Suomen Akatemia

Akateemikko Arto Salomaa on kuollut

Jaa

Tietotekniikan matemaattista teoriaa kehittänyt matemaatikko, akateemikko Arto Salomaa on kuollut. Hän oli syntynyt vuonna 1934. Arto Salomaa teki pitkän tutkijanuransa aikana matemaattiseen logiikkaan pohjautuvaa tieteellistä työtä, joka keskittyi formaaleihin kieliin ja automaattien teoriaan.

Salomaa kiinnostui 1960-luvulla tietokoneiden tarjoamista matemaattisista haasteista. Tietotekniikan matemaattisen teorian saralla hän keskittyi muun muassa kryptografian ja DNA-laskennan teorian luomiseen. Hän oli yksi tärkeimmistä automaattien ja formaalisten kielten teorian kehittäjistä.

Salomaa ansioitui monipuolisella tavalla paitsi tietojenkäsittelyn edistykseen syvästi vaikuttaneiden tutkimusalojen aktiivisena kehittäjänä, myös muun muassa erinomaisena nuorten tutkijoiden ohjaajana ja arvostettujen monografioiden kirjoittajana. Hänen tieteelliset saavutuksensa ovat erittäin arvostettuja kansainvälisessä tiedeyhteisössä.

Salomaa toimi Turun yliopiston matematiikan professorina vuosina 1966–1998 ja Suomen Akatemian tutkijaprofessorina ja myöhemmin akatemiaprofessorina vuosina 1975–1980 ja 1989–1999. Lisäksi Salomaa on työskennellyt useissa ulkomaisissa yliopistoissa vierailevana professorina. Hän on seitsemän ulkomaisen ja kahden kotimaisen yliopiston kunniatohtori.

Akateemikon arvonimen hän sai vuonna 2001.

Lisätietoja

Avainsanat

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Äkkikuoleman riski suurenee sydämen rasvoittumisen myötä –lisääntynyt ylipainoisuus suurimpia uhkia9.4.2025 09:08:10 EEST | Tiedote

Sydänpysähdyksen aiheuttama äkkikuolema vaatii yleensä kolme asiaa: jonkin kuolemalle altistavan sydänsairauden, sydämen alttiuden lisälyönneille sekä jonkin hetkellisen, muuttuvan riskitekijän. Tämä ilmenee Oulun yliopiston professorin ja Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkärin Juhani Junttilan sydänpysähdyksen aiheuttamaan äkkikuolemaan liittyvästä tutkimuksesta, jota hän on jo vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella.

Sydänpysähdyksestä toipumista edistetään suomalaisvetoisella kansainvälisellä tutkimuksella25.3.2025 10:52:17 EET | Tiedote

Tutkijat 60 eri teho-osastolla ympäri maailmaa selvittävät keinoja nopeuttaa ja parantaa sydänpysähdyksen jälkeistä toipumista teho-osastolla. Koko tutkimusta johtaa Helsingin yliopiston ensihoitolääketieteen professori ja HUSin anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Markus Skrifvars yhdessä Lundin yliopiston professorin Niklas Nielsenin kanssa. Suomen Akatemia rahoittaa Skrifvarsin osuutta.

Laajennettu todellisuus avuksi ekologisemman ruoan tuottamiseen19.3.2025 09:35:16 EET | Tiedote

Laajennettu todellisuus mahdollistaa ihmisen aistimusten keinotekoisen muokkaamisen. Esimerkiksi kasvisruokaa on laajennetussa todellisuudessa onnistuttu tekemään entistä houkuttelevammaksi. ”Tämä voisi olla yksi keino mahdollistaa ekologisesti entistä monipuolisempi ruoantuotanto, ja samalla saada ihmiset syömään terveellisemmin”, arvioi Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin professori Roope Raisamo, joka on vuosia tehnyt Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta laajennetusta todellisuudesta eri käyttötarkoituksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye