Kaupunki jakoi kulttuuriavustukset vuodelle 2025
Vaasan kaupungin kulttuurijaosto on myöntänyt vuoden 2025 kulttuuriavustukset. Eri toimijoille jaetaan vuosittain kohdeapurahoja ja toiminta-avustuksia.

Tänä vuonna kulttuurijaoston jakama summa kulttuuriavustuksiin oli 190 700 euroa. Samalla jaettiin myös Funkkiksen toimitilojen vuokratukea taiteilijoille ja yhdistyksille yli 20 000 euroa.
-Pääpaino avustuksissa on selkeästi yhdistysten toiminta-avustuksissa, joilla tuetaan monimuotoista kulttuurityötä kaupungissa, kertoo kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja Sanna Bondas.
Eri toimijoille jaetaan kohdeavustuksia yksittäisiin projekteihin ja toiminta-avustuksia taide- ja kulttuuriyhdistysten säännöllisen toiminnan tukemiseen. Viime vuoteen verrattuna hakijoita oli hieman enemmän.
– Kohdeavustusten osalta tukea myönnettiin muun muassa hoivakotikonserttien järjestämiseen Vaasassa, ammattitaiteilijoiden työn tukemiseen sekä Palosaari-karnevaalin järjestelyihin, kertoo Bondas.
Avustushakemuksia saapui yhteensä 71 kappaletta, joista 36 hakemusta koski kohdeapurahaa ja 35 hakemusta 1-vuotista toiminta-avustusta. Kahden toimijan 3-vuotista toiminta-avustusta jatkettiin toisen vuoden osalta. Haettu kokonaissumma oli 335 377 euroa. Avustukset olivat haettavissa marraskuun 2024 aikana sähköisen avustusjärjestelmän kautta.
Kulttuuriavustusta saaneet toimijat
Kohdeavustuksia saivat:
Ahlvik Rainer, för skrivande av konstnär Fritz Jakobssons memoarer, 500€
Bergqvist Jonas, för standup-samarbete med Umeå, 500€
Björklund Tommi, Grillijono K.O.n albumin tekoon, 600€
Casamalhuapa Calderon, för Nightrain Express nya album, 600€
Hautala Emma-Sofia, Aurinkokuninkaani-esityksen tuotantoon, 800€
Herlevi Janika, yksityisnäyttelyn järjestämiseen, 800€
Nestorova Elena, taiteelliseen toimintaan, 800€
Offside rf, Was it really offside? -tapahtuman järjestämiseen, 1000€
Palosaaren asukasyhdistys ry, Palosaari-karnevaalin järjestämiseen, 1500€
Rautio Jukka,Maailmanperintöä lasten silmin -dokumenttiprojektin kuluihin, 800€
Sandberg Leenakaisa, hoivakotikonserttien järjestämiseen Vaasassa, 2000€
Saunala Juha, albumin tekoon, 600€
The Black Islanders Band rf, för minneskonsert för Björn Schauman, 600€
Uccheddu Michele, Movements-esityksen valmistamiseen, 800€
Vaasa-Mustasaari-oppaat ry, Reppu ja reissumies – Kotiseutukierrosten järjestämiseen, 800€
Vaasan Seta ry, elokuvaillan järjestämiseen, 500€
Wikman Marika, näyttelykuluihin, 800€
Toiminta-avustuksia saivat:
3-vuotiset (vuosille 2024-2026):
Nukketeatteriyhdistys Pikku Aasi ry, 8000€
Sundom bygdeförening rf, Meteoria, 8000€
1-vuotiset:
65 Hz ry, 2000€
Collision Art Collective rf, 2500€
Dialog - ett dramapedagogiskt resurscenter, 4000€
Elokuvakeskus Botnia, 8000€
Filmkollektivet EKTA r.f. c/o Martin Karlsson, 500€
Filmverkstaden rf, 5000€
Föreningen Brage i Vasa r.f., 4000€
Katukulttuuri Ry, 5000€
Korholman Musiikkijuhlat, 38 000€
Kpanlogo Yede ry, 1000€
Osuuskunta ura- ja ajatushautomo 3E, 1500€
Platform rf, 5000€
Pohjanmaan tanssi ry, 8000€
Ristinummen Musiikkikoulu, 5500€
Skafferiet rf, 5000€
Suomen kirjastomuseoyhdistys ry, 600€
Tanssimajakka ry, 4000€
The Doo-Bop Club r.f., 1500€
Unga Scenkompaniet rf, 3000€
Vaasa Jazz Club ry, 2000€
Vaasan Kamarimuusikot ry, 3500€
Vaasan Merihistorian Yhdistys ry, 5000€
Vaasan Taidetaidegraafikot ry, 1500€
Vaasan Taiteilijaseura ry, 10 000€
Vaasan Työväenkulttuuriyhdistys ry, 600€
Vaasan Ylioppilasteatteri Ramppi Ry, 5000€
Valokuvayhdistys IBIS ry, 1000€
Vasa Baroque rf, 15 000€
Österbottens Försvarsgille Pohjanmaan Maanpuolustuskilta ry, 5000€
Österbottens hantverk rf, 8000€
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna BondasKulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja
Puh:+358401394048sanna.bondas@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa söker 27 nya lärare12.2.2025 10:53:36 EET | Pressmeddelande
Lärarrekryteringen till Vasa stads finskspråkiga grundläggande utbildning inleds den 12 februari och fortsätter till den 5 mars. Rekryteringen sker via Kuntarekry.
Vaasa hakee 27 uutta opettajaa12.2.2025 10:53:22 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin suomenkielisen perusopetuksen opettajahaku käynnistyy 12. helmikuuta ja jatkuu 5. maaliskuuta saakka. Haku tapahtuu Kuntarekryn kautta.
Huvudbibliotekets meröppettid utvidgas till kvällar och veckoslut11.2.2025 14:28:28 EET | Pressmeddelande
I Vasa huvudbibliotek kan man från och med 17.2.2025 tillbringa mera tid med att läsa, studera och hålla möten tack vare det nya meröppna utrymmet. I Nyhetsområdet och Café Prosa har man skapat ett meröppet utrymme som har öppet efter bibliotekets stängningstid.
Pääkirjaston omatoimiaika laajenee iltoihin ja viikonloppuihin11.2.2025 14:28:11 EET | Tiedote
Vaasan pääkirjastossa voi 17. helmikuuta 2025 alkaen viettää enemmän aikaa lukemisen, opiskelun ja kokoustamisen parissa uuden omatoimitilan ansiosta. Uutisalueelle ja kahvila Proosaan on perustettu omatoimitila, joka on avoinna kirjaston sulkemisajan jälkeen.
Öjbergets C-backe öppnas 12.211.2.2025 08:37:34 EET | Pressmeddelande
C-backen vid Vasas vintersportcenter Öjberget öppnas onsdagen 12.2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme