Finlandia-talossa vietetään avoimien ovien päivää lauantaina 25.1.2025
Tammikuun alussa avatussa Finlandia-talossa vietetään koko perheen avoimien ovien päivää lauantaina 25.1.2025 klo 10–17. Finlandia-talo toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan uuteen taloon lähemmin sekä viettämään hauskaa päivää yhdessä erilaisten ohjelmanumeroiden parissa.

Lapsille on tarjolla Skidit-taidekollektiivin järjestämä tietopolku ja temppurata, joka kuljettaa lapset leikkisästi talon historian eri vaiheiden, muotoilun ja Alvarin maailmaan. Palkinnoksi temppuradasta voi saada mukaansa palan Finlandia-talon omaa marmoria. Lisäksi lapsia on tanssittamassa ja laulattamassa Piazzalla lastenmusiikkiorkesteri PÄISTIKKA Duo.
Aikuisille on tiedossa professori Laura Kolben alustus Finlandia-talon merkityksestä Helsingin kaupunkikuvassa. Toinen keskustelu avaa Heikki Aalto-Alasen kirjaa isovanhemmistaan, Rakastan sinussa ihmistä, sekä kuinka teos on inspiroinut dokumentaristi Virpi Suutaria ja Finlandia-talon näyttelyn käsikirjoittajaa Kirsti Mannista. Lisäksi Aalto-säätiön oppaat järjestävät opastettuja kierroksia talossa.
“Olemme suunnitelleet monipuolisen ja innostavan koko perheen päivän, joka esittelee talomme lukemattomia mahdollisuuksia, rakennuksen kauneutta ja yksityiskohtia, sekä oppeja Aalloista, heidän elämäntyöstään ja ihmisestä sen keskellä. Alvar Aalto on suunnitellut Finlandia-talon ihmisille koettavaksi, ja esimerkiksi teemakeskustelumme tulevat pureutumaan siihen, miten monumentaaliseltakin tuntuvat kokonaisuudet lähtevät ihmisyydestä ja ihmisen kynästä”, kertoo Finlandia-talon projektipäällikkö Annikka Alanko.
“Meistä on tärkeää, että tämä talo on ihan kaikille, myös lapsille, – toivottavasti siis mahdollisimman moni pääsee lauantaina paikan päälle tutustumaan uusittuun Finlandia-taloon”, Alanko jatkaa.
Avoimien ovien päivän ohjelma on maksutonta (pl. naulakkopalvelu). Uusi Finlandia Cafe&Wine -kahvila ja design-myymälä palvelevat lauantaina 25.1.2025 poikkeuksellisesti laajennetulla aukioloajalla klo 9–20. Finlandia-salia on mahdollisuus päästä kurkistamaan tietyin kellonajoin salin parvelta.
Ohjelma
Ohjelmaa lapsille klo 10.30–14.00
-
Tietopolku ja temppurata, jossa palkintona pala Finlandia-talon marmoria
-
Duo Päistikka – Lasten musiikkiorkesteri tanssittaa ja laulattaa Piazzalla
Keskustelutilaisuudet klo 12.00–15.00 (Helsinki-sali)
-
Klo 12.00–13.00 Finlandia-talo, Helsingin ikoninen maamerkki
Professori Laura Kolbe alustaa keskustelun, johon kutsumme yleisön myös osallistumaan jakamalla omia muistojen ja kokemuksia Finlandia-talosta.
-
Klo 14.00–15.00 Rakastan sinussa ihmistä
Keskustelijat: Heikki Aalto-Alanen, Virpi Suutari ja Kirsti Manninen
“Kuinka Heikki Aalto-Alasen kirja isovanhemmistaan, Virpi Suutarin Aalto-dokumentti ja tuleva Finlandia-talon näyttely löytävät ja tukevat toisiaan?”
Opastetut kierrokset
-
Kolme lähtöä klo 11.00, 14.00 ja 16.00
-
Yhteistyössä Alvar Aalto säätiön kanssa
-
Ilmoittautumiset tuntia ennen kierrosta Finlandia-talon palvelupisteellä
-
Jokaiselle kierroksille mahtuu mukaan 30 ensimmäistä ilmoittautujaa
Lisää avoimien ovien päivästä: finlandiatalo.fi/tapahtumat/avoimet-ovet-finlandia-talossa/
LISÄTIEDOT
Finlandia-talo Oy
Annikka Alanko
Projektipäällikkö
040 687 2236
annikka.alanko@finlandiatalo.fi
Avainsanat
Kuvat
Finlandia-talo
Finlandia-talo on maailman johtava kongressien, tapahtumien ja kulttuurin paikka keskellä Helsinkiä. Talossa yhdistyvät uniikilla tavalla arkkitehtuuri, design, toiminnallisuus ja tunnelma. Uudistettu Finlandia-talo avattiin yleisölle 4. tammikuuta 2025. Tapahtumatoiminnan lisäksi talon pohjoispäätyyn avautui ensimmäistä kertaa majoitusmahdollisuus, uusia ravintolakonsepteja ja design-kauppa. Kesäkuussa 2025 Finlandia-taloon avautuu vielä elämyksellinen Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä sekä suomalaisuudesta kertova pysyvä näyttely. Vuoden 2025 loppuun asti Finlandia-talo palvelee asiakkaitaan myös uniikissa puurakenteisessa tapahtumakeskus Pikku-Finlandiassa, jonka kutsuvasta, luonnonkauniissa maisemissa sijaitsevasta kahvilasta ja terassialueesta on muodostunut kaupunkilaisten olohuone ja matkailijoiden suosikkikohde.
www.finlandiatalo.fi
Finlandia-talo
Mannerheimintie 13e
00100 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finlandia-talo
Finlandia-taloon avautuu uusi perusnäyttely Aalloista ja suomalaisuudesta 4.6.2025 – ”Erilainen kuin mikään aikaisempi Aalto-näyttely”2.6.2025 10:48:22 EEST | Tiedote
Finlandia-taloon aukeaa 4. kesäkuuta 2025 odotettu pysyvä Finlandia-näyttely, joka kertoo suomalaisuudesta sekä Alvar, Aino ja Elissa Aallon ainutlaatuisesta perinnöstä – urasta, elämästä, luovuudesta ja inhimillisyydestä. Näyttely tuo merkittävän lisän kaupungin kulttuuritarjontaan ja on yksi kiinnostavimmista uusista matkakohteista. Se tarjoaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden päästä päivittäin tutustumaan Aaltojen ja Suomen tarinaan Helsingissä. Näyttelyn on tuottanut Finlandia-talo.
Koe ennakkoon: Uusi, ainutlaatuinen pysyvä näyttely Aalloista ja suomalaisuudesta avautuu Finlandia-taloon kesäkuussa13.5.2025 13:33:34 EEST | Kutsu
KUTSU MEDIATILAISUUTEEN MAANANTAINA 2.6.2025 Tervetuloa tutustumaan ensimmäisten joukossa uuteen Finlandia-näyttelyyn, jossa suomalainen luovuus, historia, arkkitehtuuri ja ihmiset sen takana kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla! Finlandia-näyttely on Finlandia-talossa sijaitseva uusi perusnäyttely suomalaisuudesta sekä Alvar, Aino ja Elissa Aallon perinnöstä ja elämäntyöstä. Näyttely aukeaa yleisölle keskiviikkona 4. kesäkuuta 2025. Tarinakeskeinen ja elämyksellinen Finlandia-näyttely kertoo innostavasti, avartavasti ja tunteita herättävästi suomalaisuudesta, luovuudesta ja ihmisyydestä niin Aaltojen elämän ja teosten, Suomen historian tapahtumien kuin suomalaisen luonto- ja metsäsuhteenkin kautta. Finlandia-talo näyttelyn kotina on myös hyvin merkityksellinen: Alvar Aalto on suunnitellut pääteoksensa itsenäisen Suomen symboliksi ja estradiksi, mille lupaamme näyttelyn luovan aivan uutta syvyyttä. Näyttelykokonaisuuden on suunnitellut näyttelyarkkitehti Taina Väisänen, ja sen käsikir
Töölönlahtea siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 28.4.202525.4.2025 09:00:01 EEST | Tiedote
Finlandia-talo haastaa jälleen Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset kevättalkoisiin Töölönlahden rantojen ja vesistön siistimiseksi maanantaina 28.4.2025 klo 14.00–16.00. Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa on mukana kulttuuritoimijoiden lisäksi ympäristöjärjestöjä sekä lähialueiden yrityksiä ja asukkaita. Tapahtuman avaa apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Finlandia-talon jättimenestykseksi muodostunutta avoimien ovien päivää vietetään jälleen lauantaina 22.2.202519.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Finlandia-talossa vietetään helmikuussa jo toistamiseen suosittua avoimien ovien päivää lauantaina 22.2.2025 klo 11–17. Finlandia-talo toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan lähemmin uudistettuun taloon sekä viettämään hauskaa päivää yhdessä erilaisten ohjelmanumeroiden parissa. Finlandia-talon avoimien ovien päivä järjestettiin viimeksi tammikuussa, jolloin talosta kiinnostuneita kävijöitä oli yli 10 000.
Finlandia-talolle merkittävä kansainvälinen designpalkinto20.1.2025 15:00:05 EET | Tiedote
Tammikuun alussa uudelleen avattu Finlandia-talo on voittanut arvostetun Wallpaper*-lehden Design Awards 2025 -kilpailun arkkitehtuuripalkinnon kategoriassa "Best Modernist Revival". Finlandia-talon lisäksi on arkkitehtuuriosuudessa palkittu Marche Arboretum Valloniassa, El Aleph Nova Scotiassa ja Rotterdamin kaupunki, sekä muissa osioissa mm. Tate Modern, Jaguar ja Loewe.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme