mirjam Mäntylän runokokoelma Hajonta on julkaistu Aviadorin kustantamana. Runokokoelma Hajonta kuvaa kaiken katoamista – tai oikeastaan muuttumista joksikin muuksi: metsien, vesistöjen, eri eliöiden ja eliölajien. Se kertoo myös rakkaudesta, jossa läheisyys ja etääntyminen vuorottelevat. Teos on läpileikkaus suruun ja menetykseen, jotka ovat alati läsnä, mutta joiden ympärille on mahdollista kasvaa sulkematta mitään ulos. Tulit ajoissa, selkeytesi aamu, viinimäkikotelot, aikeelta tuoksuvat päivät, iholla koivunmahlasta tahmea valo kypsynyt puna, eikä mikään ollut niin myöhässä kuin ymmärrys siitä, mitä menetit Mirjam Mäntylä (s. 2000) on syrjäkylän laitamilta Helsingin kaduille sykähtänyt runoilija, jolle kirjoittaminen on kutsu, sovinto ja lupaus. Hajonta on hänen esikoiskokoelmansa. MÄNTYLÄ, MIRJAM : Hajonta 51 sivua ISBN 9789523814998 Ilmestymisaika: Toukokuu 2026 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna t

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye