Valtio laski liikkeeseen uuden 20-vuotisen viitelainan

Jaa

Valtio laski liikkeeseen uuden kolmen miljardin euron viitelainan, joka erääntyy 15.4.2045. Laina hinnoiteltiin 75 tuottopistettä yli euroswap-käyrän. Lainan tarjouskirja kasvoi liikkeeseenlaskussa ennätyssuureksi, yli 31 miljardiin euroon, ja sisälsi tarjouksia yli 220 sijoittajalta.

Tarjouskirjan koko on kaikkien aikojen suurin ja sijoittajien määrä korkein Suomen valtion liikkeeseenlaskuissa.

Vastaavia ennätyksiä on rikottu muidenkin euromaiden valtionlainojen kysynnässä alkuvuodesta. Apulaisjohtaja Jussi Tuulisaaren mukaan voimakas kysyntä ei siksi tullut täysin yllätyksenä.

”Kysyntä on usein vahvempaa vuoden alussa. Muita mahdollisia selittäviä tekijöitä ovat markkinoiden odotukset korkojen tulevasta laskusta ja eurovaltioiden lainojen suhteellisen hyvä tuottotaso verrattuna esimerkiksi euroswap-korkoihin”, Tuulisaari sanoo.

Liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä toimivat Barclays, BofA Securities, Danske Bank, Deutsche Bank ja J.P. Morgan. Myyntiryhmään kuuluivat lisäksi muut valtion päämarkkinatakaajat.

Liikkeeseenlaskun tiedot:

Koko: 3 miljardia euroa
Liikkeeseenlaskupäivä: 22.1.2025
Arvopäivä: 29.1.2025
Eräpäivä: 15.4.2045
Kuponkikorko: 3,200 %
Hinta: 99,935
Tuotto: 3,205 %
ISIN-koodi: FI4000586284

Edit 23.1. klo 11.57: tarkennettu sijoittajien määrää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

15.4.2045 erääntyvän Suomen valtionlainan maantieteellinen sijoittajajakauma
15.4.2045 erääntyvän Suomen valtionlainan maantieteellinen sijoittajajakauma
Lataa
15.4.2045 erääntyvän Suomen valtionlainan sijoittajapohja sijoittajatyypeittäin
15.4.2045 erääntyvän Suomen valtionlainan sijoittajapohja sijoittajatyypeittäin
Lataa

Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja kassasta, valtionvelan riskienhallinnasta sekä valtion luottoluokitussuhteista. Lue lisää työstämme: valtionvelka.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye