Liikuntalautakunta on tarkentanut liikuntatilojen vuorojen jakoperusteita
Liikuntalautakunta piti kokouksen 23.1.2025. Se merkitsi tiedoksi hyvinvointikertomuksen 2022–2025, hyväksyi liikuntatilojen ja suorituspaikkojen vuorojen jakoperusteiden päivityksen sekä teki muodollisen päätöksen siitä, että +68 Sporttirannekkeessa ei ole vuosihintaa eikä fyysisen rannekkeen maksua.

Liikuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen, jonka mukaan taiteen perusopetuksen liikuntaryhmien vuorot ovat jatkossa jakoperusteissa kolmantena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että taiteen perusopetuksen alle 20-vuotiaiden liikuntaryhmiä kohdellaan vuorojen jaossa samalla tavalla kuin liikuntaseurojen vastaavia ryhmiä.
Liikuntatilojen jakoperusteissa ensimmäisellä sijalla on liikunnan ja urheilun omat ohjatun liikunnan ryhmät. Heti toisella sijalla on espoolaisten rekisteröityjen liikuntaseurojen sekä yhdistysten lasten ja nuorten alle 20-vuotiaiden liikuntatoiminta. Suurin osa käyttäjistä kuuluu edellä mainittuun ryhmään.
Liikunnan ja urheilun tilavarauksista vastaava palveluyksikkö jakaa vuoroja yli 600 eri liikuntatilaan. Käyttövuorot myönnetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Osien kenttien, hallien ja salien kesävuorot jaetaan vuosittain. Hakuaikojen ulkopuolella vapaille ajoille myönnetään jatkuvasti yksittäisiä vuoroja sekä vakiovuoroja.
Valtuustossa 4.12.2024 hyväksytyn talousarvion ja taloussuunnitelman mukaisesti +68 Sporttirannekkeen tulee olla jatkossakin täysin maksuton. Valtuuston päätöksen toteuttamiseksi liikuntalautakunta käsiteli nyt kokouksessaan hinnaston +68 Sporttirannekkeen osalta uudelleen. Liikuntalautakunta päätti liikunnan maksuista huhtikuussa 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leo HeiskanenLiikuntalautakunnan puheenjohtaja
Puh:040 509 6924lexa.heiskanen@gmail.comMartti MerraLiikuntajohtaja
Puh:043 8249586martti.merra@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 11.2.202512.2.2025 09:53:21 EET | Tiedote
Vuoden ensimmäisessä kokouksessaan kulttuurilautakunta muun muassa hyväksyi kulttuurin tulosyksikön käyttösuunnitelman vuodelle 2025.
Över 120 hektar nya naturskyddsområden i Esbo11.2.2025 09:51:18 EET | Pressmeddelande
Av Esbos landareal är 13 procent naturskyddsområden. Snart blir också Metajärv, Spångkärret, Teirmossen och Vitmossen samt Hynkänlampi naturskyddsområden.
Espooseen yli 120 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita11.2.2025 09:51:18 EET | Tiedote
Espoossa luonnonsuojelualueet kattavat jopa 13 prosenttia kaupungin maapinta-alasta. Suojeltujen alueiden osuus kasvaa entisestään, kun Mätäjärvi, Pitkoskorpi ja Teirinsuo-Vitmossen sekä Hynkänlampi liitetään mukaan suojelualueiden verkostoon.
Esbo ställde upp ambitiösa mål – färdplanen Natursmart Esbo siktar på år 203511.2.2025 09:36:29 EET | Pressmeddelande
Esbo vill ta hand om naturen samtidigt som staden växer. Staden har gjort upp en ambitiös plan och mål för hur vi ska upprätthålla och öka den biologiska mångfalden under de kommande åren. Detta förutsätter ett nytt slags tänkande, verksamhetssätt och samarbete – natursmarthet. Stadsstyrelsen godkände färdplanen vid sitt möte 10.2.2025.
Espoo asetti kunnianhimoiset tavoitteet – Luontoviisas Espoo -tiekartta tähtää vuoteen 203511.2.2025 09:36:29 EET | Tiedote
Espoo haluaa pitää huolta luonnosta samalla, kun kaupunki kasvaa. Kaupunki on tehnyt kunnianhimoisen suunnitelman ja tavoitteet siitä, miten ylläpidämme ja lisäämme luonnon monimuotoisuutta tulevina vuosina. Tämä edellyttää uudenlaista ajattelua, toimintatapoja ja yhteistyötä – luontoviisautta. Kaupunginhallitus hyväksyi tiekartan 10.2.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme