Asumisen ykkösarvot: luonnonläheisyys ja ekologisuus
Suomalaisten ihannekoti on luonnonläheinen, rauhallinen ja ekologinen, selviää tuoreesta Asumisen ihanteet -tutkimuksesta. Energiatehokkuus, kierrätys ja kodin muunneltavuus ovat entistä tärkeämpiä. Asumisen ihanteet toteutuvat Oulussa poikkeuksellisella tavalla.

Suomen Asuntomessujen teettämän Asumisen ihanteet -tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeintä asumisessa ovat luonnonläheisyys ja rauhallisuus.
“Ihannekoti on omakotitalo tai pientalo, jossa on oma piha ja energiatehokkaita ratkaisuja”, tiivistää Asuntomessujen toimitusjohtaja Mia Ahlström.
Noin puolet suomalaisista asuu kaupungin keskustan tuntumassa tai pientalovaltaisessa kaupunginosassa. Ihanteissaan suomalaiset haluavat yhdistää luonnonrauhan ja kaupunkimaisen mukavuuden: jopa neljänneksellä on ihanne haja-asutusalueella asumisesta, silti hyvistä palveluista ja niiden saavutettavuudesta ei haluta tinkiä. Hyvät liikenneyhteydet ovat tärkeitä.
Ekologisuus, teknologia ja maltilliset neliöt
Suomalaiset arvostavat energiatehokkuutta. Älykotiratkaisuja ei osata vielä laajasti ihannoida, mutta nuoret arvostavat niitä enemmän. Suomalaiset haluavat kuitenkin kodin, jossa on huomaamatonta ja helppokäyttöistä arkea tukevaa teknologiaa.
Luonnonmateriaalien suosio on kasvanut, ja moni haluaa panostaa vähähiilisiin rakennusratkaisuihin.
Omakotitalon suosio on hieman laskenut verrattuna aiempaan tutkimukseen, mutta samalla erilaiset pientalot ja mökit ovat kasvattaneet suosiotaan. Yhä useampi suomalainen unelmoi myös vapaa-ajan asunnon käytöstä ympäri vuoden.
Suomalaisten ihanneasuntojen koko on varsin maltillinen. Ihannekoti on kooltaan 80–120 m². Vain harva haaveilee enää suurista asunnoista.
Vaikka ajatus ihannekodista on monille selkeä, sen saavuttamista rajoittaa useimmiten taloudellinen tilanne. Tutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä suomalaisesta kuitenkin uskoo pääsevänsä ainakin osittain toteuttamaan unelmiaan ja asumaan ihannekodissaan.
Yhteisöllisyys, ristiriitainen aihe
Suomalaiset suhtautuvat yhteisöllisyyteen kahtalaisesti. Moni haluaa lähellä olevia palveluita ja turvallisen naapuruston, mutta samalla vastauksissa korostetaan omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Naapuruston tunteminen on tärkeää, mutta moni ei halua, että naapurit näkevät suoraan pihalle.
Tutkimuksessa asumiseen liittyvä rauhallisuuden kaipuu koskee erityisesti asuinaluetta ja vasta toissijaisesti omaa pihaa tai asuintaloa. Suurkaupunkimainen asuinympäristö sai tutkimuksessa enimmäkseen kielteisiä arvioita.
Tutkimus nostaa esiin myös uudenlaisia arvoja. Kodin muuntautuvuus eri elämäntilanteisiin, kuten etätyötilojen ja yhteisöllisten tilojen merkitys, on nousussa. Myös kierrättämisen helppous ja vähähiilisyys korostuvat entistä enemmän.
Suomalaisten asumisen arvot ovat siis monipuolistuneet ja muuttuneet entistä ympäristötietoisemmiksi: Ihannekoti on luonnonläheinen, ekologinen ja mukautuva.
Oulussa ihanne toteutuu
Oulu isännöi kesällä 2025 Asuntomessuja, joissa asumisen ihanteet ja trendit muuttuvat eläviksi. Vain lyhyen matkan päässä Oulun keskustasta rakentuva Asuntomessualue tarjoaa luonnonläheisen ympäristön suistomaisemineen ja lehtoineen.
“Messualue Oulun Hartaanselänrannassa on poikkeuksellisen hieno esimerkki siitä, miten moderni kaupunkiasuminen voi yhdistää suomalaisten asumisen ihanteet”, kertoo Asuntomessujen projektipäällikkö Hanna Mattila Oulun kaupungilta.
Lähde:
Suomen Asuntomessujen Asumisen ihanteet -tutkimus, toteutettu yhteistyössä IRO Researchin kanssa. Tutkimukseen vastasi 1000 suomalaista ja otos edustaa suomalaista aikuisväestöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia AhlströmToimitusjohtaja
Osuuskunta Suomen Asuntomessut
Kuvat

Linkit
Osuuskunta Suomen Asuntomessut
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien. Asumisen ihanteet -tutkimuksia on tehty vuodesta 2017. Edellinen tutkimus on vuodelta 2022.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Salo tavoittelee Asuntomessuja vuodelle 202811.11.2024 12:03:39 EET | Tiedote
Salon kaupunki on hakenut Asuntomessuja vuodelle 2028. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on hyväksynyt Salon Asuntomessuhakemuksen ja arvioi Salon olevan erinomainen messukaupunki toteuttaa uudenlaiset monipaikkaiset Asuntomessut. Päätökset käynnistävät neuvotteluvaiheen, jonka tavoite on varmistaa Asuntomessujen onnistumisen edellytykset sekä arvioida toteuttamisen sisältöä ja yhteistyömallia yksityiskohtaisemmin.
Kesän 2025 Asuntomessut Oulussa tarjoaa huvilamaista elämäntyyliä lähellä keskustaa3.10.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessualue rakentuu Hartaanselänrantaan hyvää vauhtia. Messualue sijaitsee uniikilla paikalla Oulujoen vehreässä suistossa lähellä kaupungin keskustaa, ja esittelee modernia huvilamaista elämäntyyliä hiiliviisaissa kodeissa. Asuntomessualueelle on tulossa lähes 30 erityyppistä näyttelykohdetta. Asuntomessut järjestetään Oulussa 18.7.–17.8.2025.
Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja vaihtuu19.9.2024 10:02:50 EEST | Tiedote
Suomen Asuntomessujen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu hallituksen jäsen Mia Ahlström toimitusjohtaja Anna Tapion irtisanouduttua tehtävästä. Ahlström toimii tehtävässä, kunnes uusi vakituinen toimitusjohtaja on valittu.
Publiken röstade Villa Havet till Bästa hus på Bostadsmässan26.10.2023 07:02:00 EEST | Pressmeddelande
Den lyxiga Villa Havet som byggts vid havsstranden charmerade Bostadsmässgästerna i Lovisa. Nina Björnström-Lehtonens och Tomi Lehtonens ljusa Jämerä Kivitalo vann alla kategorier i publikröstningen.
Yleisö äänesti Villa Havetin Asuntomessujen parhaaksi taloksi26.10.2023 07:02:00 EEST | Tiedote
Meren rantaan rakennettu ylellinen Villa Havet hurmasi Asuntomessuvieraat Loviisassa. Nina Björnström-Lehtosen ja Tomi Lehtosen vaalea Jämerä Kivitalo voitti yleisöäänestyksen kaikki kategoriat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme