Sofia Virta vaatii ympäristöministeri Multalalta edeltäjänsä puheiden lunastamista
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii tänään aloittavalta ympäristöministeri Sari Multalalta vastauksia hallituksen toimettomuuteen sekä keskeneräisiin ja riittämättömiin luonto- ja ilmastotekoihin.

Virta huomauttaa, että Orpon hallituksen pakka on väistyvän ilmasto- ja ympäristöministeri Mykkäsen jäljiltä vielä aivan levällään, mitä tulee luonto- ja ilmastopolitiikkaan. Virran mukaan ministeri Multahan prioriteettilistan kärjessä tulisikin olla uusien toimien edistäminen niin hiilinielujen, päästövähennysten kuin luontotoimien saralla.
– Esimerkiksi romahtaneet hiilinielut saivat Mykkäsen tunnustamaan, että hakkuutasoja on laskettava. Toimet jäivät kuitenkin puuttumaan. Multala puolestaan on jo ennen virkaan astumistaan ehtinyt todeta, että suhtautuu kaikesta huolimatta hakkuisiin puuttumiseen varoen. On todella ristiriitaista tunnustaa hakkuiden vaikutus, mutta samalla kieltäytyä tekemästä asialle mitään. Ministerin täytyy toimia, Virta huomauttaa.
– Samalla hallituksen muutkin ilmastotoimet antavat odottaa itseään. Hallitus on heikentänyt liikenteen päästövähennyksiä ja vaikkapa talojen erillislämmityksen päästöttömyyttä. Elämme ilmastokriisin aikaa, ja heikennysten sijaan tarvittaisiin kipeästi päästövähennyksiä, Virta jatkaa.
Hallituksen luontopolitiikalle Virta antaa niin ikään heikon arvosanan eikä vähiten siksi, että hallitus on toteuttanut luonnonsuojelun rahoitukseen historiallisen suuret leikkaukset.
– Missä ovat luvatut toimet raakkujen ja vesiluonnon suojelun parantamiseksi? Myös vanhojen metsien suojelukririteerit antavat edelleen odottaa itseään. Missä ihmeessä ne ovat? Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että vielä on aikaa haudata satumetsäkriteerit ja tehdä toimivia, tutkimukseen pohjautuvia päätöksiä, Virta neuvoo tänään ministerinä aloittavaa Multalaa.
– Hallituksen taival alkaa lähestyä puoltaväliä. Tähänastisesta tekemisestä ympäristö ei kiitä. Työsarkaa riittää ja siksi uuden ministerin on ryhdyttävä toimeen välittömästi ja lunastettava ne lupaukset, mitä hänen edeltäjänsä ei kyennyt pitämään, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta esittää pääministeri Orpolle kolme painavaa vaatimusta: “Suomella ei ole varaa politiikkaan, jossa oikeat ongelmat lakaistaan maton alle”12.2.2025 14:35:26 EET | Tiedote
Virta muistutti puheessaan eduskunnan täysistunnossa, että tähän asti Suomi on tunnettu maana, jossa heikoimmasta on haluttu pitää huolta. Virta totesi pelkäävänsä, että hänen tyttärensä sukupolvi joutuu kasvamaan sisäänpäinkääntyneeseen Suomeen. Siksi Virta ja Vihreät esittävät pääministerille kolme painavaa vaatimusta.
Vihreiden Forsgrén: Hallituksen kelakorvausmalli ei ratkaise akuuttia ongelmaa11.2.2025 16:44:05 EET | Tiedote
Hallitus esitteli tänään uuden suunnitelmasta Kela-korvausten kohdentamisesta. Esityksen mukaan yli 65-vuotiaat saisivat käydä kolme kertaa vuodessa yksityisellä yleislääkärillä julkisen terveyskeskuskäynnin hinnalla. Vihreiden varapuheenjohtaja Bella Forsgrén ei ole hallituksen mallista vakuuttunut.
Vihreiden Forsgrén vaatii hallitukselta toimia asunnottomuuden vähentämiseksi11.2.2025 08:23:54 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Bella Forsgrén vaatii hallitukselta nopeita toimia asunnottomuuden kasvun pysäyttämiseksi. Forsgrénin mukaan ARAn uusi asunnottomuusselvitys kertoo hallituksen politiikan epäonnistumisesta.
Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen on puolustettava jo hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä7.2.2025 15:45:00 EET | Tiedote
Viime vuonna hyväksytty yritysvastuudirektiivi on yllättäen uhan alla. Vihreiden Inka Hopsu vaatii Orpon hallitukselta, että se puolustaa jo hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä.
Sofia Virta ehdolle Turkuun: “Lähdemme tosissaan haastamaan pormestaripuolue kokoomusta”7.2.2025 08:04:22 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on kevään kuntavaaleissa ehdolla Turussa ja aluevaaleissa Varsinais-Suomessa. Vihreillä on Turussa vahva ehdokaslista, jolla puolue lähtee tosissaan haastamaan nykyistä pormestaripuolue kokoomusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme