Lunastuslain muutos etenee vihdoinkin – sähkölinjojen osalta uudistus ei ole riittävä
31.1.2025 11:12:57 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Petteri Orpon hallitus esittää muutoksia lunastuslain nojalla myönnettäviin korvauksiin maanomistajille. Lunastuksista maksettaisiin jatkossa markkina-arvon mukainen korvaus. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä 25 prosentin korotus. Asumiseen ja elinkeinon harjoittamiseen käytettävän omaisuuden turvaa parannettaisiin ja laista kumottaisiin asemakaavoituksesta johtuvat arvon leikkaamista koskevat säännökset.

Lunastuslain uudistus on ollut jokaisessa hallitusohjelmassa jo Sipilän hallituksesta lähtien. MTK on ajanut lain muutosta jo yli 10 vuoden ajan ja on nyt tyytyväinen, että laki vihdoin saadaan eduskunnan päätettäväksi.
”Nyt omaisuuden suojasta huolehditaan niin kuin pitääkin. Lunastuskorvaukset ja maanomistajien neuvotteluasema ovat olleet riittämättömiä”, toteaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
MTK pitää korvausuudistusta välttämättömänä, mutta vielä jäi tehtävää. Sähkölinjakorvauksien osalta uudistus ei ole riittävä. Hallituksen on käärittävä hihat ja valmisteltava laki, jolla maanomistaja saa osuutensa lunastajan liiketoiminnan tuotosta.
MTK odottaa, että lunastuslain korvausuudistus tulee kehittämään sopimuskulttuuria sekä arviointikäytäntöjä merkittävästi maanomistajien eduksi.
”Omaisuuden suojan merkitys korostuu myös siinä, että uutta lakia sovelletaan jatkossa myös vireillä oleviin tapauksiin”, MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri toteaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on tällä hetkellä vireillä MTK:n käynnistämä prosessi Suomea vastaan Vantaan kaupungin tekemästä pakkolunastuskorvauksesta.
Lisätietoja:
Leena Kristeri, MTK:n elinvoimajohtaja, 040 507 4088
Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 050 3413 167
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Herne nousi yli 50 000 hehtaariin – nyt tarvitaan keinot, joilla peltoviljely myös kannattaa6.11.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Suomalaiset peltoviljelijät uudistavat tuotantoaan. Viljakasvien ala pieneni vuonna 2026 noin seitsemän prosenttia, kun peltoalaa siirtyi muun muassa valkuais- ja öljykasveille. Herneen viljelyala nousi yli 50 000 hehtaariin. MTK esittää konkreettisia keinoja, joilla peltokasvituotannon kannattavuus nostetaan kestävälle tasolle. Aiheesta keskusteltiin Helsingissä tänään perjantaina MTK:n peltokasviseminaarissa, joka kokosi yli 200 viljelijää.
MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.
MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote
Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.
Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu
MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?
MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote
Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme