Sofia Virta vaatii ympäristöministeri Multalalta edeltäjänsä puheiden lunastamista
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii tänään aloittavalta ympäristöministeri Sari Multalalta vastauksia hallituksen toimettomuuteen sekä keskeneräisiin ja riittämättömiin luonto- ja ilmastotekoihin.

Virta huomauttaa, että Orpon hallituksen pakka on väistyvän ilmasto- ja ympäristöministeri Mykkäsen jäljiltä vielä aivan levällään, mitä tulee luonto- ja ilmastopolitiikkaan. Virran mukaan ministeri Multahan prioriteettilistan kärjessä tulisikin olla uusien toimien edistäminen niin hiilinielujen, päästövähennysten kuin luontotoimien saralla.
– Esimerkiksi romahtaneet hiilinielut saivat Mykkäsen tunnustamaan, että hakkuutasoja on laskettava. Toimet jäivät kuitenkin puuttumaan. Multala puolestaan on jo ennen virkaan astumistaan ehtinyt todeta, että suhtautuu kaikesta huolimatta hakkuisiin puuttumiseen varoen. On todella ristiriitaista tunnustaa hakkuiden vaikutus, mutta samalla kieltäytyä tekemästä asialle mitään. Ministerin täytyy toimia, Virta huomauttaa.
– Samalla hallituksen muutkin ilmastotoimet antavat odottaa itseään. Hallitus on heikentänyt liikenteen päästövähennyksiä ja vaikkapa talojen erillislämmityksen päästöttömyyttä. Elämme ilmastokriisin aikaa, ja heikennysten sijaan tarvittaisiin kipeästi päästövähennyksiä, Virta jatkaa.
Hallituksen luontopolitiikalle Virta antaa niin ikään heikon arvosanan eikä vähiten siksi, että hallitus on toteuttanut luonnonsuojelun rahoitukseen historiallisen suuret leikkaukset.
– Missä ovat luvatut toimet raakkujen ja vesiluonnon suojelun parantamiseksi? Myös vanhojen metsien suojelukririteerit antavat edelleen odottaa itseään. Missä ihmeessä ne ovat? Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että vielä on aikaa haudata satumetsäkriteerit ja tehdä toimivia, tutkimukseen pohjautuvia päätöksiä, Virta neuvoo tänään ministerinä aloittavaa Multalaa.
– Hallituksen taival alkaa lähestyä puoltaväliä. Tähänastisesta tekemisestä ympäristö ei kiitä. Työsarkaa riittää ja siksi uuden ministerin on ryhdyttävä toimeen välittömästi ja lunastettava ne lupaukset, mitä hänen edeltäjänsä ei kyennyt pitämään, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta: Puutteellinen suojelu johtaa vanhat metsät sellukattilaan – suunnan on muututtava22.8.2025 10:08:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta syyttää hallitusta epäonnistumisesta vanhojen metsien suojelussa. Virran mukaan vanhat metsät päätyvät sellukattilaan, jos se mahdollistetaan politiikalla.
Vihreiden Inka Hopsun mielestä Suomen tulisi ottaa mallia Tanskasta: “Lukutaitoa voitaisiin parantaa laskemalla kirjan arvonlisävero nollaan”.20.8.2025 18:07:38 EEST | Tiedote
Tanskan hallitus ilmoitti tänään aikovansa poistaa kirjojen myyntiveron kannustaakseen ihmisiä ostamaan lisää kirjoja. Vihreiden Inka Hopsun mielestä myös Suomessa kirjojen arvonlisävero tulisi poistaa luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisen pysäyttämiseksi ja kirjallisuusalan elinvoiman turvaamiseksi.
Sofia Virta kesäkokouksessa: Suomi tarvitsee kansallisen tahtotilan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen turvaamiseksi20.8.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa puolueen puheenjohtaja Sofia Virta vaatii, että hallitus käynnistää parlamentaarisen keskustelun koulutuksen määrärahatasosta. Virta odottaa pääministeri Orpon toimillaan osoittavan, että perussuomalaisten havittelema suunta ei ole hallituksen suunta.
Vihreiden Hopsu: Kuntien koulutus-, kotoutumis- ja työllisyyspalveluiden edellytyksiä ei saa enää heikentää lisäleikkauksin20.8.2025 09:22:08 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu paaluttaa, että kunnille ei voi enää kohdistaa lisäleikkauksia. Sen sijaan Hopsu ehdottaa valtionosuuksien vieraskielisyyden perushinnan tason nostoa.
Vihreiden Hopsu toistaa vaatimuksen: Gazan haavoittuneita ja sairaalahoitoa tarvitsevia evakuoitava Suomeen hoitoon14.8.2025 14:48:07 EEST | Tiedote
Maahanmuuttoviraston tuoreen Gazaa koskevan ohjeistuksen mukaan kaikki gazalaiset ovat oikeutettuja turvapaikkaan Suomessa normaalien ehtojen täyttyessä. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta välittömiä toimia Gazassa haavoittuneiden auttamiseksi ja evakuoimiseksi Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme