Dálvemánnu kutsuu saamelaiskulttuurin pariin Oulussa ja Kajaanissa
Dálvemánnu-tapahtumakokonaisuus kokoaa yhteen saamelaistaiteilijoita ja kulttuurintekijöitä laajalta pohjoiselta alueelta. Tarjolla on monipuolisia tapahtumia saamelaisille ja valtaväestölle Oulussa ja Kajaanissa. Kokonaisuus huipentuu saamelaisten kansallispäivään 6. helmikuuta.

Kokonaisuutta koordinoi Oulu2026-toiminnasta vastaava Oulun kulttuurisäätiö, ja tapahtumia toteuttaa laaja kumppaniverkosto.
Dálvemánnu alkaa sunnuntaina 2. helmikuuta. Silloin elokuvateatteri Starissa Oulussa näytetään pohjoissaameksi dubattu animaatioelokuva Rieban ja njoammil gádjuba vuovddi (Kettu ja jänis pelastavat metsän). Elokuva sopii kaiken ikäisille.
Saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta Valvesalissa Oulussa esitetään tallenne Saamelaisten totuus- ja sovintokomission kahden erityisselvityksen julkistustilaisuudesta keskiviikolta 5. helmikuuta. Veli-Pekka Lehtolan tutkimus käsittelee Suomen valtion saamelaispolitiikkaa itsenäisyyden ajalla. Juha Guttorm on tutkinut sitä, miksi saamelaisten aseman vahvistamista alettiin vastustaa saamelaisalueella 1990-luvun alkupuolella.
Kansallispäivän ohjelmassa on myös opastettu kierros Oulun taidemuseon Maja-näyttelyyn klo 17. Taiteilijat Tuuli Malla ja Erja Taskinen kertovat heidän ja Tero Harjun Kue’tt-teoksesta. Kansallispäivän iltana järjestetään Oulun tuomiokirkossa saamenkielinen virsikonsertti, jossa Wimme Saari tulkitsee saamenkielisiä virsiä perinteisellä saamelaisella veisuutavalla ja Tapani Rinne soittaa bassoklarinettia. Konsertin jälkeen on Saamelaiset kirkossa -hankkeen tiimoilta kahvitilaisuus seurakuntakeskus Sofiassa.
Kajaanissa kansallispäivää juhlistetaan Kainuun museon Máttut – Juuret -näyttelyn avajaisissa. Kyseessä on valokuvanäyttely, joka tutustuttaa kävijän Suomen saamelaisten elämään 1900-luvun alusta vuosisadan puoliväliin saakka. Näyttelyn kuvat ovat Saamelaismuseo Siidan kokoelmista. Illan aikana museossa on kahvitarjoilu, saamenkäsitöiden eli duodjin asiantuntija ja opettaja Inka Guttorm kertoo duodjista ja pitää pientä duodjityöpajaa.
Dálvemánnun ohjelmaa on tarjolla vielä lauantaina 8. helmikuuta. Lapset ja nuoret pääsevät hauskanpitoon Oulun Pikisaaressa sijaitsevaan Kulttuurilaboratorioon. Klo 14 avautuvat ovet lasten limudiscoon, jossa esiintyvät DJ Polaria rap-artisti Yungmiqu. Ohjelmassa on myös bingo. Samana iltana Kulttuurilaboratiolla juhlivat yli 18-vuotiaat Gieku ry:n järjestämässä Sámefeastassa. Musiikista vastaavat myös illalla DJ Polaria ja Yungmiqu.
Tapahtumista osa on pääsymaksuttomia, ja osaan myydään pääsylippuja niiden järjestäjien toimesta. Tarkemmat tiedot ohjelmasta on koottu verkkosivulle Oulu2026-ohjelma: Dálvemánnu 2025.
Mikä Dálvemánnu?
Suomeksi käännettynä pohjoissaamen sana dálvemánnu on talvikuu. Se äännetään tälvemannu. Perinteisesti saamelaisessa vuodessa oli 12 täyttä kuukautta ja niiden lisäksi puolikas, yhteensä 13 kuukautta. Yhtä niistä kutsuttiin dálvemánnuksi tai gáranasmánnuksi. Nyt dálvemánnu saa uuden merkityksen monipuolisten tapahtumien kokoajana.
Saamelaiskulttuuri Euroopan kulttuuripääkaupungissa
Saamelaiskulttuuri näkyy Oulu2026-ohjelmassa laajasti. Oulu on ollut jo pitkään Suomen suurin saamelaiskylä. Oulun jälkeen eniten saamelaisia asuu Rovaniemellä, Inarissa, Utsjoella ja Helsingissä.
Vuonna 2026 ohjelmassa on muun muassa oopperaa, konsertteja, kuvataidetta sekä seminaareja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino ValovirtaKoordinaattori, saamelaiskulttuuri / Oulu2026
Puh:040 509 1867aino.valovirta@oulu2026.euKuvat


Linkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Ruoka, kulttuuri ja yhdessäolo kohtaavat Kesäillan kattauksessa 14.8.6.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Pöydät katetaan Oulun Hallituskadulle Snellmanin ja Otto Karhin puistojen edustalle. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Parhaasta annoksesta kisataan Oulussa jälleen syyskuussa – ravintoloiden ilmoittautuminen Makuseikkailuun nyt auki29.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Makuseikkailu järjestetään neljättä kertaa Oulussa 24.–27. syyskuuta. Tapahtumassa ravintolat ja kahvilat kilpailevat herkullisimman maisteluannoksen luomisessa. Voittajan valitsevat asiakkaat.
Oulu2026-kulttuuriohjelmaan mukaan 177 uutta ohjelmaa1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haetaan uusia projekteja ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena on löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.
Kesäillan kattaus kutsuu jälleen Oulussa elokuussa – tapahtumaan voi nyt tarjota sisältöjä16.6.2025 08:33:08 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän pöydän ääreen 14. elokuuta. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
Taide ja tiede ympäristötietoisuuden herättäjänä – uusi pysyvä taidereitti Ouluun6.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 Oulussa julkaistava Climate Clock on pysyvä julkinen taidereitti, joka yhdistää taiteen, tieteen ja luonnon vahvistamaan ympäristötietoisuutta ja syventämään yhteyttä luonnon aikaan. Taidereitti on yksi merkittävimmistä Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026-ohjelmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme