Uusi kotimainen innovaatio kaivosten ympäristö- ja prosessivesien valvontaan

Jaa

Geotutkimustalo Geovisor on tuonut markkinoille uuden HydroVisor -palvelun prosessi- ja ympäristövesien reaaliaikaiseen monitorointiin.

Geotutkimustalo Geovisor on tuonut saataville uuden HydroVisor -palvelun prosessi- ja ympäristövesien reaaliaikaiseen monitorointiin.
Geotutkimustalo Geovisor on tuonut saataville uuden HydroVisor -palvelun prosessi- ja ympäristövesien reaaliaikaiseen monitorointiin.

Palvelu helpottaa mitattuun tietoon perustuvaa kaivosvesiä koskevaa päätöksentekoa sekä soveltuvien jatkotoimenpiteiden valintaa. Tuotetun tiedon perusteella voidaan tunnistaa pienetkin muutokset vesissä sekä arvioida niiden merkittävyyttä.

Reaaliaikaisen luotettavan tiedon avulla on mahdollista parantaa kaivosten vesienhallintaa taloudellisesti ja tehokkaasti vähentäen samalla haitallisia vaikutuksia vesiympäristöön. Palvelu tukee kestävän ja vastuullisen kaivostoiminnan kehittämistä Suomessa.

”Geovisor on kehittänyt yhdessä kotimaisen Liqumin kanssa kaivosteollisuuden vesienseurantaa ja näytteenottoa siten, että reaaliaikaista tietoa tuottavan teknologian avulla voidaan havaita muutoksia ympäristön tilassa välittömästi. Tämä on sekä kaivostoiminnan, että kaikkien osallisten etu”, kuvaa Geovisorin toimitusjohtaja Pekka Kantia.

”Uuden palvelun tavoitteena on, että mikään muutos kaivos- ja ympäristövesien laadussa ei jää huomaamatta. Tavoitteenamme on edistää toimijoiden vesienhallintaa sekä parantaa vesivastuullisuutta”, Kantia korostaa.

Kyseessä on Liqumin kehittämä sähkökemiallinen mittausteknologia, langaton tiedon siirto sekä tekoälyllä vahvistettu pilvipalvelu yhdistettynä Geovisorin ympäristöteknologiseen sekä hydrologiseen osaamiseen. Yhteistyönä syntyneellä palvelulla, HydroVisorilla, tavoitellaan ensisijaisesti toimijoiden ympäristöturvallisuuden parantamista.

”Yhteisesti asetetut omavaraisuus- ja ympäristötavoitteet vaativat Euroopalta ja Suomelta kaivostoiminnan lisäämistä ja jatkokehittämistä. Vastuullinen raaka-aineiden ja kriittisten mineraalien tuotanto on ollut kehitystyön keskiössä. Geovisorin HydroVisor -palvelu on jatkossa varmistamassa, että kaivosten vesienhallinta toteutuu luotettavasti ja kestävällä tavalla”, Kantia toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Geovisor

Geovisor on kumppani kestävän kaivostoiminnan ja georakentamisen koko elinkaarelle. Tarjoamme päätöksenteon tueksi kehittyneisiin menetelmiin ja asiantuntevaan analyysiin perustuvaa tietoa, jonka avulla voi kehittää toiminnan kestävyyttä, kannattavuutta ja turvallisuutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Geovisor Oy

Geovisor: Leading sustainable mining in Lapland with knowledge9.5.2025 13:47:54 EEST | Tiedote

Lapland is the world's northernmost mining and metal processing hub. From a regional economic perspective, mining plays a greater role in Lapland than anywhere else in Finland. The region has three operating metal ore mines and six mining projects in various stages of planning. The total amount of all investments over the next ten years is estimated to be over 5 billion euros. “At Geovisor, we have a strong sense of responsibility as a Lappish company and employer, as well as an actor in the mining sector, to do things correctly and responsibly,” says Pekka Kantia, CEO of the geo-research house Geovisor. “Our mission is to produce comprehensive, reliable geological and hydrological information to enable responsible decisions.”

Geovisor: Lappiin kestävää kaivostoimintaa tiedolla johtaen9.5.2025 13:46:37 EEST | Tiedote

Lappi on maailman pohjoisin kaivostoiminnan ja metallinjalostuksen keskittymä. Aluetalouden näkökulmasta kaivostoiminta on suuremmassa roolissa Lapissa kuin missään muualla Suomessa. Maakunnassa on kolme toiminnassa olevaa metallimalmikaivosta ja suunnitteilla kuusi eri vaiheessa olevaa kaivoshanketta. Kaikkien investointien kokonaissumma kymmenen seuraavan vuoden ajalle on arviolta yli 5 miljardia euroa. “Meillä Geovisorilla on vahva tunne vastuustamme lappilaisena yrityksenä ja työantajana sekä kaivosalan toimijana tehdä asiat oikein ja vastuullisesti”, sanoo geotutkimustalo Geovisorin toimitusjohtaja Pekka Kantia. ”Toiminta-ajatuksemme on tuottaa kattavasti luotettavaa geologista ja hydrologista tietoa vastuullisten päätösten mahdollistamiseksi.”

Geovisor's Pekka Kantia: Responsible Geoconstruction is Built on Knowledge4.3.2025 07:57:41 EET | Tiedote

"The responsibility and sustainability of geoconstruction are rooted in data-driven decision-making at every stage of the process. Information is the most valuable tool for developers and contractors striving for sustainable geoconstruction. Our company is a Finnish geo-research firm that provides insights based on advanced research methods and offers a wide range of services for the geoconstruction industry. We promote sustainable development in our field by delivering solutions that support environmentally conscious and economically viable practices," says Pekka Kantia, CEO of Geovisor.

Geovisorin Pekka Kantia: Georakentamisen vastuullisuus perustuu tietoon28.2.2025 14:12:57 EET | Tiedote

”Georakentamisen vastuullisuus ja kestävyys perustuvat tutkittuun tietoon sekä sen ohjaamaan päätöksentekoon kaikissa georantamisen prosessin vaiheissa. Tieto onkin sekä rakennuttajan, että urakoitsijan tärkein työkalu, kestävän georakentamisen polulla. Oma yrityksemme on suomalainen tietoa tuottava geotutkimustalo, joka tarjoaa laajasti palveluita kaivos- ja georakentamisen aloille. Edistämme kestävää kehitystä alallamme tarjoamalla ratkaisuja, jotka tukevat ympäristön huomioon ottavaa ja taloudellisesti kannattavaa toimintaa”, sanoo Geovisorin toimitusjohtaja Pekka Kantia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye