Akavan opiskelijat: Eläkeuudistuksen neuvottelutulos hyvä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta
23.1.2025 15:41:57 EET | Akava ry | Tiedote
Akavan opiskelijat arvioi eläkeuudistuksen neuvottelutuloksen melko onnistuneeksi sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Ratkaisun saavuttaminen työmarkkinajärjestöjen kesken osoitti neuvottelun ja sopimisen merkityksen vaikeassa tilanteessa.
– Mielestämme neuvottelutulos on paras ratkaisu nykyisissä oloissa, joissa on paljon epävarmuutta. Olemme siihen tyytyväisiä nykyisten nuorten ja tulevien sukupolvien näkökulmasta. On hienoa, että työmarkkinajärjestöt pääsivät neuvottelutulokseen, sanoo Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Pauliina Ryökäs.
– Eläkeuudistuksen kokonaisuuteen kuuluu sijoitusten tuotto-odotusten kasvun lisäksi eläkerahastoinnin vahvistaminen. Tämä vähentää riskiä, että tulevien sukupolvien eläkkeitä joudutaan leikkaamaan. Arvostamme tätä Akavan opiskelijoissa, Ryökäs jatkaa.
– Kun työeläkejärjestelmän rahoitusta saadaan vahvistettua, eläkemaksujen nostopaineita saadaan torjuttua myös pidemmällä aikavälillä. Meille on tärkeää, että luottamus eläkejärjestelmään säilyy eri ikäluokissa, mutta erityinen merkitys näillä ratkaisuilla on tämän päivän nuorille, Ryökäs toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina RyökäspuheenjohtajaAkavan opiskelijat
Puh:+358 50 522 5339pauliina.ryokas@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote
Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme