Aviador Kustannus

Shakkitehtäväkirjasta kolmas painos

Jaa

Aviador Kustannuksen kautta aikojen ensimmäinen julkaisu, alun perin vuonna 2012 ilmestynyt Kari Valtosen ja Ismo Tompurin shakkitehtäväkirja Hiljaisia siirtoja on taas saatavilla kolmannen painoksen myötä.

Ismo Tompuri (s. 1948) voitti shakin nuorten Suomen mestaruuden 18-vuotiaana. Nousujohteinen, MM-kisakokemuksenkin sisältänyt peliura päättyi jo 19-vuotiaana. Tämän jälkeen Tompuri on keskittynyt shakkitehtäviin ja luonut niiden laatijana merkittävän uran. Suomen Tehtäväniekat, jonka puheenjohtajana toimii shakkitehtävien ratkaisemisen maailmanmestari Jorma Paavilainen, palkitsi vuonna 2013 Ismo Tompurin elämäntyön ja tämän kirjan.

Kari Valtonen (s. 1954) on suomalaisen tehtäväshakin johtavia tuntijoita. Hän on oman, 1970-luvulla alkaneen tehtävälaadintatyönsä lisäksi kirjoittanut aiheesta lukuisiin shakkilehtiin. Viime vuosina hän on tutkinut shakintaiteena pidetyn tehtäväshakin yli tuhatvuotista historiaa. Hiljaisia siirtoja -kirja on Valtosen ja Tompurin pitkäaikaisen yhteistyön tulos.

VALTONEN, KARI : Hiljaisia siirtoja – Ismo Tompurin valitut shakkitehtävät
69 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789527063019
Ilmestymisaika: Tammikuu 2025 (3. painos)

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Elottomasta elämää – kesäkuussa Kulttuurikulmassa Tuomo K. Rouhiaisen digitaidetta30.5.2025 14:20:35 EEST | Tiedote

ELOTTOMASTA ELÄMÄÄ Eläkkeelle jäänyt radiotuottaja Tuomo Rouhiainen päätti toteuttaa elämänsä unelman ja satsata siihen, josta hän oli haaveillut jo pitkään: kirjoittaa oma romaani. Ja pian se ilmestyykin, kirja nimeltään Kesän viimeinen keikka (Momentum Kirjat 2025). Mutta kaiken sen ohessa tuli myös toisesta unelmasta tärkeä asia. Kun kirjoittaminen alkoi maistua puulle, oli aika antaa mielikuvituksen lentää myös visuaalisella puolella. Tuomo kertoo: "En ole koskaan ollut hyvä pitämään pensseliä kourassani, jollei kyse ole ollut seinien maalaamisesta. Mutta työssäni Ruotsin Radiossa sain tilaisuuden tutustua perusteellisesti kuvankäsittelyyn. Ja kun sitten jäin pois työelämästä, oli juuri se kirjoittamisen ohessa se asia, jota halusin jatkaa ihan tosissani. Nämä kaksi asiaa ovat nyt kulkeneet käsi kädessä siitä lähtien, joten lienee kohtuullista, että ne tekeleet julkaistaan samaan aikaan, vaikka niillä ei olekaan mitään yhteyttä toisiinsa. Ehkä ne ovatkin minun patterini kaksi eri n

Puhun sohvalle ja pienille esineille – esikoisrunokokoelma muutoksesta23.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Katri Korhosen runokokoelma Puhun sohvalle ja pienille esineille on julkaistu Aviadorin kustantamana. Esikoisrunokokoelma käsittelee muutosta ja tilassa olemista sekä tilaa, joka on muutoksen havaittavana puitteena. Teos pureutuu muuttuvan ihmisen kokemukseen, olemassaoloon tilassa. Kokoelma sisältää osiot: Sohva, Maljakko, Book Nook, Tapetti ja Lamppu. Katri Korhonen (s. 1972) on kirjoittanut ja opiskellut kirjoittamista kymmenien vuosien ajan. Hänellä on lisäksi opettajan ja sanataideohjaajan koulutus KORHONEN, KATRI : Puhun sohvalle ja pienille esineille 84 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789523813656 Ilmestymisaika: Toukokuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye