Uusien kulutusluottojen korot laskivat
30.1.2025 10:00:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote
Joulukuussa 2024 suomalaisten kotitalouksien nostamien uusien kulutusluottojen[1] keskikorko oli 6,04 %, mikä on 1,46 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuoden 2023 joulukuussa. Uusien kulutusluottojen (pl. ajoneuvolainat) keskikorko kävi huipussaan, yli 10 prosentissa, heinäkuussa 2023. Joulukuun 2024 loppuun mennessä keskikorko laski 7,44 prosenttiin. Euribor-korot laskivat vuonna 2024, mikä selittää osan kulutusluottojen korkojen laskua. Kulutusluotoista 57 % on sidottu euribor-korkoihin.

Joulukuussa 2024 suomalaiset kotitaloudet nostivat luottolaitoksista 369 milj. euron edestä uusia kulutusluottoja[2], mikä on 2,5 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Ajoneuvolainoja nostettiin 165 milj. euron ja muita kulutusluottoja 204 milj. edestä. Kasvu selittyy ajoneuvolainolla, joita nostettiin noin 15 milj. euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Muita kulutusluottoja nostettiin puolestaan 2,7 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
Luottolaitosten myöntämien kulutusluottojen kannan keskikorko oli 7,61 % joulukuun lopussa 2024. Erilaisten kulutusluottojen koroissa on suuria eroja: Ajoneuvolainakannan keskikorko oli joulukuussa 4,81 %. Muut kulutusluotot ovat keskimäärin huomattavasti kalliimpia kotitalouksille. Tili- ja korttiluottojen keskikorko oli 10,40 % ja muiden kulutusluottojen 7,57 %. Vakuudelliset kulutusluotot ovat keskimäärin huomattavasti edullisempia kotitalouksille: Joulukuussa vakuudettomien tili- ja korttiluottojen kannan keskikorko oli 10,86 % ja vakuudellisten 6,19 %. Vastaavasti muissa kulutusluotoissa (pl. ajoneuvolainat) vakuudettomat kulutusluotot olivat keskimäärin 4,23 prosenttiyksikköä kalliimpia kuin vakuudelliset.
Kulutusluottokanta oli yhteensä 17,8 mrd. euroa. Kulutusluottokannasta ajoneuvolainojen osuus oli 26 %[3]. Suomessa toimivien luottolaitosten (pankit) myöntämät kulutusluotot kattavat 67 % kotitalouksien kaikista kulutusluotoista[4]. Ajoneuvolainoista 57 % oli luottolaitosten myöntämiä ja loput 43 % olivat muiden rahoituslaitosten myöntämiä.
Lainat
Suomalaiset kotitaloudet nostivat joulukuussa 2024 uusia asuntolainoja 1,1 mrd. euron edestä, mikä on 200 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusista nostetuista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 120 milj. euroa. Uusien asuntolainojen keskikorko laski marraskuusta ja oli 3,17 % joulukuussa. Asuntolainakanta oli joulukuun 2024 lopussa 105,8 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu −0,8 %. Sijoitusasuntolainoja oli 8,8 mrd. euroa asuntolainakannasta. Suomalaisten kotitalouksien lainoista muita lainoja oli 17,4 mrd. euroa.
Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja[5] joulukuussa 3,6 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 620 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski marraskuusta ja oli 4,20 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli joulukuun lopussa 106,4 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 45,1 mrd. euroa.
Talletukset
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli joulukuun 2024 lopussa 110,2 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 1,23 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 67,2 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 15,0 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat joulukuussa 1 080 milj. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli joulukuussa 2,79 %.
Lisätietoja antavat
- Usva Topo, puh. 09 183 2056, sähköposti: usva.topo(at)bof.fi,
- Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2925, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi.
Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 28.2.2025 klo 10.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/.
[1] Pl. tili- ja korttiluotot.
[2] Pl. tili- ja korttiluotot.
[3] Suomen Pankin rahoitustilastoissa ajoneuvolaina on vakuudeton, jos ajoneuvoa käytetään lainan vakuutena.
[4] Kotitalouksien kokonaiskulutusluottokanta oli vuoden 2024 kolmannen neljänneksen lopussa 26,6 mrd. euroa
[5] Pl. tili- ja korttiluotot.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Kutsu medialle: Suomen Pankin julkinen kuuleminen eduskunnan talousvaliokunnassa 20.10. klo 12.0014.10.2026 14:00:00 EEST | Kutsu
Talousvaliokunta järjestää kansanedustajille ja medialle avoimen, Eduskunnan pankkivaltuuston kertomuksen 2025 käsittelyyn liittyvän julkisen kuulemisen tiistaina 20.10.2026 klo 12.00 Pikkuparlamentin auditoriossa (Arkadiankatu 3).
Centralbankskrediternas roll i styrningen av Eurosystemets räntor ökar när likviditeten minskar14.10.2026 11:02:29 EEST | Pressmeddelande
När affärsbankernas inlåning i centralbanken, dvs. centralbankslikviditeten, minskar, kommer styrningen av de korta penningmarknadsräntorna basera sig allt mer på en aktiv penningmarknad och Eurosystemets likviditetstillförande refinansieringstransaktioner. Beloppet av centralbanksinlåning minskar till följd av förfall av de värdepapper som Eurosystemet köpte under perioden med låg inflation och under coronapandemin.
Likviditeetin vähentyessä eurojärjestelmän luottojen rooli korkojen ohjauksessa kasvaa14.10.2026 11:02:29 EEST | Tiedote
Eurojärjestelmä ohjaa jatkossa lyhyitä rahamarkkinakorkoja aktiivisen rahamarkkinan ja keskuspankkiluottojen avulla, kun liikepankkien keskuspankkitalletusten määrä eli keskuspankkilikviditeetti vähenee. Talletusten määrä vähenee, kun eurojärjestelmän hitaan inflaation ja koronapandemian aikana ostamat arvopaperit erääntyvät.
Role of the Eurosystem’s refinancing operations in interest rate steering will grow as liquidity declines14.10.2026 11:02:29 EEST | Press release
As the volume of central bank liquidity declines, the Eurosystem will conduct its steering of short-term money market interest rates via an active money market and its refinancing operations. Central bank liquidity means central bank deposits held by commercial banks, i.e. central bank reserves. The amount of central bank reserves is declining as the debt securities purchased by the Eurosystem during the low inflation period and the COVID-19 pandemic mature.
Finlands Banks chefdirektör deltar i IMF:s årsmöten13.10.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Banks chefdirektör Olli Rehn deltar i Internationella valutafondens (IMF) och Världsbankens gemensamma årsmöte i Bangkok den 16 oktober 2026. Chefdirektör Rehn företräder Finland i valutafondens styrelse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme