Lapsiperheiden sosiaalityön puutteiden korjaaminen etenee suunnitellusti
31.1.2025 07:30:46 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on saanut Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta huomautuksen puutteista lapsiperheiden sosiaalityössä. Tilanteen korjaamiseksi on työskennelty jo pitkään ja kehittämistyön tulokset alkavat näkyä. Muutostyö palvelujen parantamiseksi jatkuu.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on valvonut Pohteen lapsiperheiden sosiaalityötä helmikuusta 2023 alkaen. Osana valvontaa aluehallintovirasto on muun muassa tehnyt syksyllä 2024 kyselyn Pohteen sosiaalityöntekijöille. Valvonnan tuloksena aluehallintovirasto on todennut puutteita palvelujen järjestämisessä, ja se on antanut Pohteelle huomautuksen.
Huomautuksessaan aluehallintovirasto nostaa esille, että Pohde on ryhtynyt toimiin puutteiden korjaamiseksi, mutta Pohteella on edelleen alueellisia eroja muun muassa toimintatavoissa, henkilöstöresursseissa ja työntekijöiden asiakas- ja työmäärissä. Aluehallintoviraston huomautuksen mukaan henkilöstön puute on viivästyttänyt asiakastapaamisia, palvelutarpeen arviointien käsittelyä sekä asiakassuunnitelmien laatimista.
Korjaavien toimenpiteiden vaikutus alkaa näkyä arjessa
Pohde on tehnyt jo pitkään työtä lapsiperheiden sosiaalityön puutteiden korjaamiseksi. Erilaisia toimintatapoja, jotka ovat olleet käytössä Pohdetta edeltävissä organisaatioissa, on pyritty yhtenäistämään esimerkiksi organisaatiomuutoksilla. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut on koottu yhteen Perhekeskus-palvelualueelle. Tietojärjestelmiin liittyviä haasteita on ratkottu erilaisin toimenpitein.
Pohde on lisännyt sosiaalityön henkilöstöresurssia sekä asiakas- että esihenkilötyöhön. Tämä on vähentänyt asiakasmääriä. Myös sihteerityön ja sosiaaliohjaajien työpanoksen lisääminen on mahdollistanut sosiaalityön asiantuntijoiden keskittymisen asiakastyöhön paremmin. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden saatavuus on parantunut ja vaihtuvuus vähentynyt merkittävästi.
Toimenpiteiden tuloksena asiakassuunnitelmia on päivitetty, yhteistyötä eri toimijoiden välillä on tiivistetty, konsultaatiorakenteita on parannettu ja palveluprosesseja on kehitetty esimerkiksi palveluohjauksen osalta.
Keskeinen kehittämistoimenpide on perhekeskustoiminta, jossa asiakas saa tarpeen mukaiset palvelut yhden yhteydenoton periaatteella digitaalisesti, puhelimitse tai fyysisellä käynnillä. Asiakkaille tämä tarkoittaa sujuvampia ja yhdenvertaisempia palveluita sekä palvelujen saatavuuden parantumista.
Lapsiperheiden sosiaalityön kehittämisen toimenpiteet jatkuvat edelleen yhdessä henkilöstön ja sidosryhmien kanssa. Muutostyötä palvelujen parantamiseksi tehdään jatkuvasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Mämmi-LaukkaToimialuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria
Puh:050 395 0339leena.mammi-laukka@pohde.fiMinna MalilaPalvelualuejohtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria
Puh:040 180 8992minna.malila@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde tarkentaa tietoa koululaisten hammastarkastusten järjestämisestä Lumijoella2.11.2026 08:35:23 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kaikille 7-, 9-, 12- ja 15-vuotiaille koululaisille lakisääteiset hammastarkastukset Lumijoella liikkuvan hammashoidon palveluna.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma etenee tulevaisuuslautakunnasta aluehallitukseen30.10.2026 14:24:19 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi kokouksessaan 30.10.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman vuosille 2027–2030. Esitetyt vähennykset omaishoidontuen palkkioihin ovat suunniteltua pienemmät. Myös työosuusrahaa esitetään maksettavaksi entiseen tapaan. Aluehallitus käsittelee suunnitelmaa kokouksessaan 3.11.
Pohjoiset hyvinvointialueet edellyttävät rakennerauhaa ja vakautta30.10.2026 07:48:40 EET | Tiedote
Kainuun, Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet edellyttävät alueille työrauhaa pitkäjänteiseen uudistamiseen. Pohjoiset hyvinvointialueet ottavat yhteisessä julkilausumassaan kantaa sote- ja pelastuspalveluiden tulevaisuuteen.
Pohteen influenssarokotusten ajankohdista leviää väärää tietoa29.10.2026 11:00:56 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen influenssarokotusten ajankohdista on levinnyt väärää tietoa esimerkiksi Googlen tekoälyhaun kautta. Virheelliset tiedot koskevat muun muassa Himangalla järjestettäviä rokotuksia.
Pohde käynnistää väliaikaistilojen hankinnan OYSin läheisyyteen27.10.2026 14:37:35 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 27.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää OYSin väliaikaistilojen hankinnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme