Hyvinkääläiset ovat aktiivisia osallistujia – palautekanava ja kuntalaiskahvit tarjoavat osallistumisen kanavia
27.1.2025 11:04:15 EET | Hyvinkään kaupunki | Tiedote
Hyvinkään kaupungin palautekanavalle tuli vuoden 2024 aikana kaikkiaan 3311 palautetta. Hyvinkääläiset osallistuivat aktiivisesti myös kaupungin järjestämiin vapaamuotoisiin kuntalaiskahvitilaisuuksiin.

Hyvinkääläiset ovat antaneet kaupungille aktiivisesti palautteita myös vuonna 2024. Palautteita ja ehdotuksia saapuu palautekanavan ohella somekanavissa, kasvokkaisissa kohtaamisissa, puhelimitse sekä sähköpostitse. Kaikki palautteet ja ideat käydään kaupungilla läpi, ja niiden pohjalta tehdään aktiivista kehitystyötä.
”Hyvinkään kaupunki saa runsaasti yhteydenottoja eri viestintäkanavia pitkin. Paitsi kehityskohteita ja vikailmoituksia, olemme saaneet myös useita kiittäviä palautteita viikoittain. Yhdessä kaupunkilaisten kanssa viemme Hyvinkäätä eteenpäin”, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen kiittää.
Suurin osa palautteista saapuu tekniikan ja ympäristön toimialalle, erityisesti kadut ja liikenne -osioon sekä puistot, ympäristö ja ympäristöterveys -osioon. Loput palautteet jakautuivat muiden kategorioiden kesken.
Kaupunki on parantanut palautteiden pohjalta muiden liikenneturvallisuutta suojateiden lisäämisten (Sairaalankatu) ja yksittäisten liikennemerkkimuutosten kautta sekä pysäköintirajoituksin. Lisäksi Jäähallin pysäköintialueelle asetettiin yöllinen ajokielto rauhoittamaan alueella hurjastelua ja koulujen läheisyyteen muiden muassa Välkky-havainnelaitteita muistuttamaan rauhallisen ajotyylin tarpeellisuudesta.
Kuntalaiskahvit jatkuvat kevätkaudella
Kaupunki järjesti vuonna 2024 kuntalaiskahvitilaisuuksia kuntalaisten toivomien teemojen mukaan. Aktiivista keskustelua käytiin muiden muassa viheralueista, leikkipuistoista, liikkumisesta, liikennesuunnittelusta sekä asumisen mahdollisuuksista.
Kaupunki jatkaa kuntalaiskahveja myös 2025. Kevätkaudelle aiheiksi valikoituivat Unelmien Hyvinkää (27.2.2025) ja viheralueohjelma (8.4.2025). Kahvit juodaan Hyvinkään kaupungintalon Kahvila Donnerissa. ”Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan jälleen tänä vuonna! Kuntalaiskahveista on muodostunut mukava ja erinomaisen hyvä vuoropuhelun foorumi”, kaupunginjohtaja jatkaa.
Palautetta voi lähettää eri aihealueisiin liittyen:
Palautteet ja kehitysideat · eHyvinkää (ehyvinkaa.fi)
Palautekanavan raportteja voi katsoa verkkosivuilta:
Palaute raportti · eHyvinkää (ehyvinkaa.fi)
Lisää kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista voit lukea täältä:Osallistu ja vaikuta - Hyvinkään kaupunki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiHyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, yli 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Kesän piilotettu matkailuhelmi löytyy Hyvinkäältä30.3.2026 09:57:25 EEST | Tiedote
Kotimaan matkailun piilotettu helmi löytyy Hyvinkään Kaukasten kylän maalaisromanttisista maisemista. Middle of Nowhere ‑taidepuisto on paikka, jonka vetovoima syntyy sen omaleimaisesta luonteesta. Puiston rakennuksissa, installaatioissa ja ympäristössä näkyy kierrätysmateriaalien kekseliäs käyttö, mikä tekee paikasta erityisen.
Hyvinkään Paavolatalolle pohjoismainen Joutsenmerkki23.3.2026 10:58:17 EET | Tiedote
Hyvinkään Paavolatalo on saanut pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin. Merkki osoittaa, että rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hyvinkään imagossa myönteinen kehityssuunta – yritykset arvioivat kaupungin vakaaksi ja yhteistyöhaluiseksi kumppaniksi10.3.2026 08:32:38 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on jälleen saanut myönteisiä arvioita Taloustutkimuksen Kuntien imago 2025 -tutkimuksessa. Yrityspäättäjien vastauksissa korostuvat erityisesti kaupungin kokonaiskuvan vakaus, elinvoiman kehittämisessä onnistuminen sekä useiden keskeisten imagotekijöiden tasainen hyvä taso.
Hyvin-kilpailu innosti satoja osallistujia – kiitos kaikille!2.2.2026 09:55:56 EET | Tiedote
Hyvin-kilpailussa pyysimme kaupunkilaisia keksimään oivaltavia Hyvin-sanontoja ja nokkelia kielileikkejä, jotka tuovat esiin Hyvinkään henkeä ja arjen hyviä hetkiä. Ideoita kerättiin verkossa, somekanavissa, kirjastolla ja museokeskus Taikassa. Kilpailuun osallistui sekä hyvinkääläisiä että innokkaita ideoijia myös muualta Suomesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme