Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Metsomäen tuulivoimahankkeesta (Mänttä-Vilppula)
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Metsomäen tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta. Arvioinnissa vertailtiin tuulivoimapuiston rakentamista kahdella eri vaihtoehdolla.

Eurowind Energy Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Metsomäen alueelle, joka sijaitsee noin kaksi kilometriä Mänttä-Vilppulan Kolhon kylästä luoteeseen. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin kahdeksan tuulivoimalan rakentamista (VE1). Lisäksi lievennyskeinona tarkasteltiin (VE1a) kahden voimalan rakentamatta jättämistä, jolloin voimaloita rakennettaisiin kuusi. Voimaloiden pyyhkäisykorkeus on enintään 252 metriä.
Sähkönsiirron osalta tarkasteltiin yhtä vaihtoehtoa. Voimajohto suunnitellaan toteutettavaksi 110 kV:n ilmajohtona. Suunniteltu reitti kulkee Mänttä-Vilppulan ja Keuruun kaupunkien alueilla, koko matkaltaan Haapamäen taajaman itäpuolella. Reitti on 12,1 kilometriä pitkä.
Voimaloiden poistamisella vähäisiä vaikutuksia
Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen Pirkanmaan ELY-keskuksen kokoava lausunto, jossa otetaan kantaa tehtyjen arviointien riittävyyteen ja laatuun sekä hankkeen merkittäviin (suuriin tai erittäin suuriin) vaikutuksiin. Päätelmä pitää sisällään myös koosteen kaikista YVA-selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä.
Arvioinnin johtopäätöksenä todettiin, että hankkeessa kohdistuu suuria kielteisiä vaikutuksia maisemaan, linnustoon ja liikenteeseen. Lievennysvaihtoehdolla, jossa vaikutuksia tutkittiin poistamalla tuulivoimalat 4 ja 5 arvioinnista, linnustovaikutusten merkittävyys väheni kohtalaiseen. Muiden arvioitujen vaikutustyyppien osalta vaikutukset olivat vähäisiä.
Maisemavaikutusten osalta voimaloiden vähentäminen lieventäisi voimaloiden hallitsevuutta maakunnallisesti arvokkaalla Riiho-Moijaskylän maisema-alueella ja Ukonselän lounaanpuoleisilta ranta-alueilta katsottaessa. Vaikka voimaloita olisi vähemmän, se ei arvioinnin mukaan kuitenkaan pienennä vaikutuksen merkittävyyttä. Tästä syystä ELY-keskus katsoo, että hankkeen jatkosuunnittelussa lieventämiskeinojen, kuten matalampien voimaloiden tutkiminen kielteisten vaikutuksen lieventämiseksi olisi tarpeellista. Maiseman muutoksen näkökulmasta vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen voivat ELY-keskuksen mukaan nousta suuremmiksi kuin on arvioitu.
Pesimälinnustoon kohdistuvien haitallisten vaikutusten lieventämiseksi YVA-selostuksessa esitettiin, että voimalat 4 ja 5 jätetään pois jatkosuunnittelusta. Lisäksi kahdeksannen voimalan siirtämistä tai poistamista esitettiin luontovaikutusten lieventämiskeinona. ELY-keskus totesi, että arvioinnin tulosta ei ole hyödynnetty, jos tuulivoimahankkeen suunnittelua jatketaan kahdeksan voimalan ratkaisuna.
Liikenteeseen kohdistuvat vaikutukset arvioitiin suuriksi kielteisiksi, mikä aiheutuu pääosin rakentamisaikana lisääntyvään liikenteeseen Kaijanahon tasoristeyksen kautta. ELY-keskus pitää kuitenkin vaikutuksia hankkeen elinkaareen verrattuna lyhytaikaisina ja melko helposti hallittavina, jonka vuoksi vaikutukset voivat olla arvioitua vähäisempiä.
Perusteltu päätelmä huomioitava jatkosuunnittelussa
Hankkeen jatkosuunnittelussa tulee huomioida epävarmuudet, joita liittyy muun muassa pinta- ja pohjavesien väliseen hydrologiseen yhteyteen sekä muuttolintuselvitykseen. Luontovaikutuksissa jää myös epäselväksi, miten hankkeessa on huomioitu saukon lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämiskielto.
Sähkönsiirtoreitin osalta tarkasteltiin vain yhtä vaihtoehtoa, jota luontoselvitysten perusteella ehdotettiin muutettavaksi hieman, jotta tärkeät luontotyypit voidaan säästää. Reitin tarkemmassa suunnittelussa tulee huomioida maanomistajien mielipiteet ja yhteysviranomaisen esittämät muut huomiot.
Perusteltu päätelmä päättää YVA-menettelyn. Hankkeesta vastaavan Eurowind Energy Oy:n on huomioitava jatkosuunnittelussaan YVA-menettelyssä arvioidut ympäristövaikutukset ja yhteysviranomaisen perustellussa päätelmässä esiin nostamat seikat.
Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä on luettavissa kokonaisuudessaan ympäristöhallinnon internetsivuilla www.ymparisto.fi/metsomaentuulivoimahankeYVA.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
• Hankkeesta vastaava: Eurowind Energy Oy, Frans Duldin, fdu(at)eurowindenergy.com, puh.050 365 6545
• YVA-konsultti: Ecobio Oy, Masi Mailammi, etunimi.sukunimi(at)ecobio.fi, puh. 020 756 2300
• YVA-yhteysviranomainen: Pirkanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, Katja Sippola, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 036 248
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Maatilojen investointihalukkuus hyvällä tasolla Pirkanmaalla13.2.2025 16:07:15 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus myönsi 4,7 miljoonaa euroa avustusta maatilojen investoinneille vuonna 2024. Eniten rahoitettiin maatilojen energiainvestointeja sekä lypsykarjatalouden investointeja. Nuoren viljelijän aloitustuen turvin Pirkanmaalla aloitti 21 uutta maatalousyrittäjää.
ELY-keskuksen kautta Pirkanmaalle 149 miljoonaa euroa elinkeinoihin, liikenteeseen ja ympäristöön vuonna 202410.2.2025 09:02:14 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksen kautta ohjattiin viime vuonna maakunnan kehittämiseen kaikkiaan lähes 149 miljoonaa euroa. Rahoituksesta reilu 81 miljoonaa kohdistui työllisyyteen ja yritysten kehittämiseen. Liikenteeseen käytettiin noin 60 miljoonaa euroa ja ympäristöhankkeisiin 7,5 miljoonaa euroa.
Remeon jätteenkäsittelylaitos siivottu – voimassa olevan ympäristöluvan vuoksi toiminta on sallittava, mutta tehostetusti valvottuna30.1.2025 14:32:20 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut uuden poikkeuksellisen tilanteen päätöksen Remeo Refining Oy:n Tampereen Ruskossa toimivalle jätteenkäsittelylaitokselle toiminnan sallimiseksi ympäristöluvan nojalla, mutta tietyin ehdoin. Toimintaa seurataan tehostetusti tiiviissä viranomaisyhteistyössä muun muassa ilmakuvin. Ympäristövaikutuksia arvioidaan pitkällä aikavälillä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla työttömien määrä jatkoi kasvuaan joulukuussa, huolestuttavinta on pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Joulukuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 31 463 henkilöä, joka on 3 090 henkilöä enemmän kuin viime vuoden joulukuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli joulukuussa 12,1 prosenttia. Maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi kolmanneksi eniten.
Ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen osalta23.1.2025 13:33:42 EET | Tiedote
Nokialle suunnitellun suuren e-metaanin tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy. Freija-yhtiö on toimittanut hankkeesta YVA-ohjelman Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme