Tuore työttömyyskatsaus: Korkeakoulutettujen työttömien määrä ennätyksellisen suuri – työttömyysturvalla opiskelun mahdollisuuksia pitää laajentaa
31.1.2025 06:00:03 EET | Akava ry | Tiedote
Tuore Akava Works -työttömyys- ja lomautuskatsaus kertoo, että työttömien korkeakoulutettujen määrä ja korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömyys ovat nousseet yhä nopeammin. Yli 52 000 korkeakoulutettua oli työttömänä vuoden 2024 lopussa. Myös vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys on noussut. Työttömyyden nousussa ei näy taittumisen tai hidastumisen merkkejä. Akava ehdottaa työttömyysturvalla opiskelun kehittämistä siten, että työttömille sallittaisiin laajemmin opiskelu työttömyyden aikana.
– Katsauksemme kertoo ikävistä ennätysluvuista, joita emme olisi halunneet nähdä. Työttömyys huitoo kovissa luvuissa kaikilla koulutustasoilla, mutta avoimia työpaikkoja on poikkeuksellisen niukasti. Merkkejä työttömyyden taittumisesta laskuun ei ole valitettavasti näköpiirissä sen enempää korkeakoulutetuilla kuin muillakaan koulutustasoilla. Työttömyys kohoaa todennäköisesti lisää talven ja kevään aikana, toteaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.
– Korkeakoulutettujen työttömien määrä rikkoi joulukuussa 2024 vuoden 2015 ennätystason. Erityistä huolta aiheuttaa se, että korkeakoulutettuja on yhä enemmän pitkäaikaistyöttömänä. Viime vuosikymmenen korkeimmat korkeakoulutettujen pitkäaikaistyöttömien lukemat vuodelta 2016 ovat vain parin sadan henkilön päässä ja vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys ylitti jo korona-ajan lakipisteen. Hitusen myönteistäkin on havaittavissa, kun kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni joulukuussa selvästi vuotta aiemmasta. Emme toki tiedä, moniko heistä palasi töihin ja moniko joutui työttömäksi, Sorjonen jatkaa.
Osaamisen kehittämistä työttömyyden aikana pitää laajentaa
– Työttömille pitäisi tarjota mahdollisuus osaamisensa kehittämiseen yhä laajemmin ilman että he menettävät työttömyysturvansa. Kun työtön pystyy laajentamaan osaamistaan, työllistyminen on hänelle helpompaa ja hänen työuransa jatkuminen saadaan turvattua. Tämä on sekä yksilön että yhteiskunnan etu, painottaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Katsomme, että tarvitsemme työttömänä opiskelun mahdollisuuksien parantamiseksi laajempaa ajattelutavan muutosta sekä lisää joustavuutta. Lähtökohdaksi tulee mielestämme ottaa, että osaamisen kehittäminen on työttömyyden aikana hyväksyttävää ja toivottavaakin, edellyttäen toki, että työtön täyttää opiskelunsakin aikana velvoitteet, joita työttömyysturvan saamiseen liittyy, Löfgren toteaa.
Tututstu työttömyyskatsaukseen Työttömyyskatsaus 1/2025 Pahalta näyttää – korkeasti koulutettejen työttömyys takoo uusia ennätyksiä
Katso katsauksen esittely verkkolähetyksenä 31. 1. kello 12.30–13.30 osoitteessa https://akavaworks.fi/live/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiPasi Sorjonenpääekonomisti
Puh:+358505575271pasi.sorjonen@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme