Vuoden 2024 Naantalin Master -matkailutunnustus jaettiin kahdelle taholle; Kulttuuritalo yhdistys ry:lle ja kaupungin kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpäälle
Vuoden 2024 matkailutunnustukset luovutettiin Naantalin Matkailugaalassa Naantalin teatterilla torstaina 30.1.2025.

Vuoden 2024 Naantalin Master -matkailutunnustuksen saaja on Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry. Tunnustuksen vastaanotti yhdistyksen puheenjohtaja Leena Salo.
Vuonna 2005 perustettu Kulttuuritaloyhdistys pyrkii toiminnallaan elävöittämään Naantalin ja sen vanhan kaupungin sekä siihen liitetyn saaristo-Naantalin kulttuurielämää. Tarkoituksena on vaalia saaristo-Naantalin paikallisidentiteettiä ja -kulttuuria yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Yhdistys haluaa saada aikaan kulttuurillista toimintaa erilaisissa yhteyksissä ja olla mukana kehittämässä Naantaliin omaleimaista kulttuuritapahtumatoimintaa.
Lisäksi yhdistys haluaa edistää sekä asukkaiden omaehtoista kulttuuriharrastamista että tarjota naantalilaisille ja vierailijoille laadukkaita kulttuurielämyksiä.
Yhdistyksen tavoitteena on naantalilaisten kulttuurin piirissä toimivien yhdistysten, taiteilijoiden, käsityöläisten, yrittäjien, Naantalin kaupungin, seurakunnan jne. yhteisen kumppanuustoiminnan koordinointi ja kehittäminen.
Yhdistyksen tapahtumia on mm. Tuhkamarkkinat, Kirkkopuisto soi, Trumputtaja, Mannerheiminkadun kirpputorit, Birgitan yö ja Lasten Joulu, jotka ovat kaikki maksuttomia tapahtumia. Lisäksi yhdistys järjestää erilaisia kursseja ja on mukana yhteistyökumppanina lukuisissa tapahtumissa.
Elämäntyön Master luovutettiin Naantalin kaupungin kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpäälle.
Tiinan työhön kuuluu olennaisesti kaupungin saaristo-asiat. Tiinan kokemus ja intohimo saaristoa kohtaan juontaa juurensa jo lapsuudesta, jolloin hän päätti haluavansa asua meren rannalla. Alun perin turkulainen oli työssä Velkuan saaristokunnassa vuodesta 1990, josta viimeiset vuodet Velkuan kunnanjohtajana. Yhteysalus ja oma vene tulivat tuolloin varsin tutuiksi. Hän kehitti kunnan matkailua ja oli mukana mm. saariston rengastien luomisessa, jolloin reitti saatiin kulkemaan myös Velkuan kautta. Paikallisten palvelujen turvaaminen on tärkeää, koska se luo myös matkailulle toimintaedellytykset.
Tiinan sydäntä lähellä on ollut lähiruoka ja varsinkin kotimainen kala, josta hän on vastaanottanut Pro Kala-tunnustuksen sekä Elo-säätiön ruokakulttuuripalkinnon. Hän on vaikuttanut eri hankkeisiin ja tapahtumiin ja ollut mukana synnyttämässä esim. Röölän sadonkorjuutapahtumaa, Lux Gratiaeta ja Naantalin ruokakummeja. Tiina toimii saaristoasiainneuvottelukunnan sihteeristössä ja on näin aktiivisesti mukana saaristolain ja saaristokunta-asioiden edistämisessä myös valtakunnallisesti. Saariston tärkeyttä hän on nostanut esiin ollessaan mukana laatimassa Naantalin kaupunkistrategiaa, elinvoimaohjelmaa ja matkailun masterplania. Saaristolautakunnan, joka tekee erilaisia esityksiä ja hoitaa saariston edunvalvontaa, esittelijän tehtävää hän on hoitanut Naantalissa vuodesta 2009.
Visit Turku Archipelagon panostus saaristomme kansainvälisen brändin luomiseen ja kehittämiseen kannustaa ylläpitämään ja kehittämään pohjoisen saaristomme palveluja entistä paremmin.
Lisätiedot
Tarja Rautiainen,
toimitusjohtaja
Visit Naantali, p. 0407478847
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja RautiainenVisit Naantali, Naantalin Matkailu Oy
Puh:+358407478847tarja.rautiainen@visitnaantali.comLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali
Kultarannan tilanhoitaja Sari Mäkiranta vuoden 2025 VALTAKUNNAN VIRALLISEKSI UNIKEOKSI ™27.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vanhan ja arvostetun perinteen mukaisesti Sari Mäkirannan valinta julkistettiin Unikeonpäivänä sunnuntaina 27.7.2025 klo 8.00 molskauttamalla hänet mereen Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa.
Kenestä vuoden 2025 Valtakunnan virallinen Unikeko?15.7.2025 16:08:25 EEST | Kutsu
Naantalissa valmistaudutaan Unikeonpäivän viettoon ja odotettu keskikesän huipennus kruunaa Naantalin kesää! Valtakunnassa jännitys tiivistyy - kuka saa virkistävän kasteen ja halutun tittelin tänä vuonna? Kuka paljastuu vuoden 2025 Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi?
Yksittäisten matkailijoiden määrä kasvaa saaristossa – Herrankukkaro laajentaa palveluitaan myös yksityisille vieraille11.7.2025 07:48:00 EEST | Tiedote
Naantalin Rymättylässä toimiva saariston perinteikäs kokous- ja virkistyskeskus Herrankukkaro laajentaa palveluvalikoimaansa merkittävällä tavalla. Yli 30 vuoden ajan pääasiassa ryhmille suunnattuja elämyksiä tarjonnut matkailukohde avaa ovensa nyt myös yksittäisille vieraille loma-aikoina ja juhlapyhinä. Kasvava kiinnostus saariston luontomatkailua kohtaan sekä uusien majoitusvaihtoehtojen myötä Herrankukkaro vastaa yhä paremmin myös yksityisten asiakkaiden kysyntään.
Yli kaksisataa Team Rynkeby -pyöräilijää polkee heinäkuussa Suomesta Pariisiin syöpään sairastuneiden lasten hyväksi27.6.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Heinäkuussa käynnistyy jälleen sykähdyttävä matka, kun yli 200 suomalaista pyöräilijää lähtee polkemaan kohti Pariisia osana kansainvälistä hyväntekeväisyyspyöräilytapahtumaa Team Rynkeby.
Team Rynkeby Koulujuoksu –tapahtumassa lapset juoksevat lapsille.12.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 keräystulos oli upea 159.553,72 euroa Pohjoismaiden suurimmassa hyväntekeväisyysjuoksussa koululaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa sekä ensimmäistä kertaa myös Saksassa. Suomessa Team Rynkeby Koulujuoksun päätapahtuma juostiin 2. toukokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme