Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Talouden tasapainotuksessa onnistuttiin, viime vuoden alijäämä reilusti ennakoitua pienempi
24.1.2025 12:22:54 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue sai viime vuonna tasapainotettua talouttaan onnistuneesti.
Talouden alijäämä on vasta valmistuneiden alustavien tilinpäätöstietojen mukaan kutistunut noin 44 miljoonaan euroon, kun sen ennakoitiin painuvan 60,5 miljoonaan euroon.
Toissa vuoden alijäämä oli 45,6 miljoonaa euroa, joten siihenkin nähden tulos parani huolimatta alkuvuotta vaivanneesta korkeasta inflaatiosta ja voimakkaasta palkkojen noususta. Hyvä tulos vähentää tulevina vuosina katettavan alijäämän määrää aiemmasta 106 miljoonasta eurosta 90 miljoonaan euroon. Hyvinvointialueiden on katettava aiempien vuosien alijäämät kolmen vuoden kuluessa niiden syntymisestä.
Hyvinvointialueen toimintakulujen kasvu hidastui merkittävästi viime vuoden lopulla. Kulujen vuosikasvu jää reiluun kolmeen prosenttiin. Toiminnallisesti hyvinvointialue onnistui vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin hyvin tiukasta taloustilanteesta huolimatta.
– Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu henkilöstöllemme, ihan joka tasolle esihenkilöistä eri alojen ammattilaisiin. Säästöjen löytäminen ja toteuttaminen on ollut iso ponnistus toimialalla, jossa jo aiemminkin on eletty ennemmin niukkuuden kuin yltäkylläisyyden keskellä, kiittelee hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen.
Virolaista ilahduttaa, että tiukasta talouskurista huolimatta henkilöstön työkuormitus ei näytä kasvaneen kohtuuttomasti. Loppuvuodesta toteutetun työhyvinvointikyselyn tulokset olivat kokonaisuutena hyvät, ja vastanneista peräti 80 prosenttia suosittelisi hyvinvointialuetta työnantajaksi ystävälleen.
Hyvinvointialueen talousjohtaja Antti Niemi toteaa, että hyvinvointialueella on hyvät edellytykset saavuttaa kuluvana vuonna tavoitteeksi asetettu, lievästi ylijäämäinen tulos.
– Maltillinen kulukehitys yhdessä noin 60 miljoonalla eurolla lisääntyvän valtionrahoituksen kanssa antaa hyvän pohjan onnistua.
Kaikkien hyvinvointialueiden yhteenlaskettu alijäämä jää viime vuodelta reiluun 1,2 miljardiin euroon. Tulos on noin 200 miljoonaa euroa valtiovarainministeriön aiempia ennusteita parempi.
Yhteyshenkilöt
Antti Niemitalousjohtaja
Puh:044 482 8071Petri Virolainenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 438 3662Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Jono kiireettömään erikoissairaanhoitoon on maan lyhyimpiä Päijät-Hämeessä1.7.2026 13:30:12 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot ovat maan lyhyimpiä. Jonot ovat lyhentyneet toimintaa kehittämällä, henkilökuntaa rekrytoimalla ja palveluja osin ulkopuolelta ostamalla. Lain edellyttämä hoitotakuun taso on saavutettu alkuvuodesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Valtionavustus vauhdittaa sosiaalityön tutkimusta Päijät‑Hämeessä26.6.2026 09:41:30 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue sai 300 000 euron valtionavustuksen sosiaalityön tutkimushankkeen Tutkimusperustainen kehittäminen ja työkulttuuri – käytäntökytkökset toteuttamiseen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Palveluja uudistetaan ja taloutta sopeutetaan vuosina 2027–202922.6.2026 15:26:04 EEST | Tiedote
Päijät‑Hämeen hyvinvointialue uudistaa palvelujaan ja hillitsee kustannusten kasvua tulevina vuosina, jotta lakisääteiset sosiaali‑ ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut voidaan turvata myös jatkossa. Tavoitteena on tehdä muutokset hallitusti niin, että arjen palvelut säilyvät toimivina ja saavutettavina.
Päijät-Hämeen hyvinvoitialue: Taide elävöittää sairaalaympäristöä – kesänuori kartoittaa kokoelmaa18.6.2026 08:40:16 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tiloissa on laaja ja monipuolinen taidekokoelma, joka on kertynyt vuosikymmenten aikana. Eniten teoksia on Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Maalaukset, grafiikka ja veistokset tuovat väriä ja viihtyisyyttä sairaalaympäristöön henkilöstölle ja asiakkaille. Tänä kesänä taidekokoelmaa on kartoitettu uudella tavalla, kun tehtävään on palkattu kesänuori inventoimaan ja kokoamaan tietoa teoksista.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Palvelutoimiston aukioloajat ja hoidon tarpeen arviointi muuttuvat Asikkalan sote-keskuksessa17.6.2026 11:17:12 EEST | Tiedote
Palvelutoimiston aukioloajat ja hoidon tarpeen arviointi muuttuvat 22. kesäkuuta alkaen Asikkalan sote-keskuksessa. Muutoksilla hyvinvointialue tehostaa entisestään asiakkaiden palvelua ja tavoittelee vaikuttavampia kohtaamisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme