Vihreiden Tiina Elo: Orpon hallitus laiminlyö vastuunsa vanhojen metsien pelastamisessa
EU:n biodiversiteettistrategia velvoittaa suojelemaan luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät, mutta Orpon hallituksen valmistelemiin vanhojen metsien kriteereihin sisältyvät vain todella vanhat, runsaslahopuustoiset metsät. Aihe nousi jälleen esiin, kun WWF julkaisi raportin, jonka mukaan suurin osa vanhoista metsistä uhkaa jäädä suojelematta.

– Orpon hallitukselta on jo pitkään odotettu toimia, mutta lopullinen päätös kriteereistä viipyy. Tutkijat tyrmäsivät kesällä 2024 lausuntokierroksella olleet vanhojen metsien kriteerit, sillä ne eivät perustuneet tutkittuun tietoon. Tuore ympäristöministeri ei nähnyt tarvetta palauttaa kriteereitä uudelleen valmisteltavaksi, mitä pidän todella huolestuttavana. Aikooko hallitus todella jättää luonnontilaltaan arvokkaat metsät suojelun ulkopuolelle, Elo ihmettelee.
– Nuoret luonnontilaiset metsät tai vanhat luonnontilaisen kaltaiset metsät eivät esitettyihin Orpon hallituksen kriteereihin mahdu. Hallituksen tiukoilla kriteereillä suojeltavaa ei löydy Etelä-Suomesta, jossa tarve lisäsuojelulle on luontokadon pysäyttämisen kannalta kiireisin, Elo muistuttaa.
– Uuden ympäristöministerin Sari Multalan väite, että suojelun arvoisia metsiä ei Etelä-Suomesta löytyisi, ei vastaa todellisuutta. Tietenkään suojeltavaa ei Etelä-Suomesta löydy, jos kriteerit väännetään hallituksen toiveesta sellaisiksi, että lisäsuojelulta Lapin eteläpuolella vältytään, painottaa Elo.
Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon, mutta Orpon hallituksen toimet vain syventävät metsäluonnon kriisiä.
– Orpon hallitus välttelee vastuutaan metsäluonnon suojelusta. Nykypolitiikalla vanhoista ja luonnontilaisista metsistä riippuvaiset metsälajit uhrataan nykymuotoisen metsäteollisuuden kasvattamiseksi sen sijaan, että keskityttäisiin metsäteollisuuden jalostusarvon nostamiseen, jotta pienemmästä puumäärästä saadaan enemmän irti. On päättäjien vastuu osoittaa teollisuudelle ympäristön kantokyvyn rajat, painottaa Elo.
Vihreiden malli valtion vanhojen metsien suojeluun tarjoaa vaihtoehdon.
– Päätöksenteossa on kuunneltava tutkijoita. Valmistelimme syksyllä vihreissä vanhojen metsien suojeluun mallin, joka pohjaa tutkimustietoon ja turvaa metsäluonnon säilymisen, Elo päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta astelee Linnaan puvussa, joka lähettää tärkeän viestin: “Olen valmis ottamaan iskut vastaan ja jatkamaan taistelua”6.12.2025 17:24:00 EET | Tiedote
Sofia Virran yllä presidentinlinnassa nähtävä rohkea asu viestii siitä, ettei naisvihalle ja vihapuheelle voi antaa periksi. Virran iltapuku sekä korut ovat peräisin suomalaisen vaatevuokrausliikkeen valikoimasta.
Vihreiden Hopsu vaatii: Tavion kehitysyhteistyön järjestörahoitusta koskevan päätöksen laillisuus tulee tarkistaa5.12.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu paheksuu kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Tavion päätöstä leikata järjestöjen avustuksia ilman perustetta.
Vihreiden Tynkkynen tukee Orpoa – ja tyrmää Mäkelän välinpitämättömyyden saamelaisten kokemista vääryyksistä5.12.2025 13:35:32 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen tyrmää PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän kylmäkiskoiset lausunnot saamelaisten kokemista vääryyksistä. Tynkkynen tukee pääministeri Orpon esitystä anteeksipyynnöstä saamelaisille.
Sofia Virralta vaatimus: Ylen hallituksen hätäkokous koolle – osallistumispäätös Euroviisuihin peruttava5.12.2025 08:58:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Ylen hallitusta koolle hätäkokoukseen kumoamaan johtoryhmän tekemän päätöksen osallistua Euroviisuihin.
Pitko: Ylen on tehtävä uusi päätös – Israelin osallistuminen Euroviisuihin on kestämätöntä4.12.2025 20:59:06 EET | Tiedote
Euroopan yleisradiounioni EBU on päättänyt sallia Israelin osallistumisen Euroviisuihin. Vihreiden varapuheenjohtajan ja kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan Suomen olisi pitänyt ilmoittaa, että se ei osallistu Euroviisuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme